8.8.2009

Kierrätetään(kö?)





Pakko tunnustaa - olen ollut surkea kierrättäjä. Tältä osin oma hiilijalanjälkeni ei varman paljoa kehuja ansaitse. Kuitenkin ajatus puhtaamman maapallon jättämisestä perinnöksi tuleville sukupolville tuntuu omalta. Olen ollut laiska ja saamaton - kokenut asian vaikeaksi. Ellenin purkkiruoka-aikana lasipurkit sentään ovat menneet lasinkeräykseen, samoin lehdet lehtiroskiin ja tyhjät pullot sekä tölkit niille kuuluviin paikkoihin. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa.

Nyt päätimme, että ryhdymme lajittelemaan lisäksi palavaa jätettä, siis ainakin juomatölkit, muropaketit ja muu pakkausmateriaali. Pitää tutustua aiheeseen tarkemmin, vielä en voi kehuskella osaavani. Lisäksi metallijätteelle aion raivata tilaa roskakaapissamme.

Kierrätyksen ja lajittelun aloittaminen on venynyt osin siitä syystä, että olemme kokeneet sen hankalaksi. Lajittelupisteet ovat (liian..) kaukana ja on ärsyttävää kun roskakaappi on täynniä pieniä pussukoita. Päätimme kestää tämän:).

Nykyään jollain roskafirmalla (siis niillä, jotka tyhjentävät roskiksia;), on hieno lajitteluroskis, jonka vuokra ja tyhjennyt on vain kympin kuussa! Tämä palvelu ei ikävä kyllä ainakaan vielä ole löytänyt tänne Saaristoon - mutta ehkä pian!

Lajitellaanko ja kierrätetäänkö teillä, mitä ja miten? Kaikki aiheeseen liittyvät vinkit otettaan kiitollisuudella vastaan!

7 kommenttia:

  1. Rivi- ja kerrostaloissa vain olemme asuneet ja taloyhtiöiden puolestahan roskiskatoksesta löytyy: keittiö, karkea, paperi, metalli, lasi, paristot. Joten nämä tulee lajiteltua tarkkaan. Oli tarkoitus kans alkaa viemään maitotölkit jne. kaupan keräysastiaan, mutta se jäi yhden kerran jälkeen..uups!

    Hyviä vinkkejä ainakin meidän alueen lajitteluun:

    http://www.stormossen.fi/default.asp?id=lajitteluopas

    VastaaPoista
  2. Meillä kierrätetään lasi, metalli,paperi, kartonki, lumppu ja biojäte sekä lääkkeet ja paristot.

    Mulla oli jossain vauvalla ihan postauskin siitä.

    Aiemmassa taloyhtiössä oli vain kartongin,paperin ja biojätteen keräyspisteet,nyt lisäksi muovin ja metallin. Mutta keräsimme silti jätteet erikseen ja usien kuljetin ihan rataslenkillä metallit ja lasit omiin pisteisiin kauemmas.

    Energiajaetta ei valitettavasti meillä ole.Sinne käy melkein kaikki paisti juurikin metalli ja lasi.Eikä vaipat.Mutta siis tavallista sekajätettä tulee minimaalisesti, mikäli on mahdollsita kierrättää myös energiajae.

    Omassa uunissa tai takassa ei kannata polttaa ihan kaikea mikä energiajakeeseen käy, sillä muoviyhdisteistä tulee ikäviä myrkyllisiä pienhiukkasia.

    Monissa purkeissa ja purnukoissa on merkintä voiko polttaa.

    Kierrätystä on myös valita aina lasipurkki muovisen sijasta ja tai kartonkipakkaus.Hedelmiä voi ostaa ilman muovipussia, etenkin jos viitsii itse ompeloida kankaisa tai verkkokuteisia hedelmäpusseja.Niitä saa myös ekokaupoista.

