31.8.2012

Unohdetut mokkapalat ja POMPdeLUX kiireet


Tsada-da-daa.. Hengissä ollaan ;). Tuntuu, että noista edellisen bloggauksen kuvista on pieni ikuisuus.

Olen nykyään naimisissa tuon otsikossa mainitun tanskaisen lastevaatemerkin kanssa. Se on viime viikkoina vienyt ajan melko tehokkaasti kotikutsujen merkeissä. Ja mielelläni kyllä hommaa teen, mallisto on edelleen mielestäni a i v a n  i h a n a.


Viime viikonloppuna järjestin lastenvaatteiden tiimoilta avoimet ovet ja tarjolla oli kahvin lisäksi muutakin ruskeaa, suklaajuttuja ja MOKKAPALOJA. Mun mielikuva mokkapaloista on.. jotenkin ne on helppoja ja niitä tehdään vain lasten kanssa ja johonkin puffettiin tarjottavaksi - olen unohtanut ne varteenotettvana kahvipöydän tarjottavana.. No, en ollut ihan väärässä, tekeminen nimittäin oli superhelppoa. Mutta m a k u yllätti mut enemmän kuin positiivisesti. Päälle kun vielä löysin POMPdeLUXin väreihin sopivia palloströsseleitä ystäväni Dr. Oetkerin valmistamana, ei muuta kahvipöytään tarvittu. 

Olin oikeassa siinä, että näitä on helppo tehdä. Onnistuu lasten kanssa ja onnistuu suuri määrä. Mutta en mitenkään muistanut, että nämä on oikeasti hyviä!

Ihanasti blogger hypyttää näitä tekstejä, suokaa anteeksi!




Resepti mokkapaloille valikoitui tällä kertaa
 MAKU - lehden nettisivuilta.
Muokkasin ohjetta niin, 
että tein päällisen (joka on se paras osa ;) puolitoistakertaisena.

POHJA

200g voita
3,5 dl kahvijuomaa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 munaa

KUORRUTUS

115g voita
1 dl kahvijuomaa
8-9 dl tomusokeria
4 rkl kaakaojauhetta

Koristeluun Dr. Oetker Winter - rakeita

Mittaa kattilaan rasva ja kahvi. Kiehauta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita joukkoon rasvaseos. Vatkaa puuhaarukalla munat taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa rasva ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria saadaksesi sopivan paksun, mutta notkean kuorrutteen.
Levitä kuorrute jäähtyneen suklaapiiraslevyn päälle.











Ja siis ne mokkapalojen syyt, se POMPdeLUXin syysmallisto. Ihastuttaa ja ihastuttaa. Kollegani  Pikku-hiiri on kirjoitellut aiheesta enemmänkin blogissaan Pink Dreams, käykäähän katsomassa.. Nettisivuilla voi kurkkia syysmallistoon.

Mun piti poimia teille mallistosta joitakin omia suosikkejani. Ihan mahdotonta, en mitenkään pysty valitsemaan. Mutta tähän yläkuvaan on osunut ykkösprinsessan must have - karvaliivi LUNA WAISTCOAT sekä isompien tyttöjen mekko TESSA DRESS. Myös tytöllä oleva ELISA SKIRT on meidän tilauslistalla. Ihaia ovat myös NORAH ja ISELIN neuletakit.


Mikäli joku haluaa intohimoisesti päästä hiplaamaan mallistoa, pidän avoimet ovet Turussa sunnuntaina 2.9. Voit ottaa yhteyttä tmon@pompdelux.com, jokunen mahtuu vielä mukaan. Samaiseen osoitteeseen voi meilata, mikäli haluaa tehdä tilauksensa kauttani ja saada postikulut hiukan nettikauppaa halvemmalla ja kaupan päälle POMPdeLUX - kassin.




1.8.2012

Hankintoja ekaluokkalaiselle - ja sen pikkusiskolle

Ananan ja teidän muidenkin innoittamana
 jaksoin taas pitkästä aikaa rakentaa kuvakollaaseja,
KIITOS inspiraatiosta!


Olemme olleet aivot narikassa koko kesän. Tai keskittyneet olennaiseen eli siihen, missä kenenkin pitää olla ja mihin aikaan ja jos on aikatauluton päivä niin sitten ollaan vaan oltu. Heinis kyseli lastemme ikiä ja olemme vihdoin siinä vaiheessa, että ykkönen menee ekalle. Asia on ollut pitkälle kesään sekä lapselta että äidiltä täysin unohduksissa, mutta koulureppujen ja tarvikkeiden saavuttua kauppoihin on alettu laskea päiviä koulun alkuun. Monet ovat kyselleet, miltä tuntuu, kun se eka vauva menee kouluun. Tietyllä tavalla tietysti haikeaa, mutta toisaalta olen iloinen, että vaipparalli alkaa pääsääntöisesti olla ohi ja päiväkotiin ei tarvitse viedä bussilastillista porukkaa. Iloitsen siis vilpittömästi tästä uudesta elämänvaiheesta ja olen täysillä mukana valitsemassa viivottimia ja Stabiloja geelikyniä.

Reppu lienee se ekaluokkalaisen tärkein hankinta. Idan toivelistalla oli Paul Frankin "apsureppu" ja sellaista kävimme katsastamassa. Olivathan ne ihania, mutta... Paljon muuhun kuin ulkonäköön ei mielestäni ollut panostettu. Ehkä kakkosrepuksi kevyempiin kuiviin päiviin jossain vaiheessa... Ticketin repuista sen sijaan olin kuullut pelkkää hyvää monelta eri suunnalta ja surffasimme Ticketin sivuille reppuja katsomaan. Ida innostuikin yllättäen niistä ja tänään suuntasimme OZ BABYyn reppuostoksille. Mukaan Ozista tarttui muutakin, sekä koululaiselle, että pikkusiskolle.


