11.12.2011

Käytiin kertomassa Joulupukille...


... niistä 
J O U L U T O I V E I S T A.

Ja ihan pikkusen meitä jännitti...



Äiti aina välillä huomaa ja näistä kuvista se taas paistaa,
pikkusisko tungetaan aina ensin tuleen ;).




DISCOPALLO
SUPER MARION AUTOPELI
PRINSESSAPUKU
siinä ne tärkeimmät.

Mä taas joulun alla mietin ja kauhistelen lelujen ostoa. Väittäisin, että meillä on kohtuullisen hyvin pysytty kuosissa tässä leluasiassa - välillä jopa mietin, että kun meille tulee kavereita, niin meidän lapsilla ei ole mitään leluja - ei ainakaan niitä uusimpia millä leikkiä. Usein meillä sitten leikitäänkin roolileikkejä, piirretään ja pelaillaan. Mutta mä niin inhoan sitä, että ne uutuuslelut päätyvät viikon tai kuukauden kuluttua kaapin nurkkaan. Aivan kammottavaa rahan tuhlausta - ekologisuudesta ja muusta puhumattakaan. Mä ihan supermielelläni hankkisin lapsille leluja, jos tietäin että niillä leikitään vuosi, kaksi, mielellään kauemminkin. 

Nyt muuttorumbassa olemme onnistuneet välttämään lelulehdet ja maikkariakin katsotaan kovin vähän. Toiveetkin ovat siis määrältään kovin maltillisia. Itse koen hankalaksi sen, kun lelulehdestä rastitaan ja kirjoitetaan joulupukille, niin mikä on oikeasti se ykköstoive... Ja tuntuu etteivät lapsetkaan tiedä. Halutaan vain kaikkea kun on joulu. 

En missään nimessä tuomitse leluja ja ihana ajatus on leikkiä joulun pyhinä niillä uusilla leluilla. Ahdistun vain siitä määrästä - ja tietysti siitä, että mihin ne uudet lelut sijoitetaan. Lisäksi en tykkää siitä, että joulun alla kaikki mahdollinen kääritään pakettiin ja sitten lahjoja on niin paljon etteivät lapset jaksa avata, saati kiinnostua niistä. Mun joulutoive onkin siis maltillinen joulu lahjojen - ja kaiken muunkin suhteen:).

Nämä joulukuvat Vanhan Suurtorin perinteisiltä joulumarkkinoilta.
Nyt kun asumme kulmilla, voi meidät pongata sieltä myös ensi viikonloppuna:).

***


Me  mennään huomenna lasten vanhaan päiväkotiin joulujuhliin. Päiväkotien vaihto on sujunut hyvin, mutta on haikea jättää paikka, jossa meidän lapsia on hoidettu hyvin jo viisi vuotta. Mä keräilen itseäni - inhoan jäähyväisiä...

Tänä vuonna tädeille menevät tällaiset minikokoiset juustotarjottimet -
ei turhaa tavaraa päiväkodintätienkään nurkkiin pyörimään:).

36 kommenttia:

  1. Ihana kun muistatte päiväkodin tätejäkin :)
    Se on melko harvinaista herkkua, että vanhemmat muistavat päiväkodissa kiittää hoitajia. (tää on siis mun kokemus, toki voi olla erilaistakin!) Enkä tarkoita nyt lahjoja, vaan ylipäätään. Muistan edellisestä työpaikasta yhden äidin joka joka päivä kotiin lähtiessä sanoi "kiitos tästä päivästä, huomiseen". Lämmitti kovasti mieltä :)

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla lahjojen suhteen. Meillä toivottiin leikkikoiraa, jos sitä ei saa niin sitten kassakone ja jos sitäkään ei saa niin sitten villasukat! Hyvin on saatu ideologia lapsenkin mieleen:) Kiva nähdä joulun jälkeen!

    VastaaPoista
  3. Meillä viedään kanssa jotain pientä päiväkodin tädeille, tiskirätit on meidän lahja tänä vuonna.

