12.3.2011

Helposti ruskettuva?


Mä en todellakaan ole, vaikka kuinka haluaisin, mikään kosmetiikkaguru - en sen paremmin tukkajutuissa, ihonhoidossa kuin meikeissäkään. Päinvastoin, ilolla otan kaikki vinkit vastaan mitä löydän. Nyt on kuitenkin pakko jakaa teidän kanssa yksi juttu, jonka takia olen tuskaillut vuosia - ja mihin löytyi ratkaisu. Ja kun kerran en ole mikään meikkiguru, voi olla, että kaikki muut ovat tienneet tästä jo sata vuotta, mutta jos joku nyt ei vielä tiedä niin... 

Mä olen pimeään aikaan valkoinen ja kalpea, mutta kun aurinko pilkistää niin väri tarttuu helposti. Varsinkin rinteessä ja merellä vaihdan keväisin väriä melko nopsaan. Edellä mainituissa paikoissa en juurikaan meikkaa muuta kuin ripisväriä ja huulikiiltoa, mutta sieltä on ikävä kyllä välillä tultava ihmisten - ja meikkien ilmoille. Lähtiessä sopivan sävyinen meikkivoide on siis aurinkoisten päivien myötä muuttunut liian vaaleaksi. Voisin tietysti ostaa arsenaalin eri sävyisiä meikkivoiteita, jos en joutuisi laskemaan pennosiani. Eilen löysin asiaan kuitenkin halvemman ratkaisun.

Yleensä meikkiostoksilla yritän välttää myyjiä, joilla on tietyn merkin vaatteet yllään. Mulle tulee aina sellainen olo, että ne myyvät vain omaansa, hinnalla millä hyvänsä. Mieluummin siis etsin puolueettomiin pukeutuneen myyjän. Eilen Stockalla olin valikoimassa toisen myyjän kanssa Lancomen meikkivoidetta, mutta myyjä tarvitsi apua ja paikalle saapui toinen Helena Rubinsteinin paidassa. Sain uudelta myyjältä ennakkoluuloistani huolimatta asiantuntevaa apua ja oikea sävy löytyi. Lopuksi hän kuitenkin halusi näyttää "yhden loistavan tuotteen". Mulla oli vähän kiire, mutta Lancome jäi hyllyyn ja tulin kotiin tämän kanssa.



Helena Rubenstein
COLOR TO MIX
Taylor made shade creator
to blend into your facecare.


Tällä voi siis mixata
 liian vaalean meikkivoiteen
 mieleisekseen,
tai sekoittaa
päivävoiteeseen,
vartalovoiteeseen,
aurinkovoiteeseen...

Tätä mulle, kiitos.





Taylor made shade creator to blend into your facecare.
The first pigment concentrate to blend into your daily face cream. In a simple gesture, add a hint of color to your favorite anti-ageing Helena Rubinstein skincare to create your ideal tailor-made shade. Expert tips: You can blend COLOR TO MIX into: your daily facecare for a naturally sun-kissed effect - your foundation to increase its color intensity when you have a tan - your sun face cream to combine protection and sun-kissed effect.



16 kommenttia:

  1. Täällä toinen kalpeanaama, tosin mulla ei iho päivety edes auringossa vaan saan noin miljoona pisamaa sen sijaan...

    Tuo kuulostaa hyvältä tuotteelta, täytyypä pitää mielessä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, enpä ole ennen moisesta tuotteesta kuullut. Miten se siis toimii? Saako oikeasti hyvän sävyn? Paljonko tuote muuten maksoi?

    T. Hanna

    VastaaPoista
  3. Mulle ihan uus juttu, mulla on just kaapissa kolmee eri väriä, jota sitten miksailen aina eri vuodenaikoina ja se ei ole kaappi- eikä kustannustehokasta.
    Mun pahin ongelma on vielä se, että pidän ulkona isoja aurinkolaseja ja sitten mulla on ihan ruskea nenä ja poskipäät ja kauheat pandat silmien ympärillä ja aisojen alla..

    VastaaPoista
  4. Minulla ei ole vastaavaa ongelmaa, koska rusketun tosi huonosti, mutta toki naama on kesällä eri värinen kuin talvella. Minua kiinnostaisikin tietää, millainen tuo on käyttää? Kuinka helposti saat sekoitettua kulloinkin sopivan värin?

    VastaaPoista
  5. Hanna, hinta oli jotain kolmen ja neljänkympin välillä.

    -Anni-, mulla sama pandaongelma - eikä siihen euta edes tämä..:) Ellei sitten mixaa supertummaa silmiin..;)

    PikkuSanna, ikävä kyllä kovin paljoa ei käyttökokemusta ole, mutta väri sekoittuu helposti ja sitä on helppo lisätä. Uskoisin, että muutaman kokeilukerran jälkeen alkaa oikea määrä löytyä helposti.

