Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

16.11.2014

Ihan parhaat piparkakut



En tiedä miten muissa perheissä, mutta meillä alkaa viimeistään lokakuussa aktiivinen kysely siitä, "koska leivotaan piparkakkuja". Piparkakkujen leipominen koristeluineen on muodostunut kaamosajan hitiksi ja se onkin tosi hauskaa yhdessä puuhastelua. Sain edellisviikolla ekat piparkakkumaistiaiset ystävältäni ja totesin, ettei enää olisi liian aikaista ryhtyä itsekin niitä tehtailemaan. 

Eräänä päivänä otin leipomisasian puheeksi autossa kuskatessani tyttöjä harkkoihin. Tuumaillessani, pitäisikö ostaa taikinaa pakkaseen, Idan paras kaveri (aina yhtä kohteliaasti) valisti, että "meidän äiti tekee takinan AINA itse". Olin kyllä kuullut tuosta Reseptistä aikasemminkin, mutta nyt oli pakko ryhtyä tuumasta toimeen ja pyytää resepti kokekäyttöön. Ja kyllä kuulkaa kannatti, aivan superhyviä! Eikä keittämistä tai muuta turhaa hienostelua, aineet sekaisin ja hetkekti tai pariksi (voi pitää varmasti pari päivääkin) jääkaappiin ja leipomaan. Ja voittaa kyllä Sunnuntai-piparkakut vaikkei niissäkään toki vikaa ole. Kiitos A ihanasta ohjeesta!






 JOULUMUORIN PIPARKAKUT

200g sokeria
250g voita
3/4dl siirappia
1 kananmuna
400g vehnäjauhoja
1tl kanelia
1tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2tl pomeranssinkuorta
2tl soodaa

Sekoita pehmeä voi, sokeri ja siirappi "vaahdoksi".
 Lisää kananmuna sekä jauhot, sooda ja mausteet sekoittaen.
 Laita taikina vähäksi aikaa jääkaappiin (voi pitää myös yön yli). 

Paista piparit noin 8 min (meidän uunissa n. 6 min)
 200 asteisessa uunissa.


Illalla ehdimme vielä koristella piparit ja saimme ihanat ystävämme glögille ja piparkakulle. Nyt ollaan taas valmiita uuteen viikkoon. Eräs tietty yksivuotias muuten popsi yhden jos toisenkin piparin poskeensa...


Edellisen postauksen kuvia katsellessa hämmästyin, meidän keittiö todella näyttää erilaiselta kuin 2 kk sitten, jee. Joka hetki ei ole rempan keskellä ollut ihan helppoa, mutta kyllä se palkitsee. Kuvia tulossa kunhan saadaan sokkelit ja listat paikoilleen.

28.4.2014

Varaslähtö Vappuun


Olen viimeisinä vuosina aina paistanut vappuna munkkeja. Ja oppinutkin siinä sivussa vahingossa jotain pientä. Kuten nyt vaikka sen, että munkit pitää valuttaa kunnolla, ennen sokerissa pyörittelyä (ennen en voinut tajuta, miten sokeri tarttuu muka kuiviin munkkeihin..). Joka vuosi tuskailen myös sitä, että mielestäni on öljyn hukkakäyttöä paistaa munkit siinä kerran ja heittää öljy sitten pois. Säästänkin öljyn usein jatkkokäyttöä varten - vain heittääkseni sen sitten heinäkuussa pois. Munkkeja ei koskaan tule paistettua vapun jälkeen, eikä mitään muutakaan - emme taida olla upporasvaihmisiä ;).

Tänä vuonna päätin pelata varman päälle tämän hyötykäytön suhteen ja aloitin munkki- ja donitsikokeilut jo ennen vappua. Sunnuntaina tein ihan tavallisen pullataikinan rasvattomaan maitoon, maustoin sen runsaalla kanelilla ja paistoin rinkulamunkeiksi. Ajatus oli kokeilla donitseja eli kuorruttaa nuo uppopaistetut jäähtyneet rinkulat. Tein puolelle satsille pikeeriä Kinuskikissa ohjeella - ajatuksena, että se ei valuisi ja saisin donitsit dipattua siihen järkevästi. Toisen puolikkaan donitsesita dippasin valkosuklaaseen. Loput, mihin kuorrute ei riittänyt, pyörittelin perinteiseen tapaan sokerissa. Ihan ok ja lopputulos katosi pöydästä melko nopeasti. Ulkonäköön en vain ollut kovinkaan tyytyväinen ja koska olin tavoitellut tuolla pikeerillä samanlaista kuorrutetta kuin esim. berliinin munkeissa, sitä se ei ollut. Pitäisi luultavasti sekoittaa tomusokeri vain veteen, jolloin lopputulos olisi (kai?) pehmeämpi.

Kun tuota uppopaistoöljyä nyt kerran oli, piti ruveta etsimään oikeaa donitsireseptiä. Päädyin Pastanjauhajien blogiin, josta löysin heidän muokkaaman Jamie Oliverin reseptin.

Itse tein seuraavalla reseptillä:


VAPPUDONITSIT

7 g kuivahiivaa
70 g sokeria
500 g vehnäjauhoa
315 ml kädenlämpöistä täysmaitoa
1 sitruunan kuori
80 g voita, pehmeänä ja kuutioituna
1 l kasviöljyä paistamiseen (esim. rypsi-)

Sekoita lämmitettyyn maitoon kulhossa kuivahiiva, 1 rkl sokerimäärästä ja 1 rkl jauhomäärästä.
 Anna tekeytyä n. 15min., jolloin seoksen pitäisi olla vähän vaahtoavaa. 
Lisää loppu sokeri, jauho, sitruksenkuoret ja voi hiiva-maitoseoksen joukkoon.

Kohota noin tunti.
Leivo pyöreiksi pulliksi, ja kohota vielä noin tunti.
Muotoile donitseiksi ja paista upporasvassa.

Kuorrutteen tein kahdesta eri suklaasta - siis kaksi eri versiota. Molemmissa sulatin suklaata mikrossa ja lisäsin joukkoon tomusokeria.



Vappumunkkeja ajatellen ehkä tuo perinteinen pullataikina toimi paremmin - varsinkin jos sattuu tykkäämään kardemummasta. Yhden sitruunan kuorella sitruksen maku noissa sitrusdonitseissa ei ollut kovin hallitseva, joskin selkeästi tunnistettava. Alkuperäiseen ohjeeseenhan tulee kahden sitruunan kuori ja yhden appelsiinin kuori. Kuorrutteet kaipaavat selkeästi vielä tuunaamista ja harjoittelua. Kinuski pitää testata, samoin tuo perinteinen sokerikuorrute. Onneksi on tuota öljyä - ja lasten kavereita, jotka mieluusti toimivat koekaniineina ;).