At harvest time

Waiting for harvest...

... waiting for hair to grow.

Enjoying the fall.

Juhlitaanko teillä nimppareita?

Meillä muistetaan aina synttärisankaria

ja nimppareita juhlitaan yleensä

sen hetkisten tilanteiden ja voimavarojen mukaan.

Lapset - ja usein aikuisetkin

saavat nimppareinakin yleensä pienen lahjan.

Emilin nimpparit sattuivat nyt sunnuntaille,

joten lahjan lisäksi päätin yllättää hänet

Vauhtivekaroiden äidin blogista

löytämälläni Pätkisjuustokakulla.

Emil kuuluu siihen harvinaiseen lapsiryhmään,

joka avaa pakettinsa hartaudella ja repimättä.

Hän jopa malttoi anta perjantaina postissa

saapuneen paketin odottaa sunnuntaihin pöydällä.

Keskimmäinen lapsemme on myös varsinainen

juustokakkuhiiri.

Tänään poikkeuksellisesti kakku jäi syömättä -

vaikka sitä piti saada lautaselle reilusti...

Tämä kakku ON hyvää,

suosittelen;)!

Sirkus saapui kaupunkiin.

Sirkus Finlandian kiertue pysähtyi meillä,

ja pitihän sinne päästä.

Ellen nautti mummun seurasta,

ja vanhemmat lapset jaksoivat hienosti

seurata koko kaksituntisen esityksen.

En ole aikoihin sirkuksessa ollut,

joten vertailukohtaa ei ole.

Esitys oli kuitenkin oikein hyvä.

Lapset ristivät sirkuksen

"Pellesirkukseksi"

näkemiensä mainosten mukaan

ja näiden pellejen ympärille show rakentuikin.

Mukana myös hevosia, kissoja, merileijonia,

kumimies, trapetsilla keinujat,

oma suosikkini rengasvoimistelija ja

paljon muuta.

Show huipentui näihin sähikäisiin.

Juostaan Dailymileen

Juoksu kulkee suht mukavasti ja on mielekkäämpää, kun on joku tavoite - tulee treenattua vähän monipuolisemmin, ainakin ajatuksen tasolla... No, monipuolisuus on toistaiseksi jäänyt pääasiassa lenkin pituuksien vaihteluun ja satunnaisiin intervalliharjoituksiin. Mutta parempi sekin kuin tasaisen tappava hölköttely, josta Polarini Diary sai minut kiinni:). toivoisin saavani lenkkeihin enemmän vaihtelua ja löytäväni aikaa lihaskuntotreenille ja lihashuollolle. Sain sentään varattua ajan hierojalle, mutta venyttely tuntuu tässä iässä olevan sängystä ylöspääsyn ehto - ikävä kyllä.

Eilen oli pidemmän lenkin vuoro. Juoksimme ystäväni kanssa pimenevässä (ja kylmenevässä - toppi oli ihan liian vähän yhdeksän jälkeen!!!) syysillassa reipas 15 kilometriä. Aikaa meni 1.37 - parannettavaa siis löytyy, jotta pääsen tavoitteeseeni juosta syksyllä vielä puolikas alle kahteen tuntiin. Katsotaan kuinka käy. Ruisrääkki on vajaan kolmen viikon päästä.

Löysin (tai oikeastaan mieheni löysi - mutta olin heti innolla mukana) Facebookin kautta Dailymile - sivuston. Sinne voi Facebookin tapaan luoda oman profiilin, tallentaa liikkumisiaan ja fiiliksiä lenkeiltä ja ainkin mikä minusta parasta, suunnitella lenkkireittejä kartalla, joka laskee pituudet heti. Hauskaa - ja motivoivaa! Käykää kurkkamassa!

Tarvisin henkilökohtaisen ravintoterapeutin ja kokin. Tuntuu, että varsinkaan lenkkipäivinä en ehdi syödä riittävästi, enkä ainakaan oikeaan aikaan. Sunnuntaina olin juoksulenkillä liian täynnä, eilen taas viimeisestä ruokailusta oli kulunut 8 tuntia... Pitäisi myös opetella ostamaan kotiin ruokaa, josta saa nopeaa energiaa, sitä voisi sitten napata kiireemmässäkin.

