Sain muutamia pyyntöjä kirjoittaa
vinkkejä lasten hiihdonopetuksesta.
Jotain ajatuksia viime keväältä
voi käydä vilkaisemassa täältä.
Eipä ne asiat juuri ole muuttuneet -
suutarin lapset kulkevat edelleen ilman kenkiä.
Eivät pyynnöistään huolimatta ole päässeet hiihtokouluun
tänäkään talvena.
En tiedä, miksi se on niin mahdoton organisoitava.
Syytä nimittäin olisi,
arvatkaa vain,
kuunteleeko kuusivuotias neiti-ihminen,
mitä hiihdonopeäidillä on sanottavana?!
NOUP.
Edellisiin ihaniin kommentteihin viitaten -
YHTEISTYÖKYKYISIÄ JA AVULIAITA?!
H A L U T E S S A A N.
Minkä ikäinen lapsi kannattaa viedä hiihtokouluun? Tiedätte kyllä, riippuu lapsesta. Muistelen, että nuorin oppilaani on ollut 2v, ja lastenhoidoksi se meni. Sen ikäisen kanssa voi toki leikkiä suksilla, mutta on ihan turha opettaa mitään, kun toinen hädin tuskin osaa puhua. Ajattelisin, että 4-6 vuotiaasta alkaen lapsi pystyy vastaanottamaan sen verran ohjeita, että hiihtokoulusta kannattaa maksaa. Tunti pari kauden alussa - tai monen keskuksen tarjoama Werneri-kurssi on varmasti paikallaan.
Jos hiihtokoulu tuntuu huonolta vaihtoehdolta, itsekin päsee varmasti alkuun. Mun ajatus sekä omien, että hiihtokoululaisten kanssa - kuten vuosi sitten myös kirjoitin - on tehdä itsensä tarpeettomaksi ja auttaa lapset mahdollisimman omatoimisiksi suksilla liikkujiksi.
Yritän opettaa lapsia alusta asti huohetimaan omista välineistään, laittamaan sukset itse jalkaan ja ottamaan pois. Näytän myös miten siteen toimivat ja jos suksi lähtee kesken jalasta pois, miten takaside avataan, jotta suksen saa takaisin jalkaan -
rinteessä on muuten ihan liikaa aikuisiakin, jotka eivät tätä tiedä...
Kun sukset on saatu jalkaan, opetan lapsille ihan perusliikkumista suksilla. Pyöritään ympyrää, tehdään lumikukkia, käydään kyykyssä ja selällään, harjoitellaan nousemista, hypitään paikallaan - ihan mitä vain. Ei niin, että vanhempi tai hiihdonope raahaa lasta perässään, vaan niin, että autetaan eteenpäin ja esim. hissiin vain juuri sen verran kun tarvii. Usein pelkkä läsnäolo riittää:). Tämä helpottaa rinteessä liikkumista mielestäni ihan merkkittävästi.
Jos lapsi on ekaa kertaa suksilla, opetan seuraavaksi liukumista ja suksilla seisomista. Paino keskellä ihmetellään, missä ne varpaat ovat, painavatko ne monoja. Ihan minipienestä mäestä. Siis sellaisesta, josta juuri saa vauhtia ja joka päättyy tasaiselle. Usein tällainen löytyy jo vuokraamon edestä tai kahvilan nurkalta. Aluksi vain ihan vähän vaihtia. Minipikkusen.
Kun liukuminen sujuu, harjoitellaan auraa ja jarruttamista. Vanhempia lapsia pyydän työntämään kantapäitä ulos ja pitämään suksenkärkiä yhdessä. Jos se tuntuu vaikealta, autan lapsen jalkoja oikeaan asentoon. Usein hahmottaminen oman liikkeen kautta on helpompaa. Monille aura-asennon löytäminen on aluksi vaikeaa, mutta siitä ei kannata tehdä kynnyskysymystä:). Vaikka auraaminen tai jarruttaminen ei suju täydellisesti, vien lapsen vähän pidempään mäkeen, jossa pystyy harjoitelemaan kääntymistä.