    Itseäni myös ahistaa se lahjamäärä, onneksi meillä sukulaiset kysyy lahjatoiveita ja pitää myös kiinni niistä, joten itse pystyy niihin aika lailla vaikuttamaan, nyt kun rupean muistelemaan, viime vuoden lahjoistakaan ei tainnut mitään jäädä nurkkiin pölyttymään vaan kaikilla on leikitty kovasti. Onneksi, synttäreillä kun tulee usein sitä krääsää jolla ei välttämättä leikitä ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. Nyt on Uggit vähän märkänä. Ei Turuss kyl ihan toppatakkikelit olleet viikonloppuna, mutta kuviin tietty pitää äitin miettiä oikeanlaiset asusteet.
    T: Rinna

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa kulmille (maybe ;)) :)
    Tajusin itse liian myöhään, että olis pitänyt ottaa viralliset joulukorttikuvat markkinoiden miljöössä. No vielä ensi viikonloppuna kai vielä juuri ja juuri ehtisi :)
    Juuri samat ajatukset leluista; kun tyttäreni oli ympyröinyt lelukuvaston kaikki lelut, tajusin, ettei hän ehkä tiedä, mitä haluaa. Hankin yleensä sen lahjat/ne lahjat, joista hän puhuu parin kuukauden aikana eniten. Tällä kertaa marraskuusta asti meillä on haaveiltu tähkäpäästä.
    T: Emppu

    VastaaPoista
  6. Huomasin teidät tänään markkinoilla...muutaman kerran olen blogissasi käynyt, mutta tunnistin jo kaukaa täydellisesti puetut lapsesi. Mielessä kävi, että mahtavatko lapsesi koskaan olla kuraisia leikkien jälkeen vai varovatko kalliita vaatteitaan. En itsekään tiedä, olenko vähän kateellinen tuosta täydellisyydestä vaiko kaikkea muuta. Suloisia lapsesi ovat, joka tapauksessa ja kuVasi hienoja. Jtain särmää kaipaisin kuviin silti. Kaikenkaikkiiaan, mukavaa viihdykettä tämä blogisi.

    VastaaPoista
  7. Discopallo? Idan toive, oletan?

    Meillä tänä vuonna päinvastainen ongelma, lahjatoiveita joutuu miettimään oikein tosissaan. Tänään L ilmoitti, ettei oikeasti toivo Star Wars -legoja. Oli kuulemma kirjoittanut sen toiveen vain siksi, ettei muutakaan keksinyt. Raukka. Eihän siinä mitään, jos ei kummoisia toiveita ole, niin ei ole, mutta voi aattona tulla suru puseroon, kun näkee muiden lahjat.

    Kukaan ei ole vieläkään kysynyt mitä MÄ toivon. Alan huolestua.

    VastaaPoista
  8. Ninalle pakko heittää, kyll sä varmaan saat kans lahjoja. Ehkä ne tietää sun maun niin hyvin että haluavat yllättää:)

    Meillä taas leluvihkoja on selattu sen verran ahkerasti, ettei Nikke oikein itsekään tiedä mitä haluaa. Legoja on eniten toivonut, joten ne varmaan ostan. Pyritään välttämään liikaa paketteja ja aika maltilla on ostettu jouluisin. Isommat saavat yhdet lahjat ja sitten käteistä säästökohteisiinsa. Mä olen toivonut vain Liza Marklundin uusinta kirjaa, en niin halua mitään muuta -tai no Ipadin voisin ottaa, mutt se on eri asia:)

    Ihana toi Discopallo:) Meilläkin Nikke ilmoitti kaupassa haluavansa discopallon, oisko joku eskarilaisten juttu:)

    VastaaPoista
  9. Meillä on kotona discopallo. Hankittu vuosia sitten kun esikoinen oli n. 7 tai jotain sinne päin. Sitä pyydettiin pitkään ja hartaasti ,joten en ole malttanut laittaa eteenpäin kiertoon.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Oikoluku taisi jäädä väliin?

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Sanomani taisi kuitenkin tulla selväksi? Kirjoitin kommenttini aamu-unisin silmin kännykällä, joten hienoa, että hoidit unohtuneen oikoluvun puolestani.

    Tanjalle piti vaan sanomani, että samaistun sataprosenttisesti noihin hyvästelytilanteiden tunnelatauksiin. Olen elämäni aikana oppinut, että herkkyys ei ole ainakaan huono asia...vaikka sen kanssa on välillä hieman kiusallista elää.

    VastaaPoista
  13. Onpas täällä ihmiset joulumielellä, jakamassa hyvää mieltä toisille ;)

    Meilläkin toiveet aika maltillisia/mielestäni järkeviä, pienin toivoo yhtä tiettyä pehmolelua, eskari legoja ja DC-paitaa, koululainen taas kirjaa, monopolya ja säkkituolia...kukaan ei onneksi listaa lelukirjoista mitään krääsävuorta.