Tässähän sitä taas tavoitteita.

Mekkoa mä metsästän...

Heräsin tosiaankin pari päivää sitten siihen, että pian on Ellenin yksivuotispäivä. Haluaisin juhliin oikeastaan molemmille tytöille kivat uudet mekot, joille syksyn ja talven juhlissa olisi muutkin käyttöä. Toivoisin mekkojen olevan mieluummin saman henkiset kuin samanlaiset, vaikka samasta mallistosta ja samaa värimaailmaa mutta Ellenille liivari ja Idalle hame. Esimerkiksi näin. Samanlaisetkin kyllä käyvät.

Metsästys alkoi oikeastaan siitä, että huutiksessa lipsahti unohduksen vuoksi käsistä aivan ihana Burberryn hiukan erilainen farkkumekko, Ellenin kokoa siis. Pitää aina huutaa heti - ja riittävästi, miksi ihmeessä en ole tätä vielä oppinut?! Rangaistuksena tästä olen istunut muutaman illan Googlen kaverina, mutta vastaavaa mekkoa ei ole vastaan tullut, taitaa olla vuoden takaisesta syysmallistosta.

Olen avoin ehdotuksille, mutta omassa mielessä pyörii liivari, ruskeaa ja syksyistä, ehkä jotain villasekoitetta... Se BBY:n farkku oli aivan ihana, eli farkkukaan ei ole pois suljettu, tosin farkkumekossa sitten pitää olla joku juttu.

Tiina UNQ:sta lähetti postia ihanista Lofffin mekoista. Näistä kuitenkin pienin koko 86/92 on Ellenin synttäripäivänä auttamattoman iso - niin ihania kuin ovatkin. Tuon pilkkuliivarin olisin ottanut muuten heti - jotain tälläista siis on haussa...

Kuva UNQ:n sivuilta

Jos mitään kivaa ei löydy, juhlivat tytöt näissä Burberryn klassikkoliivareissa, joista kyllä tykkään aina ja aina. Tiedän, että nämä herättävät sekä ihastusta ja vihastusta, omasta mielestäni ovat mielestäni ajattoman tyylikkäitä.

Mutta nyt siis rakkaat blogiystävät, jos mielessä on joku mekko joka voisi sopia kuvaukseen, olisin enemmän kuin kiitollinen vinkeistä. Käytetykin kelpaavat, koossa 80 ja 104/110.

To Do - listan lyhennystä

Ainakin Ananan blogissa on puhuttu siitä, miten tekemättömien töiden lista vain kasvaa ja kasvaa. Itsestä tuntuu, että kesällä kaikki räjähti käsiin ja koti oli aivan hyrskyn myrskyn - vaatekasat ajelehtivat siellä täällä - ja odottivat huutikseen listaamista ja kappeihin järjestämistä.

Nyt sain vihdoinkin Ellenin käyttövaatteet järjestykseen ja ensimmäisen kasan vaatteita huutikseen. Aloitin Emilin vaatteista - joita seuraa lisää lähipäivinä, sitten on vuorossa toppavaatetta ja ne Ellenin pienet, joita en ole vielä ehtinyt myydä yhtään. Tekemistä riittää - huoh.

Uutta kotia etsivät Emilin jäljiltä ainakin pari Timpparin toppaliiviä, Ticketin puku, muutama siisti paita ja parit housut - kaikki kokoa 86cm. Jos tarvetta, kurkkaa ihmeessä...

Ykkösiä odotellessa

Kuopuksemme kääröaika alkaa auttamttomasti olla ohi. Ellen täyttää tänään 11 kuukautta - enää kuukausi ykkössynttäreihin... Hurjaa. Ennen esikoisen ekoja synttäreitä luulin, että yksivuotias on jo "iso" - kävelee ja puhuu - ja on tietysti muutenkin kovin omatoiminen:). Nämä harhakuvitelmat ovat kyllä kadonneet, mutta ei meillä enää vauvaa ole, vaan pieni kovatahtoinen neiti, joka todella pitää puolensa...