    Ja lähituotteen tai luomun valitseminen on myös kestävän kehityksen tukemista.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kierrätetty aina. Kuten Jarna totesi ne suurimmat "kierrätykset" tehdään jo kaupassa :)

    Näin meillä: Tavallinen roskis( iso valkoinen VIPP) seisoo "keskellä" lattiaa. Jätekaappiin kerään omaan ämpäriin biojätteen, paperikassiin/pahvilaatikkoon neste& pahvipakkaukset, patterit kierrätyskeskuksesta saatuun maitopurkinnäköiseen pahvilaatikkoon. Pullot & lehdet on isoissa koreissa ( Formverkistä ostettu joskus lastenleluja varten) tason alla. Lääkkeet muovipussissa lasten ulottumattomissa.

    Pahvit, kartongit ja lehdet vien kerhoreissuilla. Metallit vjoudun viemään kauemmaksi :( Tosin välivarastoin ne autotallin yhteydessä olevaan pieneen varastoon. Samoin pullot. Pullot viedään kerran kuussa ja jos paikalle sattuu opiskelijabudjetilla kitkuttelevia tuttavia niin lastaamme pullot heidän autoon ;)

    Biojäte- ah- harrastukseni. Kompostointi on kivaa. Lapset näkevät miten ruoantähteet, perunankuoret ja kananmunapakkaukset muuttuvat muhevaiseksi mullaksi.

    Lapset ovat niin asiaan tottuneita, että blokkaavat roskiksesta maitopurkit jos joku vieraileva tähti on sellaisen sinne heittänyt.

    Nyt haasteena on saada vessapaperirullien hylsyt kierrätyksen piiriin. Meillä on 4 vessaa ja valitettavan usein hylsy löytyy vessa roskiksesta... Täydellisyyteen on siis matkaa ;)

    VastaaPoista
  4. Meidän taloyhtiössä kierrätys on tehty ihanan helpoksi - kaikki lajittelupisteet ovat siis oman pihan roskakatoksessa.

    Erikseen meillä menevät lehdet, biojäte, nestekartonki ja pahvit, lasi, metalli ja paristot. Autoa meillä ei ole, joten minnekään kovin kauas ei jätteitä tulisi vietyä. Onneksi lajittelupiste on nyt siis kuitenkin omassa pihassa :).

    VastaaPoista
  5. Meillä kierrätetään eli kuskataan autolla keräysastiaan (matkaa n. 2,5 km) lehdet, pahvit, tekstiilit ja lasit. Pattereita on nyt pussillinen autoni takakontissa, koska olivat poistaneet pattereiden keräysastian meidän kierrätyspisteeltä.
    Komposti on ollut hankintalistalla pitkään, mutta ei olla vielä saatu aikaiseksi. Pitäisi, tiedän.
    Maito- ja mehutölkit menee takkaan, talvisaikaan se vähentää lämmityskuluja. Meidän keräyspisteessä on vaan ongelma, yleensä aina ihan täynnä ja vähentävät palveluita koko ajan.
    Tietty pullot ja tölkit viedään kauppaan tai sitten teinit vie rahapulassaan.

    VastaaPoista
  6. Meille tuli tänä keväänä komposti ja mahdollisimman paljon kierrätetään. Onneksi 100m päässä on lasi, metalli ja patteripiste. Pahvit joutuu viemään parin kilsan päähän ja sinne viedään myös varastoon kerättävät maito ym purkit. Ainoa ongelma on että energia jätettä ei oikein saa mihinkään...

    VastaaPoista
  7. Meidän kunnassa on pakko kierrättää. On ollut jo joitakin vuosia. Roskiksia pitää olla kaksi. Musta pussi kaikelle maatuvalle roskalle, esim. ruoantähteille. Ja valkoinen pussi poltettavalle jätteelle. Muita sitten kerätään eri pusseihin ja kuskataan keräykseen. Aluksi tuntui pakolta ja hankalalta, mutta pianpa siihen tottui.

    Olivia

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)