    VastaaPoista
  6. Asian ohitse. Susta on tullut tyyliguru mulle, varsinkin lastenvaatteiden suhteen :) Nyt pyytäisinkin, että olisko sulla intoa postata teidän lasten kevätvaatteista, erityisesti oon kiinnostunut Ellenin vaatteista. Asun surjäisessä osassa Suomea ja täällä on luvattoman huonot valikoimat kaikkea, siksi nää blogit on mulle korvaamattomia monessa asiassa. En ole löytänyt mitään kivaa välikausipukua meidän 2v tytölle, enkä myöskään takki-housu yhdistelmää. Grrr kun ärsyttää. Paria tuntia surffannut netissä, enkä löydä enkä keksi mitä hankkisi kevääksi. Joten autapas sinä :)

    VastaaPoista
  7. -Leena, olet ihana - mutta arvaa mitä?! Joudun ikävä kyllä tuottamaan karvaan pettymyksen. Mä olen pari VIIKKOA istunut netissä ja etsinyt kevätvaatteita, nimenomaan Ellenille ja Idallekin - tuloksetta. Ja tähän päivään asti olen luullut, että syksyn välikausivaatteet menevät vielä hätävarana. Tänään karu totuus valkeni - olen pulassa..:(. Kerron - Jos selviydyn...

    VastaaPoista
  8. Mulla on tota samaa tököttiä, ostin joskus loppukesästä. Arvaa olenko muistanut käyttää?

    Muutaman kerran alkuun kokeilin ja osasin ainakin käyttää sitä, eli pitäisi onnistua kaikilta muiltakin;)

    VastaaPoista
  9. Toinen hyvä tuote on Estée Lauderin Daywear Plus Tinted Moisturizer. Tai minä ainakin olen tykännyt ja kirjoituksesi perusteella olen aika samantyyppinen meikkailija kuin sinäkin.

    Kiitos muuten kivasta blogistasi! Tätä on aina ilo lueskella ja ihailla kuviasi :)

    VastaaPoista
  10. First of all I would lіκe tο say awesomе blοg!

    I had a quick quеstion which I'd like to ask if you do not mind. I was curious to know how you center yourself and clear your mind before writing. I have had a difficult time clearing my mind in getting my thoughts out there. I truly do take pleasure in writing but it just seems like the first 10 to 15 minutes are lost just trying to figure out how to begin. Any ideas or tips? Kudos!

    http://www.podclass.com/cctvsecuritypros/
    Also visit my web-site ... roofing

    VastaaPoista
  11. Fiгst of all Ӏ would like to say awеsоmе blog!
    I had a quісκ question which
    I'd like to ask if you do not mind. I was interested to know how you center yourself and clear your thoughts prior to writing. I've had a
    hard tіme cleаrіng my mind in gеtting
    my ideas out there. I truly do enjoy ωгitіng howevеr it just seems like the fіrst 10
    to 15 minutes tend to be lost simply just trying to fіgure οut hоw to begin.
    Any recommendatiоns or hints? Cheers!

    http://www.rottentomаtoes.com/uѕer/990265/blogs/?
    iԁ=730624
    Feel free to surf my webpage ; used bucket truck

    VastaaPoista
  12. Gгeat blog уou haνe here but I waѕ wanting to κnow if you knew of аny uѕeг ԁіsсussion forumѕ that сover the same
    topics discuѕѕed in this article?

    I'd really love to be a part of community where I can get comments from other knowledgeable individuals that share the same interest. If you have any recommendations, please let me know. Bless you!

    http://www.dfw-taxicab.com/2011/06/our-favorite-links/
    Also visit my homepage - www.dfw-taxicab.com

    VastaaPoista
  13. Hello, Theгe's no doubt that your blog might be having browser compatibility problems. When I look at your blog in Safari, it looks fine however, if opening in IE, it'ѕ got some overlаpping issues.
    I јust wanteԁ to gіve you а quіck
    heaԁs up! Asiԁe fгom thаt, fantastic sіte!



    my blog post tens therapy units

    VastaaPoista
  14. Nice post. I was checking continuously thіs weblog and I am impгeѕsed!
    Veгy useful info particularly thе ultimate part
    :) Ι ԁeal with ѕuch information much.
    I used to be looking for this particular infoгmation for
    a veгу lengthy time. Thanks and good luck.

    my page - buy and sell cars for profit

    VastaaPoista
  15. Greetings! I know this is kinda οff topic but I wаs wondering if you knew ωhere I could find a captcha plugin for mу comment form?
    Ι'm using the same blog platform as yours and I'm having ρrοblems finding οnе?
    Thаnks a lot!

    Here is my web рage - how To Flip Cars for profit

    VastaaPoista
  16. Neаt blog! Is your thеme custom made ог dіd you downloaԁ it frоm ѕomewheгe?
    A desіgn liκe youгs with a few simple adjuѕtements ωould геally makе mу blog
    jump оut. Pleаse lеt me κnoω where you got your deѕign.

    Bleѕѕ уou

    Also visit my sіte :: plano home leasing

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)