Se osaa jo seistä ilman tukea...

... ja leikkii monia juttuja.

Tilasin joku aika sitten Nextin talvimallistosta aika reilulla kädellä vaatteita lapsille - ajattelin, että palautan sitten ne, jotka eivät miellytä. No, palautettavaa olisi kertynyt, mutta kun totuus palautuspostimaksuista valkeni (joo, ymmärsin kyllä jo tilatessa, että palauttaminen maksaa, mutta unohdin itellan ryöstöhinnat ulkomaan paketeissa..) , päätin pitää koko paketin, esim. Ellenillä kuvissa olevat legginssit. Tuleehan niille vaatteille käyttöä kun taas syksy tulee:).

Harrastetaan

Lasten harrastuksista on puhuttu ja kirjoittettu paljon. Mitä, kenelle, minkä ikäisenä. Jonkun mielestä alle kouluikäisen ei tarvitse harrastaa mitään, toiset aloittavat "vauva-harrastukset" neljäkuisena.

Itse ajattelen, että lapset ovat erilaisia ja tässäkin asiassa lapsentahtisuus on tärkeää. Yksi tykkää harrastaa kolmevuotiaana, toinen harrastaa mieluummin kotipihallaan koululaisenakin. Ja kaikki tavat ovat ihan yhtä hyviä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsi ei osaa kaivata harrastuksia, ellei niitä hänelle tarjota. Tässäkään ei taas ole mielestäni oikeaa tai väärää tietä, toiset haluavat ja heillä on mahdollisuus tarjota lapsille harrstuksia, toiset viettävät mieluummin laatuaikaa kotona.

Mutta mitä sitten tarjotaan, kuka päättää mitä ja kuinka usein harrastetaan...

Kuinka ollakkaan - vaikka kuinka aikoinaan ajattelin, että lapset itse valitsevat mitä ja missä harrastavat, niin Ida telinevoimistelee samassa seurassa, jossa itse aikoinani ja Emilistä kaavaillaan Namikan koripalloilijaa - isin jalanjäljille:). Ei uhkaillen, pakottaen tai kiristäen, vaan mahdollisuuksia tarjoten. Ida odottaa innolla kolmannen jumppakauden alkua ja Emilkin kovasti kyselee, koska hän pääsee. Samoin lapset kulkevat mukana rinteessä ja merellä.

Eli jotenkin sitä vain automaattisesti tarjoaa lapsilleen sitä, mistä itse on pitänyt. Pidämme myös retkeilystä ja vaeltamisesta ja haluaisimme opettaa lapsille luonnossa liikkumista ja retkeilyä pienestä pitäen. Viikonlopun sieniretkellä retken tunnusmerkit eivät täyttyneet (=lasten mielestä retki on retki vasta kun mukana on eväät:), mutta muuten oli mukavaa.

Kiitos ja anteeksi Salkkarillemme

Toinen salainen pakettimme saapui maanantaina, iso kiitos siitä.

Ja anteeksi, että bloggaaminen on viivästynyt.

Paketista löytyi Lasten iloksi puuhaa syksyksi:

Miina ja Manu maahisten maassa sekä muovailuvahaa

ja kaunis valokuvakortti.

Miinaa ja Manua meillä luetaan ahkerasti

ja Maahisten maakin on tuttu,

mutta ei haittaa, nyt saamme sen myös mökille:).

Vanhat muovailuvahat ovat kuivuneet,

joten nämä uudet tulivat enemmän kuin tarpeeseen ja

Ida jo aloitteli muovailua enemmän kuin riemuissaan!

Kiitos tästä salaisesta kierroksesta

Lastevaatehimoshoppaja Meerille .

En ole löytänyt blogiisi aiemmin,

mutta nyt tulen kyllä vierailulle:)!

Viimeisiä viedään...

