Joskus, ennen lapsia olen neulonut satunnaisesti jotain. Sukkia, tumppuja, paitoja. Lasten jälkeen - en mitään. Kyse on tietysti ajan puutteesta, mutta paljolti myös siitä, etten ole löytänyt kivoja malleja. No, sen jälkeen kun olen nähnyt Ananan luomuksia, olisi valhe väittää, ettenkö ole nänhyt kivoja malleja. Ihastuin ensin pipoista, mutta vasta nämä housut nähdessäni oli ihan pakko tehdä jotain.
Anana lupasi avuliaasti blogissaan auttaa, mikäli joku ohjetta kaipailisi. Ja niin hän tekikin, tuntui, että apua sai 24/7 - KIITOS!! Ties kuinka monta kertaa sain kuulla, että ei se ihan oikeasti ole vaikeeta. Jep, ei varmaan. Mutta hei, ihan oikeasti, ei se ole niin vaikeaa, mäkin selvisin:)!
NOVITAN MUSTA ISOVELI
PYÖRÖPUIKOT 4/5
ALKUUN 100 SILMUKKAA
Kun Anana ystävällisesti oli metsästänyt meille sydämen ohjetta polviin,
Idan mieli muuttui ja neiti halusikin polviin tähdet. Niidenkin ohje löytyi - kiitos!
Tähdet piti neulomisen jälkeen huovuttaa,
joten oikean koon löytymiseksi
kolmas kerta toden sanoi.
TÄHDISSÄ NOVITAN HUOPANEN
ALKUPERÄINEN OHJE TÄÄLLÄ
ALKUUN 5 SILMUKKAA, KERROKSIA 11
Suurin tähti on alkuperäisen ohjeen mukaan,
keskimmäisessä on 7 aloitussilmukkaa.
Malli ei ollut erityisen yhteistyökykyisellä tuulella, kun halusin kuvata housuja
eikä muutenkaan housuista yhtään niin innoissaan kuin tekijä:).
***
Juuri ennen joulua toinen (enkä nyt siis tällä TOISELLA tarkoita itseäni..) käsityöihme, UNQ:n Tiina muisti meitä vielä aivan ihanalla pehmeällä postilla. Ellenin joulupaketista löytyi luonnonvalkoinen Dino ja valkoinen Hertta, joista Hertta päätyi Idan käyttöön ainakin toistaiseksi. Neideillä alkaa olla sama hattukoko. Täällä on muuten satanut lunta ihan hirmusti! Ja kuten kuvistaa näkyy, pimeää on...