Aikuisille - tai insinööreille - saatan joskus kertoa, että paino pidetään ulkosuksella kääntyessä. Muuten opetan kääntymistä yläkropan avulla. Aina ja kaikille. Ihan pienten lasten kanssa lasken itse takaperin edellä valmiina koppaamaan, jos vauhti karkaa, käännyn itse edellä ja pyydän katsomaan käännöksen suuntaan. Kun lapsi kääntää päätä, myös hartialinja kääntyy ja jos vauhtia on vähänkin, sukset kääntyvät (pieni bloggausapulaiseni kertoo tässä vieressä että "toi Ellen jarrutti, tosi hienosti. Hän oli naruhississä ihan ite:). Jos olen varma, ettei vauhdin karkaamisesta ole vaaraa, lasken lapsen takana, jolloin saan hänet kurkkimaan itseäni ja kääntämään siis hartioitaan enemmän. Ja siitä se siis lähtee. Auraaminen usein aukeaa lapsille käännösten avulla.
Ellenillä on kuvissa päällä valjaat, jotka olivat reissussa käytössä. Valjaiden avulla lasta pystyy ohjaamaan käännöksiin ja jos vain pikkulaskija jaksaa, niin suksilla seisominen kehittyy. Ellen kökötti viikon lomareissulla valjaissa suksilla ja viimeisenä päivänä neiti keksi, miten käännytään. Sen jälkeen valjailla olikin sitten turha ohjailla...
Isommille lapsille mitä parhainta treeniä on kaikki metsäreitit, hyppyrit, aaltoladut, kepit, portit jne. Näitä hiihtokeskukset tarjoavatkin kiitettävästi. Äitiminä on tietysti aina hiukan huolissaan kun lapset pomppivat ja laskevat metsässä ja välillä kiellän isommat hyppyrit. Ihan pienet (mun kullanmurut) eivät vielä osaa mielestäni asettaa omia taitorajojaan, se on aikuisen tehtävä. Ja välillä äidin pitää vain venyttää hermojaan...
Ja se sama, mikä joka paikassa muualla. Nälkä ja väsy hiipivät salakavalasti. Meidän perheessä usein onneksi äidille ekana, joten pystyn ennakoimaan. Meillä miehet pystyvät toimimaan hiukan nälkäisinäkin, mutta nekin on perempi ruokkia ajoissa:).
Lasten ehdoilla siis mennään - niinkuin lapsiperheissä aina ja joka paikassa. En tiedä miten se muuten onnistuu. Sukset jalassa ulkoilu koko perheen kanssa on kuitenkin mainio tapa viettää aurinkoisia kevätpäiviä:).
Varusteista kirjoittelin siellä vuoden takaisessa. Ida sai sauvat tänä talvena, viidentenä laskutalvenaan. Niitä on hartaasti kinuttu jo pari talvea, mutta kun neiti ne nyt sai, laskee hän kuitenkin edelleen mieluummin ilman. Sauvoja en juuri suosittele alle kuusivuotialle kouluikäisille - paitsi jos nyt sattuu kiertämään keppejä leikkaavilla käännöksillä.
Ja summa summarum - tekemällä oppii ja toistoja tarvitaan. toislle enemmän kuin tosille. Meidän lapsille varmasti ainakin sen keskiverron verran - en ole laskenut kuinka monta rinnepäivää on tänä talvena takana, mutta kyllä niitä on kertynyt. Ei pidä siis ihmetellä, jos kaksi neljävuotias ei heti hoksaa, mistä on kyse.
En tiedä saivatko kysyjät vastauksia tämän avulla.
TOIVON NIIN.
Saa kysyä, autan kyllä hiihtoasioissa mielläni, jos vain osaan.
#AURINKOISIA LASKUPÄIVIÄ#