... kesäpäiviä siis. Ainakin jos sääennusteeseen on uskominen.

Viikonloppuna ehdimme nauttia vielä helteestä

rannalla...

... ja omassa altaassa.

Koko kesän jatkunut lasten

avoautoilumankuna palkittiin,

kun Saksasta paluumuuttanut veljeni

kyläili ja ajelutti lapsia(kin;).

Nautitaan lämpimistä päivistä

niin kauan kun niitä riittää.

Itse toivotan myös syksylle

lämpimästi tervetuloa!

Kierrätetään(kö?)

Pakko tunnustaa - olen ollut surkea kierrättäjä. Tältä osin oma hiilijalanjälkeni ei varman paljoa kehuja ansaitse. Kuitenkin ajatus puhtaamman maapallon jättämisestä perinnöksi tuleville sukupolville tuntuu omalta. Olen ollut laiska ja saamaton - kokenut asian vaikeaksi. Ellenin purkkiruoka-aikana lasipurkit sentään ovat menneet lasinkeräykseen, samoin lehdet lehtiroskiin ja tyhjät pullot sekä tölkit niille kuuluviin paikkoihin. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa.

Nyt päätimme, että ryhdymme lajittelemaan lisäksi palavaa jätettä, siis ainakin juomatölkit, muropaketit ja muu pakkausmateriaali. Pitää tutustua aiheeseen tarkemmin, vielä en voi kehuskella osaavani. Lisäksi metallijätteelle aion raivata tilaa roskakaapissamme.

Kierrätyksen ja lajittelun aloittaminen on venynyt osin siitä syystä, että olemme kokeneet sen hankalaksi. Lajittelupisteet ovat (liian..) kaukana ja on ärsyttävää kun roskakaappi on täynniä pieniä pussukoita. Päätimme kestää tämän:).

Nykyään jollain roskafirmalla (siis niillä, jotka tyhjentävät roskiksia;), on hieno lajitteluroskis, jonka vuokra ja tyhjennyt on vain kympin kuussa! Tämä palvelu ei ikävä kyllä ainakaan vielä ole löytänyt tänne Saaristoon - mutta ehkä pian!

Lajitellaanko ja kierrätetäänkö teillä, mitä ja miten? Kaikki aiheeseen liittyvät vinkit otettaan kiitollisuudella vastaan!

Asuntomessuilla - lasten kanssa

Kävimme keskiviikkona mieheni työni (ja tietysti myös kiinnostuksemme) vuoksi Valkeakosken asuntomessuilla. Meillä oli mukana kolme alle viisivuotiasta, joten messut katsastettiin lasten ehdoilla ja osin myös lasten näkökulmasta. Ida ja Emil jäivät iloisena hetkeksi Muksulaan ja viettivät siellä reilun tunnin. Tämä palvelu saakin perheeltämme täydet pisteet. Tunnissa emme paljoa ehtineet, joten suurimman osan taloista näimme vain ulkoapäin.

Tämä Maxit-talojen Åhlesund miellytti, sekä ulkoa että pienin varauksin sisältä. Hiukan keski-Eurooppalaista henkeä tännekkin, kiva! Tosin tuosta kuparista en tykkää - en vaikka se tummuukin ajan kanssa - peltiä sen tilalle, kiitos.

Mika Kalloin talo piti tietysti nähdä. Isohan se oli, mutta ei kyllä muuten yhtään makuuni. Lisäksi jäin hämmästelemään sitä, että talossa on ilmeisesti tarkoitus kestitä enemmänkin vieraita, tuleeko ruoka aina pitopalvelusta kun keittiö oli tosi tavallinen ja pieni muuhuin taloon verrattuna. Kuviin pääsivät kuitenkin alakerran baarista lamppu, sekä makuuhuone, jossa oli tarpeeksi tilaa sijoittaa sänky huoneen keskelle, hauska idea mielestäni - eikä itseasiassa vaadi varmaan hirveästi tilaa...

