10.8.2014

Rantaelämää - Reissua Part II


Aurinkorannikko on nimensä veroinen. Lämpöä ja aurinkoa sekä biitsiä riittää. Vietimme paljon aikaa altaalla, mutta kävimme useaan otteeseen myös rannalla. Erään tällaisen rantareissun jälkeen mieheni totesi, että altaallaolo tämän porukan kanssa on lastenleikkiä noihin biitsikeikkoihin verrattuna :). Puhumattakaan siitä hiekkamäärästä, joka aina kulkeutui kämpille. Toki on mainittava, että Noel 7kk oli tosi haasteellisessa rannallemenoiässä. Tajusimme tämän Suomessa noin kuukautta myöhemmin, kun esim. istuminen sujui jo paljon paremmin ja löytyi muutakin tekemistä kuin hiekansyöntiä.


Kärryjen (Bugaboot pikkupyörillä) kanssa kulkeminen hiekassa ei onnistunut, mutta onneksi monessa paikassa oli hiekalle rakennettuja ramppeja, joita pitkin pääsi kulkemaan hyvin. Emme ole mitään rantaihmisiä, joten biitsivarusteemme olivat varsin puutteelliset monien tuoleihin, aurinkovarjoihin ja syteemeihin verrattuna. Koska kuitenkin halusimme aina välillä suojaan auringolta, panostimme asiaan sen verran että ostimme kannettavan varjon ja se osittautuikin mainioksi hankinnaksi. 

Ranta oli ainakin niiltä kohdin missä me uimme mielestäni suht turvallisen oloinen. Yhtenä päivänä aallot olivat aika suuria, ja silloin uitimme lapsia yksi kerrallaa ihan aikuisen lähellä. Alloilla surffailu osoittautui suureksi huviksi - seuraavaksi pitää hakeutua johonkin oikeaan surffimestaan ;).

Uintia, jumppaa, hiekkakakkuja, köllöttelyä, korttipelejä, palloilua... niistä oli meidän rantapäivät tehty...













Hieman kauhulla odotan kelin viilenemistä, täällä Suomessakin on nimittäin saanut tottua siihen, että aika vähissä vaatteissa pärjää. Kesän aikana on toivottavasti talletettu sellaiset määrät aurinkoenergiaa, että sillä mennään läpi syyssateiden.



5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Ja kaunis sinä ja lapset.

    VastaaPoista
  2. Kivat uimashortsit Emilillä. Mistä ne on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilin uimashortsit on Timberlandin mallistosta, arviolta parin-kolmen vuoden takaa. Ovat tulleet meille secondhandina ja auringossa jo entiseltä omistajalta haalistuneet, mutta meilläkin kovin pidetyt. Ostin Emilille uudet Sevenoneseveniltä http://www.tiziamarlo.com/Kinderbademode/717-SEVENONESEVEN-Badeshort-Mason-turquoise.html ja nekin olivat kivat (kivammat kuin kuvassa), malli on aika sama.

      Poista
  3. Ihania rantsukuvia! :) Pienten lasten kanssa hiekkarannalla käynti on kyllä tuskaa, koska se hiekan määrä tosiaan mitä kotiin sitten kantaa on aikamoinen.

    Nyt ne ilmat kylmeni, olisi voinut kyllä vielä lämmöstä ja uintikeleistä nauttia.

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)