    Itse mietin aina ajatuksella mistä lapset oikeasti tykkäävät. Joku toivelahja kuuluu asiaan, mutta lisänä paketista kuuluu kuoriutua uusi yökkäri ja kirja...jotain askarreltavaa/näperrettävää myös koska meidän kaikki lapset tykkäävät sellaisista. Joku kokoperheen peli...tänä vuonna se taitaa olla tuo koululaisen toivoma monopoly..

    Ihania kuvia, johonkin joulutapahtumaan meilläkin ajatus vielä suunnata fiilistä hakemaan...tulisipa lunta!

    VastaaPoista
  14. Olipa siellä hienosti järjestetty pukin tapaaminen järjestetty, oikein tontutkin kirjoittamassa toiveet ylös! :-)

    Meilläkin muistetaan tarhatätejä aina jollakin "kuluvalla" lahjalla, tänä vuonna setit kosteusvoiteita, saippuoita jne.

    Mukavaa joulun odotusta teille muuttorumbankin keskelle!

    VastaaPoista
  15. Voi herranjestas millaisia kommentteja taas kateellisilta ihmisiltä! Älä välitä! :)

    Ihania lapsia, kuten aina. Ja ihanat lahjat tarhatädeille! <3

    VastaaPoista
  16. Suloisia lapsia ja kauniita kuvia :) Minunkin pitäisi alkaa miettiä muistamisia tarhatädeille ja opelle, tuossa juustotarjottimessa voisi olla ideaa. Meidänkin 3v. toivoo prinsessapukua (olettaen, että se oli noista Ellenin toive).

    Sanni

    VastaaPoista
  17. Toivotaan että ensi v.loppuna olisi jo lunta niin olisi joulumarkkina tunnelmakin jouluisampi (ja viime vuonna oli taas liian kylmä :) Teidän lapset on vaan niin suloisia aina ja aivan ihanat vaatteet! :)

    VastaaPoista
  18. Ihania tunnelmia, kuvia.

    Ja voi, mikä helpottava huokaus minulta pääsi kun luin sinun miettineen lelujen määrää/puutetta silloin kun kaverit tulevat käymään. Niin minäkin. Varsinkin eskarilaisen kohdalla. Legoilla, lautapeleillä ja ulkotouhuilla mennään.

    Minusta kaunis tapa muistaa tarhatätejä. Kiva lahjaidea teillä.

    Niina

    VastaaPoista
  19. Teidän kolmikko on taas niin nätisti puettu, ihanat!

    Meillä ollaan täällä ihan samoilla linjoilla lahjojen kanssa. Onneksi meillä tuo sujuu helposti, kun suku on pieni, ja monet ilmeisesti tykkääkin ostaa toivottuja kimppalahjoja.

    Ja taidanpa kopsata teidän lahjat pk-tädeille ;). Nimim. mielikuvitus puuttuu.

    VastaaPoista
  20. Aivan ihanat takit teidän tytöillä, mistä olet hankkinut / minkä merkkiset?

    VastaaPoista
  21. Oikoluku-kommentti oli bloginpitäjälle, oli sen verran kökköä tekstiä monessa kohtaa.

    VastaaPoista
  22. Tytöt on niin söpöt samiksissaan.

    Minun piti lukea tuo diskopallo pariin kertaan. Eipä olisi tullut mieleen että joku sellaista toivoo ;)

    Meilläkään ei ole pojilla monta toivetta listassaan. Legoja ja silmukka autorataan taisivat olla tärkeimmät. Nyt meillä onkin miehen kanssa pieni kriisinpoikanen, koska minusta riittäisi, että saavat toivomansa, mutta iehen mielestä paketteja pitää olla enemmän, huoh. Isovanhemmilta ja kummeilta tulee kuitenkin lisäksi muuta ja itse varsmitaisin vain kaiken varalta että kummallekin on yhtä monta pakettia, kun olemme kuitenkin tällä kertaa ihan oman perheen kesken aattona, joten vertailukohteita ei ole muita kuin oma veli.

    VastaaPoista
  23. Kivoja kuvia! Mun mielestä on ihanaa, että lapset puetaan nätisti. Joillekin näyttää olevan liikaa se, että lapsilta vaihdetaan tarhahaalarit johonkin siistimpään, kun lähdetään ihmisten ilmoille ;).

    Mukavaa joulun odotusta!
    Eena

    VastaaPoista
  24. Voi kuinka ihanat kuvat. =D

    Ja nuo valkoiset Benettonin takit ovat aivan täydelliset.

    Tietysti itse havahduin niitten suhteen auttamattomastri aivan liian myöhässä ja nyt en löydä tuota valkoista mistään. =( Näin se homma kulkee.

