Organisoidutaan - DIY

Edelliseen postaukseen ehkä hieman liittyen, olen kalenterin orja. Muistettavia asioita on päivittäin melkoinen määrä eivätkä Noelin kanssa valvotut yöt mitenkään helpota tilannetta. Tähän asti käytössä on ollut A5 kokoinen peruspöytäkalenteri, mutta olen jo useamman vuoden haikaillut perhekalenterin perään. En kuitenkaan ole löytänyt mieluisaa mallia ja nyt uudeksi pulmaksi tuli vielä se, että suurimmassa osassa kalenteista on tilaa viidelle perheenjäsenelle. Noel ei nyt välttämättä vielä omaa saraketta tarvitsisi, mutta mielestäni hän kuitenkin siinä määrin kuuluu joukkoon, että on kiva että hänellekin sarake löytyy.

Huhuilin jokin aika sitten facebookissa kivojen perhekalentereiden perään ja Idan ihanan kummitädin ja muutaman muun ansiosta päädyin viikonloppuna Granitiin Helsinkiin. Olen jostain syystä aiemmin onnistunut koko liikkeen välttämään, mutta siellähän oli ihania pieniä ja suurempiakin juttuja vaikka millä mitalla.

Granitissa on erilaisia valmiitakin kalenteripohjia, mutta itse päädyin ostamaan tyhjän taulun ja modifioimaan sen oman näköiseksi. Nyt koko taulu on piirretty tuolla Granitin vesiliukoisella tussilla, mutta ajattelin hommata valkoisen maalitussin, jotta tuo taulukko pysyisi olemassa vaikka merkintöjä pyyhkiikin. Kalenterissa on siis oma sarakkeensa jokaiselle viikonpäivälle ja perheenjäsenellä. Päädyin tekemään sen ikäänkuin "väärinpäin" - ainakin eri suuntaan kuin esim. lukujärjestykset ovat. Ainakin alkuun lukeminen tuntuu hiukan hankalalta, mutta toisaalta itse hahmotan paremmin, kenet voin ottaa samaan kyytiin ja missä välissä itse kerkeän salille tai lenkille, kun voin lukea päivän menot samalta riviltä. Ajatus on päivittää kalenteri uuteen viikkoon aina sunnuntaisin. 

Millaisia kalenteita teillä on käytössä?

KKK = Kuskaa, kustanna, kannusta

Kuva: Julia Meltoranta

Olen saanut muutamaan otteeseen pyyntöjä kirjoittaa lasten harrastuksista ja olen niistä aika ajoin kirjoittanutkin. Taas on se aika vuodesta, kun perheissä valitaan ehkä uusia harrastuksia ja rakennetaan palettia kasaan siitä, kuka tekee, mitä tekee ja koska. 

Perheet ovat tosi erilaisia ja tiedän, että meidän aikataulut ja lasten harrastaminen saavat toiset pyörittelemään päätään, toiset silmiään. Arjen voi sitten jakaa siellä jumppasalin käytävillä ja koris- tai futiskentän laidalla muiden samassa jamassa olevien vanhempian kanssa ;).

Meillä kolme vanhinta harrastavat telinevoimistelua. Ellen on puolisen vuotta ollut alkeiskilparyhmässä, Emil aloittaa nyt alkeiskilparyhmän jälkeen kilparyhmässä ja Ida on kilpaillut pari vuotta. Harjoitusmäärät ovat hurjat varsinkin Idalla, 15-16 h/vk. Emilillä ja Ellenillä molemmilla tulee olemaan kolmet kahden tunnin treenit viikossa. Lajit ja harjoitusmäärät ovat hyvin erilaisia, trendi tuntuu kuitenkin olevan, että monessa lajissa jo pienet treenaavat ainakin kaksi kertaa viikossa. Idan harrastuskalenteriin koitamme saada urheilun vastapainoksi partion, joka on ihanan joustavaa. Tosin kuin jumpassa, partiossa ollaan iloisia siitä, kun edes joskus ilmestyy paikalle. Emilillä jumpan ohella on ollut jalkapallo, jossa joukkue ei ehkä ole toiminut ihan niin, kuin me toivoisimme. Siitä syystä Emil on käynyt muutaman kerran koripallossa ja on tykännyt tosi paljon. Koriksesta jäi myös heti positiivinen maku, kun siellä ymmärrettiin jumppatreenit koriksen ohella ja osittainen päällekkäisiyys. Emil on myös innostunut partiosta ja koitamme sen saada hänenkin viikkoonsa mahtumaan. Vaikka voimistelu onkin "pakollista" siten että treeneissä on käytävä, en koe sitä ahdistavana ja ymmärrän sen hyvin. Toki on vaihtoehtona siirtyä vähemmän treenaavaan ryhmään ja ottaa iisimmin.

