... kuperkeikkoja, karhukävelyä, jännehyppyjä.

Kiitos edellisen postauksen runsaista ja asiallisista kommenteista kaikille:)! Aihe on selvästi monella mielessä ja nyt myös ilmeisen ajankohtainen.

En näköjään ollut saanut tuotettua illan pimeinä tunteina ihan kaikkia ajatuksiani lauseiksi asti, mutta onneksi te ihanat lukijat täydennätte. Olen kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä, että liikunnan ei aina tarvitse olla ohjattua. Jos tarkoitus on liikkua terveytensä eteen ja omaksua liikunnallinen elämäntapa, hyötyliikunta ajaa asian varmasti melkein paremminkin. Jos resurssit ja elämäntilanne eivät anna myöden - mistä ei todekkaan kuulu tuntea huonoa omatuntoa, erinomaista liikuntaa voi harrastaa melkein missä vain vanhempien kanssa. Ja mikä on ihanampaa kuin pyöräretki perheen kanssa, perheen yu-kisat lähikentällä tai puistossa tai kävely/juoksu/suunnistusretki metsässä. Näissä on vain mielikuvitus rajana. Periaatteessa ihan helppoa - mutta kyllä näidenkin säännöllinen toteuttaminen vaatii vanhempien panostusta. Paljon liikkuvien lasten vanhemmille voisikin yhtä lailla olla haaste liikkua yhdessä lastensa kanssa.

Toki lapsi liikkuu ihan luonnostaan, jos saa vain sopivat puitteet. Mutta jälleen - vanhemman täytyy pitää huoli siitä, että lapsi lähtee ulos. Harvalla on sellainen koti, että siellä voi harrastaa päivittäin hikiliikuntaa.

Erityisesti pidin siitä, kun joku liikunnan ammattilainen nosti esille myös sen, että pelkkä ohjattu liikunta EI useinkaan riitä siihen, mitä lapsen liikkumiselle suositellaan. Alle kouluikäisille suositus on muistaakseni kaksi tuntia liikuntaa päivässä, kouluikäisille 1-2 tuntia. Tunti liikuntaa tulee pienillä usein päiväkodissa melko helposti, JOS ulkoilu ei ole pihalla seisoskelua. Mutta toinen tunti pitäisi sitten järjestää jotenkin muuten - ja ihan joka päivä. Koululaisista toiset liikkuvat välkällä paljonkin, mutta koululaisten osuudeksi laittaisin koulupäivän aikana n. puoli tuntia, mikäli koulupäivään ei sisälly liikuntaa. Eli vaikka lapsi kävisi ohjatussa liikunnassa, on häntä silti vielä hyvä liikuttaa sen ulkopuolellakin.

Sitten se asia, mistä mun piti tänään OIKEASTI kirjoittaa. Kommenteissakin tuli esille, miten erilaisia saman perheen lapset ovat - yleisesti ja myös liikkujina. Ja siis miten tärkeää on kuulostella sitä omaa lasta. MUTTA - oletteko huomanneet sen, miten esikoisen harrastamaan lähteminen eroaa toisen ja kolmannen lapsen harrastuksista. Esikoinen on tungettu kolmikuisena muskariin ja heti vauvajumpan jälkeen balettitunnille. Toinen pääsee ennen kouluikää kokeilemaan jalkapalloa ja ehkä jotain soittamista, kolmas harrastaa vanhempien sisarusten kuskaamista;). No, mä toivon, että osaisin olla tasapuolinen lapsille tässäkin asiassa, mutta karrikoidusti - näin se on. 

Esikoisen asema tiennäyttäjänä tässä harrastusasiassa saattaa olla jollekin vaikea. On paljon helpompi nuorempana tehdä, kuten vanhemmat sisarukset. Elleniltä ei ole koskaan tarvinut kysyä, haluaako hän hiihtää, luistella, jumpata, soittaa. Hänelle ne ovat yhtä luonnollisia asioita kuin syöminen ja nukkuminen - raukka ei tiedä paremmasta. 

On siinä sitten se toinen puoli - kun yksivuotiaille ei ole omaa telinekoulua, on neito joutunut 1,5 vuotta karjumaan kotona "KOSKA MUN JUMPPA ON???!!"

N - Y - T    NYT!

TÄSTÄ SE LÄHTEE.

HUOMENNA.

Mun PieniPyöreä

 pääsee kuperkeikkailemaan ♥

** LIIKKUKAA LASTEN KANSSA **

"Äiti kato, mä keulin"!

Jep, 

ja arvatkaa kenen suusta se kommentti tuli...

Niinpä.

          

On taas kuunneltu isoveljeä.

Ja isosiskoa.

Neiti totesi eilen peilin edessä;

"ÄITI, MÄ EN TODELLAKAAN TYKKÄÄ NÄISTÄ PINNEISTÄ!"

Tänään ilma ei ollut enää ihan niin tukahduttava, joten suuntasin lenkille. Ida on pariin otteeseen fillaroinut mukana ja ollut ihan innoissaan. Kaksi ainakin kolme kärpästä samalla iskulla; laatuaikaa ihan kaksin, yksi lapsi vähemmän kotona, fillaristi on innoissaan ja liikunnana asennekasvatus tulee vielä kaupan päälle. Emil pääsi tänään mukaan ekaa kertaa - siskon pyörällä. Sanomattakin on selvää, että herra oli innoissaan. Meininki oli eri, kun siskon kanssa, kaikki kuopat piti könytä ja joka katukivetyksestä yrittää keulia. Idallehan aikoinaan ostettiin musta Tunturi, vähän sporttisempi. Mä inhoan niitä prinsessahärpätyksiä (TÄTÄ lukuunottamatta ♥) koreineen päivineen ja ajatus toki oli, että Emil perisi Idan pyörän.

Idan pyörä on 16", Emilillä nyt hyvinpalvellut naapurilta peritty 14" mini. Olisi aika siis siirtyä askel eteenpäin ja ostaa Idalle uusi menopeli. Itse ajelen (tai siis ajelisin jos ehtisin) Konalla ja toivoisin Idan pyöräänkin sporttisuutta ja maastohenkisyyttä. Viikonloppuna pihassamme pyörähti ylpeä pikkumies uudella "Spessullaan" ja se oli hieno:). Tämä fillari alkaa meidän käyttöön olla ehkä hiukan kiupurajoilla hinnaltaan, eikä joustohaarukkaakaan ehkä vielä tarvita. Ainoa kiva vaihtoehto minkä olen pongannut, on Cube. Mutta nyt ovat siis hyvät vinkit tarpeen. Koko 20", sporttinen, mielellään valkoinen tai pinkki/vaaleanpunainen. Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!