    Ja kovin oli ihanat lahjatoiveet. Meillä mennään myös tämä joulu vähemmillä lahjoilla. Monesti ollut aivan liikaa tavaraa ja eivät tosiaan edes leiki niillä kaikilla.

    Oikein hyvää joulun odotusta sinne teille.

    VastaaPoista
  25. Mä en vaan voi ymmärtää ihmisiä,jotka lukevat blogeja,joista selvästi ärsyyntyvät?!? Vaan siksikö,että voivat heitellä pikkuilkeyksiään!?! Jos eksyn blogiin,josta en pidä,lopetan sen lukemisen.Täytyy olla pieni elämä,jos ei muuta tekemistä ole kun käydä kyttäilemässä ja kettuilemassa...Uskoisin,että useimmiten nämä anonyymit kuittailijat tuntevat kirjoittajan ja purkavat kaunojaan tätä kautta
    -fiona

    VastaaPoista
  26. Ihanaa joulun odotusta! meilläkin on vaadittu discopalloa, mut en tiedä kumpi ois kivempi se kattoon kiinnitetty vai pöydälle tuleva malli? t.-H-

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Täältä löytyy diskopallo, en kyllä muista kumpi sitä halusi enemmän, äiti vai lapset ;)
    Pienet on ollu toiveet täälläkin, on toivottu niitä pieniä Angry Birds "potkupalloja"...

    Minusta on ihana katsoa somaa sisaruskatrasta, aivan ihastuttavat pikkuihmiset ♥

    Olen täälläkin päin odotellut Emukelejä, turhaan. Ehkä tammikuussa, me olimme juuri Tuomaan markkinoilla tennareissa - haluan lunta ja pakkasta, hetikään ei ole liian nopeasti!

    Minä toivon joululahjaksi että ensi vuonna jokainen kohtaan edes muutaman ilkeän ihmisen vähemmän kuin tänä vuonna.

    VastaaPoista
  29. Huiii, onpas täällä ollut vilkasta...

    Kommentteja lukiessani mietiskelin, että olisiko se pahin tavarahysteria lastenkin osalta jo vähän laantunut.. ? Monessa perheessä ne toiveet tuntuvat olevan ihna aitoja ja järkeviä!

    Anu, meidän päiväkodissa tätejä kyllä aina muistetaan. Mielestäni kiva tapa, ei mitän isoa, vaikka kortti, mutta jotain on mukava viedä ja kiittää hyvin tehdystä työstä - meillä ainakin ovat kiitoksen ansainneet!

    Josefina - meilläkin tuo lelukoira vilahdellut puheissa - ainakaan sitä 80€ lelukoiraa ei meille tule. Ja niin on, tervetuloa takaisin remmiin:)!!

    Meeri, tiskirätit on hauska idea. Me vietiin joku kevät käsipyyhkeitä ja jälkeenpäin ajattelin, että toivottavasti tädit eivät kuvittele saavansa "pyyhkeitä" :).

    Rinna, hyvin ne Uggit kuitenkin kuivuu. En tiedä sinusta, mutta itsellä ei toppatakki ainakaan ollut yhtään liikaa. Lasten vaatetukseen liittyen - olen esteetikko ja nautin kauniista asioista, myös vaatteissa. Niin lasten kuin aikuistenkin. Tärkeämpi asia on mielestäni kuitenkin opettaa lapsille tilanteseen sopivaa pukeutumista - sitä, että se on kohteliasta tilaisuuden järjestäjää ja knssaihmisiä kohtaan. On mielestäni muiden huomioonottamista pukeutua tilaisuuteen sopivalla tavalla ja itse ajattelen, että esim. joulumarkkinoille sopiva tapa joulukuussa on siisti toppis. Jokainen tietysti tavallaan ja tähän tilaisuuteen sopii tietysti muunkinlaiset ulkovaatteet.

    Ano, saa tulla myös moikkaamaan kun törmäillään. Meidän elämä on kaikkea muuta kuin täydellistä, joten kadehtimiseen ei ole mitään aihetta. Emil rypi - ja sai rypeä ihan rauhassa maassa pariin otteeseen tuolla markkinoilla, samoin Ellen. Sanon lapille aina , että toivon heidän välttävän paremmissa vaatteissa hirmuista sotkemista mutta tietävät myös sen, että se on vain äidin ongelma jos pastat ovat paidalla. Meillä saa siis kyllä leikkiiä ja olla vapaasti kaikissa vaatteissa. Tuolta kotiuduttuamme vaihdoimme pihavaatteet ja suuntasimme pihalle, jonka seurauksena pyykkikone pyöri neljä tuntia. Ulkoilevat lisäksi päiväkodissa päivittäin 2-3h, ja siellä ei äiti ole vahtimassa.