Mikä on sopiva aloitusikä? Riippuu lajista, seurasta ja tavotteista. Meillä lapset ovat aloittaneet 2-4 vuotiaina, mutta seurassa löytyy aloittelojoiden ryhmä myös aikuisille. Tyttöjen "pitäisi" pääsääntöisesti aloittaa vähän nuorempana, varsinkin taitolajit. Monipuolisuus on mielestäni aina plussaa ja kaksi tai kolme eri lajia kerran viikossa on oivallinen valinta. Näistä voi sitten myöhemmin valita mieluisan.

Koen, että meillä harrastetaan sekä lasten että aikuisten ehdoilla. Toivon, että jokaisella lapsella olisi joku liikuntaharrastus, mutta mikään pakko ei ole harrastaa joka päivä eikä tietenkään kilpailla. Lapset on pienenä viety jumppasalille, joten en voi väittää heidän itse valinneen jumppaharrastustaan, mutta myöhemmin heille on kyllä tehty selväksi, että lajinvaihto on tietysti mahdollista :). Treeni on kovaa ja sitä on paljon, ilman omaa halua se olisi mahdotonta, pakottamalla ei onnistu.

Välillä tulee vaikeita hetkiä, ja vaihtoehdot harrastuksen suhteen ovat tapetilla. Nämä ovat varmasti asioita joita pohditaan muissakin perheissä. Valmentajan kanssa keskustelu usein auttaa. Itse ajattelen, että mikäli harrastukseen lähteminen on toistuvasti hankalaa, kannattaa asioista keskustella. Hyvä systeemi on ainakin se, että sovitaan lapsen kanssa esim. kuukauden koeaika,  joka vielä käydään ja tsempataan. Jos senkin jälkeen tuntuu kurjalta, sitten mietitään vaihtoehtoja. Kaikista tuntuu välillä kurjalta, mutta haluan opettaa lapsille myös sen, että vähän pitää tsempata. 

Usein tuntuu käyvän niin, että vanhemmat eivät tieten tahtoen vie lastaan harrastukseen, jotta tämä alkaisi kilpailla, usein kilpaurheilu valitsee lapsen ja siinä kohtaa sitten mietitään, halutaanko siihen lähteä mukaan. Sen jälkeen sitten onkin myöhäistä - perua siis ;). Monesti olen miettinyt, että vähempikin treenaaminen riittäisi, mutta kun lapsi on motivoitunut ja kunnianhimoinen, en mielestäni voi sitä enää rajoittaa. Nyt olen tuon kolmen K:n koukussa, kuskaan, kustannan ja kannustan - parhaan kykyni mukaan. Tämä on tämä aika eikä se ikuisuuksiin kestä. 

Kuva: Julia Meltoranta

Kuva: Julia Meltoranta

Kävimme juuri Idan valmentajan kanssa keskustelua siitä, kuika paljon voimistelu (kuten mikä muu harrastus tahansa) antaa lapsille. Paljosta joutuu luopumaan eikä aina ole ihan helppoa, mutta se on myös palkitsevaa ja uskon, että urheilusta saa terveellisen elämäntavan lisäksi monia muita hyviä eväitä elämään.

Entä sitten koulu? Tässä asiassa suutarin lasten kengät ovat melko ehjät, eli koulu menee meillä ykkösenä. Läksyt hoidetaan ja unta pitää riittää niin, että koulussa ollaan pirteinä. Aika ajoin olen tätä Idan opettajalta tiedustellut ja hän on vakuuttanut, että koulu sujuu paremmin kuin hyvin. Idan koulussa on myös mahdollisiin treenipoissaoloihin suhtauduttu myönteisesti. Tässäkin on koulukohtaisia eroja ja asioista voi keskustella, itse kuitenkin ehkä kunnioittasin koulun ja opettajan näkemyksiä. Ida ja Emil ovat toki vielä pieniä koululaisia ja aika näyttää, mihin suuntaan homma kääntyy, toistaiseksi on mennyt erinomaisesti. Omasta kokemuksestani voin myös sanoa, että urheilijat usein hoitavat koulunsa tosi tunnollisesti.

Kuva: Julia Meltoranta

Voittajan on helppo hymyillä ja silloin on helppoa olla myös äiti. Epäonnistumisen hetkinä - oli se sitten treeneissä tai kisoissa on välillä vaikea löytää oikeita sanoja. Alan kuitenkin olla jo aika hyvä ;).

Lapset on luotu liikkumaan, ei estetä heitä siinä. Liikaa ei voi myöskään korostaa sitä, että kaikkien ei tarvitse harrastaa seurassa, pihalla, metsässä, puistossa ja monessa muussakin paikassa voi liikkua ilman ohjattua toimintaa.