Sisustushallissa oli tietysti pakko poiketa, siellä ei ollut mitään ihmeellistä. Kodin Ykkösen osastolta sentään löysin nämä mielestäni hauskat hyllyt, saattavat saapua meille valkoisena, hintaa 99€.

Lasten mielestä kohokohta oli tietysti puistot, joita alueella oli runsaasti. Traktoreita, autoja, keppihevosrata, keinut, korista, kiipeilyä... Täällä olisivat lapset viihtyneet kauemminkin.

Kaikki on huiskin haiskin...

Tänäänkin olen kuluttanut ison osan päivästä korjaamalla lasteni jälkiä. Tiedän, se on osaksi äitien hommaa, korjata jälkikasvunsa sotkuja. Itse satun kuitenkin olemaan jossain määrin järjestystä rakastava ja tuntuu, että jos haluaa pitää kodin edes jossain kuosissa, saa jatkuvasti olla siivoamassa.

Olen se ärsyttävä äiti, joka käskee ja yrittää opettaa lapsiaan korjaamaan jälkensä. Ja niitä naapurin lapsia jotka meillä leikkivät. Tuntuu, että varsinkin kesällä homma räjähtää käsiin kun tullaan ja mennään sisään ja ulos ja ihan kaikki jää levälleen.

Saan harmaita hiuksia, kun IHAN KAIKKI jää juuri siihen, mihin sattuu. Olenkin miettinyt, minkä ikäistä lasta voi kohtuudella vaatia korjaamaan omia jälkiään. Meidän neljävuotialle on turha sanoa, että "siivoa oma huone", vaikka asiaa on harjoiteltu ainakin vuoden päivät. Ohjeen pitää olla paljon konkreettisempi kuten "korjaa legot, kerää nukenvaatteet" ja senkin jälkeen pitää vielä aikuisen tehdä perässä. Tytöillä on sitä pientä tilpehööriä vielä niin paljon... Meillä Emilin huone pysyy paljon siistimpänä, mikä ei johdu siitä, että hän siivoaisi enemmän - lelut vain ovat isompia ja paremmin hallittavissa - ehkä niitä myös on vähemmän. Hetki sitten siivosimme Idan huoneen perinpohjin ja nyt kaikilla tavaroilla on paikka. Ikeasta löysimme pieniä pussukoita poneille, PetShopeille, Hello Kittyille... Miten ne tavarat vain löytäisivät leikin jälkeen paikoilleen????

Haluaisin kuitenkin uskoa siihen, että siivouskasvatus tuottaa tuosta ja haluaisin saada lapset huomaamaan, miten paljon mukavampaa siistissä ympäristössä on elää. Miten teillä muilla, miten opetatte lapsia korjaamaan jälkiään ja mitä vaaditte minkäkin ikäisiltä...?

Juoksu

On kiva saada lukijoilta vinkkejä bloggausaiheisiin ja otan siis niitä mielelläni vastaan. On mukavampi kirjoittaa, kun tietää, että siitä on muillekkin iloa. Tällä jutulla on ollut valitettava toimitusviive, mutta... nyt juoksemaan.

Olen aina liikkunut paljon. Kun asuimme SATS-kuntokeskuksen vieressä, liikunta hoitui pääsääntöisesti siellä, spinningiä ja jumppaa salitreenillä höystettynä. Tämä oli myös aikana ennen lapsia ja yhden lapsen kanssa. Muutettuamme tänne Saaristoon, SATSille on turhan pitkä matka ja lapsiakin oli siunaanutunut, joten ihan jokailtainen salilla roikkuminen ei tulisi kysymykseen. Piti keksiä jotain muuta.

Meillä on tässä melko lähellä ihan hyvä kuntosali, joka tarjoaa salin lisäksi jumppaa ja spinning-tunteja. Kuten Nina (joka sattumoisin bloggasi myös juoksemisesta) ja niin monet muutkin ovat kuitenkin todeneet, on juoksu  ihan ykkösliikuntaharrastus sen vähäisen aikaavievyytensä vuoksi. Bonuksena myös se, että se on aikatauluriippumtonta, lenkille voi lähteä käytännöllisesti katsoen koska vain.