    Emppu kiitos! Nykäise hihasta kun törmätään:)!

    Ja oikoluku DONE. Onneksi on blogeja, missä se tehdään hti, kannattaa keskittyä niihin.

    I-A, kirjat ja yöppärit on meilläkin kestosuosikkeja.

    Jassu, sulla onkin noihin rasvoihin ja saippuoihin etuosto-oikeus;).

    VastaaPoista
  30. Nippe, kiitos!

    Sanni, jep, prinsessapuku on Ellenin toive. Lila, jossa on Hello Kittyn kuvia... Olen pehmitellyt neitiä, että ihan just sellaista ei joulupukki välttämättä osaa tuoda..:).

    Niina, kiva että samoja ajatuksia muillakin:)!

    Takit ovat Benettonin.

    PikkuSanna, Discopallo ei ehkä tosiaan ole poikien ykköstoive..:)

    Eena, kiitos:)!

    Heidi, noi Benettonin takit ovat itse asiassa beiget. Oletko katsonut Stockalta?

    Fiona, samaa välillä mietiskelen, mutta jos täällä nyt jonkun paha olo helpottuu, niin hänelle se suotakoon...

    -H- samat mallipohdinnat täällä..:)

    Ja anana - en olisi IKINÄ uskonut että TEILLÄ on discopallo! Ja SUN toimesta. Yllärit ei vain lopu..:).

    Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!!!

    VastaaPoista
  31. Nina ja Katri - miten mä hukkasin ja missasin teidät:)?! Voi Luksua :/. Mutta jotenkin ihanaa, että erottaa sen ettei tarvitse mitään. Ja kirjoitat Nina nyt vaan sille joulupukille!

    Katri, iienee tosiaan joku eskarilaisten juttu - tai sitten meilä järkkäillään kohta discoja koko kulmakunnalle..:)

    VastaaPoista
  32. Anonyymi nro2 kuittaa vielä, että en halua pahoittaa mieltäsi kommentillani. Kunhan kirjoitin ensimmäisen ajatuksen mitä mieleeni tul, ja vähän tylyltä näyttää, nyt itsekin kommenttini lukeneena.

    Mukavaa Joulunodotusta Sinulle!

    VastaaPoista
  33. Moikka,
    Kiitos loistavasta vinkistä pk:n tätien lahjaksi, tämän lainaan sulta oitis. :) Syötävät lahjat on tosiaan siitä hyviä ettei kerry turhaa kamaa, mutta esim.suklaata ei viitsi antaa, kun saavat sitä taatusti roppakaupalla joka tapauksessa.

    terkkuja,
    Liisa

    VastaaPoista
  34. Ano nro 2, kiitos molemmista kommenteistasi. Täällä saa kommentoida ja olla kanssani eri mieltä asioista - toivoisin kuitenkin, että kommentoijat osaisivat käyttäytyä (tämä EI koske sinua ja kommenttiasi:)!! eivätkä sanosi sellaista, jota eivät sanoisi myöskään IRL - kasvokkain. Mukavaa joulun odotusta myös Sinulle ja perheellesi! (mietin, mahdoinko pongata myös teidät, kun siellä Brinkalan sisäpihalla pyöriessämme joku katseli meitä aika pitkään :).

    Ja Liisa, loistavaa jos vinkki osui ja upposi:)!! Menikö tämä vinkki pk-seudulle;)?!

    VastaaPoista
  35. Hei, en tiedä luetaanko näin vanhoja kommentteja enää, mutta koitan onneani :)
    Mikä ihana takki pojallasi on kuvassa päällä? Onko se Scotch&Sodan? Olisin kiitollinen vastauksesta ensi talvea ajatellen ja jopa siitä, että jos kyseinen takki on teille pieni niin olisin siitä kiinnostunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietysti luetaan, kaikki kommentiti ilolla :)! Emilin takki on IKKSin - munkin mielestä ihana:). Meillä sama takki isompana odottamassa ensi talvea (se kertoo jotain, harvoin ostan samaa vaatetta seuraavaa kokoa:), joten tuo vitoskoko olisi saatavilla, vastaa n. 104-110 cm kokoa. Meilaa, jos olet kiinnostunut tanja@fotounique.fi

      Poista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)