Osan kuvista on ottanut

taitava Julia Meltoranta
www.voimistelukuva.com

Rantaelämää - Reissua Part II

Aurinkorannikko on nimensä veroinen. Lämpöä ja aurinkoa sekä biitsiä riittää. Vietimme paljon aikaa altaalla, mutta kävimme useaan otteeseen myös rannalla. Erään tällaisen rantareissun jälkeen mieheni totesi, että altaallaolo tämän porukan kanssa on lastenleikkiä noihin biitsikeikkoihin verrattuna :). Puhumattakaan siitä hiekkamäärästä, joka aina kulkeutui kämpille. Toki on mainittava, että Noel 7kk oli tosi haasteellisessa rannallemenoiässä. Tajusimme tämän Suomessa noin kuukautta myöhemmin, kun esim. istuminen sujui jo paljon paremmin ja löytyi muutakin tekemistä kuin hiekansyöntiä.

Kärryjen (Bugaboot pikkupyörillä) kanssa kulkeminen hiekassa ei onnistunut, mutta onneksi monessa paikassa oli hiekalle rakennettuja ramppeja, joita pitkin pääsi kulkemaan hyvin. Emme ole mitään rantaihmisiä, joten biitsivarusteemme olivat varsin puutteelliset monien tuoleihin, aurinkovarjoihin ja syteemeihin verrattuna. Koska kuitenkin halusimme aina välillä suojaan auringolta, panostimme asiaan sen verran että ostimme kannettavan varjon ja se osittautuikin mainioksi hankinnaksi. 

Ranta oli ainakin niiltä kohdin missä me uimme mielestäni suht turvallisen oloinen. Yhtenä päivänä aallot olivat aika suuria, ja silloin uitimme lapsia yksi kerrallaa ihan aikuisen lähellä. Alloilla surffailu osoittautui suureksi huviksi - seuraavaksi pitää hakeutua johonkin oikeaan surffimestaan ;).

Uintia, jumppaa, hiekkakakkuja, köllöttelyä, korttipelejä, palloilua... niistä oli meidän rantapäivät tehty...

Hieman kauhulla odotan kelin viilenemistä, täällä Suomessakin on nimittäin saanut tottua siihen, että aika vähissä vaatteissa pärjää. Kesän aikana on toivottavasti talletettu sellaiset määrät aurinkoenergiaa, että sillä mennään läpi syyssateiden.

Saaristopäivä partioleirillä

Emil lähti torstaina keskellä kesän pahinta ukkosmyrskyä elämänsä enimmäiselle partioleirille. Päivä- ja yöretkiä on kuluneen kauden aikana tehty pari kappaletta, mutta tämä oli ensimmäinen ihan oikea kahden yön leiri ulkosaaristossa lippukunnan omalla saarella. Olen ihan superylpeä Emilistä, joka jännittää tällaisia juttuja aika paljon, mutta kokosi itsensä ja lähti erinomaisen reippaasti matkaan. Etukäteen olimme kartasta tutkineet leirisaaren sijaintia, mutta uskon että matkan ja paikan hahmottaminen oli pienelle partiolaiselle melkoisen haastavaa varsinkin, kun emme ole juurikaan saaristossa veneellä lasten kanssa liikkuneet.

Eilen oli leirillä vierailupäivä ja samalla sudenpennut lähtivät vanhempien kyydissä kotiin. Olin tietysti innokas näkemään Emilin ja ikäväkin oli ollut, mutta vähintään yhtä innoissani olin mahdollisuudesta viettää päivä vesillä ja Saaristomerellä. Venekuume on melko helppo pitää loitolla kiertämällä kaukaa pursiseurat ja pysymällä pois vierasvenesatamista. Eilisen myötä venekuume kyllä taas nousi sataan asteeseen - me ollaan nyt tosi helppo nakki jos jollain on sopivan vene myynnissä :).

Autoilimme Nauvoon, josta lippukunnan vene haki meidät saarelle. Keli ei olisi voinut olla parempi. Olisin voinut tehdä merellä pidemmänkin kierroksen...

Veikkailin matkalla, että vaatteita tuskin leirillä oli vaihdettu - ja olin ihan oikeassa. Rannalla vastassa oli kotoa samoissa vaatteissa lähtenyt reipas pikkupartiolainen. Oli kuulemma koko ajan niin kiire, ettei vaatteiden vaihtoon ollut aikaa :).

Pääsimme tutustumaan leiriin, seuraamaan leiriolympialaisia ja ruokaakin saimme. Päivä hurahti tosi nopsaan ja päättyi mahtavissa maisemissa pidettyyn iltanuotioon ja makkaranpaistoon.

Paluumatka saaresta taittui mahtavassa kesäillassa leppoisasti vanhan partiokaverini troolarilla - kuulumiset vuoden varrelta tuli vahdettua samalla. Kotiin saapui väsynyt mutta onnellinen pikkumies. Partio ja vesilläolo taitaa olla Emilin juttu :).