31.3.2014

Näillä mennään - ja näin mennään


Luulin jo, että blogger ei päästä mua enää kirjoittamaa mitään tällä tahdilla. Näyttää olevan onneksi armollista sorttia, joten näillä - tällä tahdilla ja toivottavasti koko ajan kiihtyvällä - mennään ;). Äitiyslomalaisen arki lienee verratavissa eläkeläisten samaiseen - hektistä.

Rääpäleaika on taaksejäänyttä, meillä asuu aurinkoinen ja seurallinen, mutta ilmeisen määrätietoinen pikkumies. Ruuhkatukka Nopale :).  Pieni pelko on, että näillä kolmosella ja nelosella olisi samanlainen temperamentti, nähtäväksi jää...



Tänään on tasan viisi kuukautta mittarissa, ihan huimaa. Maailmaa ihmetellään kovasti ja ensimmäinen hammas alkoi pilkistää viime viikolla. Vajaa pari kuukautta sitten pikkumies oppi kääntymään ja nyt olisi kova tarve päästä eteenpäin. Taaksepäin syntyy jotain liikettä mutta eteenpäin ei vielä - eikä toki tarvikaan. Välillä vaan turhautuminen näkyy pienestä. Uimassa olemme käyneet viikottain ja siitä Noel nauttii aivan hurjasti. Voin muuten lämpimästi suositella kaikille Turun seudulla asuville Suuren Sydämen Annukan vauvauintia ja vesipeuhua - todella ammattitaitoista ja nimensä veroista toimintaa ja Caribiassa puitteet ovat kohdallaan - arjen luksusta ilman saunaa elävälle ;).

Ruoaksi on vielä riittänyt pelkkä maito. Olen itse urheillut melko paljon jo muutaman kuukauden ajan - se lisää omaa jaksamistani ja hyvinvointiani 200%. Olen kuitenkin välillä miettinyt, mahtaako liika (?) liikunta vaikuttaa maidon määrään. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin, että Noel on kasvanut ja ollut tyytyväinen vaikka usein tissitteleekin. Huomenna neuvola niin nähdään, mitä vauvavaaka sanoo. Mielelläni lykkäisin kiinteitä vielä kuukaudella...


Hankintoja tälle neloselle on tehty tosi maltillisesti. Vanhemmilta lapsilta ei ole jäänyt juuri mitään säästöön ja pinnasänky ja muut välttämättömyydet on toki hankittu. En koskaan ole ollut vaunufriikki, mutta tällä kertaa halusin panostaa niihin ja ajattelin esitellä ne lähipäivinä - nyt kun ulkona on taas valoa kuvata. Vaatehankinnat ovat myös olleet maltillisia. Nova Star on ollut Emilillä suosikkimerkki, niistä tykkään. Ulkovaatteissa on toistaiseksi pärjätty tosi vähällä - pian niitäkin pitää ruveta päivittämään - sekä vauvalle että isommille. Näistä lisää myöhemmin. 

Ihanaa, että olette vielä "linjoilla" ♥



10 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teidän kuulumisia tätäkin kautta :-) Pieni mies on kyllä kasvanut hurjaa vauhtia!

    VastaaPoista
  2. Ihana pieni, kylläpä aika rientää!
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vain enää ihan pieni. Aika menee ihan liian nopsaan.

      Poista
  3. Voi että kun oli kiva kuulla teistä!
    Ihana pikkumies!

    VastaaPoista
  4. Voi liikutus kuinka söpö:)

    Onko Turkuun tullut mitään uusia kivoja ravintoloita? Ollaan ens la siellä ja pohditaan lounaspaikkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen se meidän Ruuhkis on:).
      Hej, tervetuloa! Onko Luksulla pelejä? JA apua - en osaa auttaa. Tårget on kuulemma uusi ja ruoka on hyvää (siis edelleen kuulemma). kuuleman mukaan iltaisis siellä on myös keittiö tökkinyt pahemman kerran ja tarjoilijat ovat joutuneet palvelemaan malko kiukkuista porukkaa. Mutta lounaalla voisi toimia..? Panini on meidän lapsiperheen vakkaripaikka, joka ei yleensä petä. Mitäköhän muuta uskaltaisin suositella.. Riippuu tietysti siitäkin, millä porukalla olette liikenteessä..?

      Poista
  5. Laiskana kommentoijana haluan nyt kommentoida, että täällä ollaan :) edelleen. Ettet , masennu ja luule lukijoiden kaikonneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kiva kuulla. Kuten sanottu, ihanaa että olette vielä täällä. Tällaiset kommentit ilahduttavat aina :)

      Poista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)