Juoksen yleensä kolmesta neljään kertaa viikossa, vajaasta tunnista hiukan yli tuntiin. Toivoisin, että muistaisin (tai viitsisin) monipuolistaa treeniä jollain muulla välillä, kesällä käytännössä fillaroinnilla. Kävinkin viime viikolla kesän ekalla fillarilenkillä ja harmittelen, etten ole tehnyt sitä aiemmin. Lisäksi haaveissa olisi tehdä jonkunnäköistä lihaskuntotreeniä, mutta se on toistaiseksi jäänyt vain lastenkanniskelun asteelle. Varsinkin keskikroppa  kaipaisi vahvistusta - vanhuus ei tule yksin. Venyttely on myös todella tärkeää - sen tekemättä jättämisen tuntee pian nahoissaan.

Netti on juoksuohjelmia pullollaan. Minulla ei koskaan ole ollut mitään ohjelmaa, juoksen enemmän fiilispohjalta. Tykkään kuitenkin juosta usein saman lenkin, vaihtelua siihen saa mäkivedoilla tai spurteilla. Suosittelenkin ehdottomasti välttämään viikosta toiseen samaa junnaamista ja ottamaan mukaan erivauhtisia ja -pituisia lenkkejä - se todella tuottaa tulosta. Tavoitteita en sen suuremmin ole asettanut itselleni, mutta on toki mukava huomata että mäet kulkevat kevyemmin ja lenkki nopeammin. 

Massajuoksutapahtumat houkuttelevat. Juoksin puolimaratonin Vantaalla pari vuotta sitten syksyllä Emilin ollessa pieni ja sitten olinkin taas raskaana. Siitä jäi kuitenkin kiva fiilis, ehdottomasti uudestaan. Keväällä kerroin kaikille ilmoittautuvani ties mihin, mutta se jäi suuriksi puheiksi kun oltiin koko ajan kipeinä. Nyt syksyllä ajattelin osallistua Ruisrääkkiin eli puolikkaalle Ruissalon maisemissa, sekä ehkä Espoon rantamaratonille - puolikkaalle sielläkin. 

Välineurheilija mikä välineurheilija:). Vaikka juoksemisessa periaatteessa pääseee halvalla, en voisi kuvitella juoksevani huonoilla tossuilla tai ilman trikoita (siis verkkareissa / tuulipuvussa:). Lisäksi pienillekkin tisseille kunnon urheiluliivit ovat hyvät. En myöskään luopuisi kylmempään aikaan ultrakevyestä Niken juoksutakistani. Talvitrikoita en omista - paukkupakkasillakin olen pärjännyt aluskerrastolla - saavatko windstopper- tai talvitrikoot puoltoääniä. Lisäksi juostessa kulkee mukana Polarin sykemittari sekä Creativen MP3-soitin. 

Jos joku vielä miettii, että juostakko vai ei, niin haastan nämä miettijät kokeilemaan kuukaudeksi. Ja jos harjoitus jatkuu, niin sitten keväällä johonkin massatapahtumaan juoksemaan kymppi tai puolikas! Hyvä olo palkitsee takuuvarmasti:)!! 

Aika valuu kuin hiekka

Mihin se aika oikein kuluu?

Varsinkin viikonloppuihin, 

kun koko perhe on kotona,

on ladattuna odotuksia ties mistä.

Sitä ja tätä pitäisi saada tehtyä-

Ja olisi kiva vai ollakkin.

Ja yht äkkiä onkin taas sunnuntai,

aika on valunut käsistä kuin hiekka.

Bloggauksetkin ovat viime aikoina olleet

joko olemattomia,

tai olemattoman lyhyitä,

ei vain ole aikaa.

Harmittaa.

Mistä saisi ostaa vuorokauteen 

muutaman ylimääräisen tunnin?

Tänä viikonloppuna

ehdimme sentään valutella hiekkaa

Mustfinnissä Airiston rannalla.