Ozin alehyllystä meidän mukaan lähti kassillinen Mayoralia. Merkki on tehnyt mielestäni parina viime vuonna todellisen faceliftin ja hypistelin merkin muita vaatteita jo keväällä. Yleensä en tykkää printeistä, mutta nämä ovat kivoja, kuosit ja mallit sopivat ainakin meille hyvin. Tytöille löytyi molemmille skeitti-aiheinen t-paitatunikasetti, johon kuului raitahuivi, sekä ruututunikat, jotka näin mielessäni kapeiden farkkujen tai leggareiden kanssa.
Koot olivat vähän vähissä, kuten kuvista näkyy kasikoon teeppari ei mene Idalle enää ensi kesänä ja Ellenille taas jouduin ottamaan reilusti kasvuvaraa ruututunikaan. Koitan etsiä ompelukoneen muuttolaatikoista ja lyhentää sitä, jotta saataisiin se heti käyttöön.
Lisäksi Idalle löytyi valkoinen pitkähihainen tunika ja raidallinen Minymon shortsihaalari. Shortsihaalaria lukuunottamatta toivon, että näille tulee koulussa käyttöä.

Nämä kaikki em. olivat -60% alessa.
 Rekkiin jäi teeppareita koossa 116-92 ja ruututunikoita 128-152 (muistaakseni).
 Menkäähän hakemaan omanne pois, jotta saavat myymälään tilaa
 ja kurkkikaa ja fiilistelkää samalla tulevaa talvea. 



Ja sitten se reppu. Ticketin reppumallisto ilmestyy hassusti keväällä, joten nämä ovat "vanhoja malleja". Koko reppuvalikoima löytyy täältä. IRL niitä pääsee hiplailemaan ja hankkimaan täälläpäin aikakin Ozissa - tai tietysti tilaamaan liikkeen nettikaukpasta. En tiedä, myykö näitä joku muu Turussa. Stockalla ei ole, Toys "R" usissa oli kerhomalleja, muualla en ole nähnyt...

En alkuun ollut vakuutteluista huolimatta erityisen innostunut näistä Ticketin repuista - lähinnä laatikkomallinen ulkonäkö ja kirjava kuosi tökkivät. Plussat selättivät miinukset kuitenkin mennen tullen. Reppu on todella hyvä kantaa. Siinä on jos jonkin moista lokeroa, isoa ja pientä. Kännykälle ja kansiolle. Vakiovarusteisiin kuuluvat juomapullo ja eväsrasia, jonka saa "kylmätaskuun". Lisänä ja luonnollisesti vakiovarusteena sekin,  reppuun hyvin ja näppärästi kiinnitettävä irrallinen jumppapussi. Olin aivan myyty :). Tärkeintä on tietysti se, että reppu on tulevan koululaisen mieleen ja itse valitsema. Näin oli ja onnellisen neidin kanssa  poistuimme kaupasta.



Vaikka mä tässä kuinka olen onnellinen uudesta elämänvaiheesta, niin näitäkin kuvia katsoessa tulee kyllä haikea olo. Pakon sanelemaa käytäntöä on, että isi vie Idan kouluun ekoina päivinä ja hyvä niin, sen verran vuolaasti kyynelehdin eskarin päättäjäisissä... T'ällä järjestelyllä vältyttäneen noloilta tilanteilta...

Katrilta  olen käynnyt vakoilemassa heidän koululaisen juttuja,
 miten teillä muilla ykkösillä, mitä olette hankkineet,
 millaisia reppuja ja muita juttuja on löytynyt?

***

Ai niin. Mun piti vielä jakaa kenkävinkkilinkki.
Olen tykästynyt ja tykästyttänyt lapsetkin Converseihin 
 ja tehnyt mielestäni monesti hyviä löytöjä
Siellä on muutakin kivaa...


27.7.2012

Fiskare-Emil




Tämän kalastusgeenin täytyy olla joku miehinen ominaisuus. Siis tuollaisen intohimoisen kalastamisen. Emil sai viime viikonloppuna virvelin käteen ensimmäsitä kertaa eikä mennyt montaakaan heittoa, kun homma sujui niin kuin sitä olisi aina tehnyt. Ja siellä se viihtyy rannassa tai laiturin nokassa tunti kaupalla - vaikka yhtään virvelisaalsita ei ole vielä tullut... Ei siinä, kyllä mäkin tykkään kalastamisesta ja tyttöjen kanssa me ongitaan - siis Idan ja Ellenin :) ja verkot on mökillä vedessä, mutta ei se ole mitään verrattuna tähän, kun silmät kiiluen vaihdetaan uistimia ja vaappuja ja mitäniitänytonkaan...




MUKAVAA VIIKONLOPPUA -
MENKÄÄHÄN KALAAN ;)

25.7.2012

Mallia "boyfriend"


Viikonlopun mökkireissulla Ellenille sattui
muutama yllättävä pissavahinko.
Epäilen syyksi ulkovessakammoa -
tai liian pitkää matkaa sinne vs. kiva tekeminen..:).

Onneksi keli oli suotuisa pyykkäämiseen
ja vaatteet kuivuivat nyrkkipyykinkin jäljiltä
hetkessä.



Vaihtovaatteista tuli sanomista,
äiti ei ollut osanut pakata tarpeeksi
hameita ja shortseja mukaan.
Farkut - käärittyinäkään
 eivät juuri tänään tulleet kysymykseen.

Onneksi isi ratkaisi tämänkin pulman
ja keskimmäisestä vaatekasasta
 löytyivät farkkushortsit
mallia boyfriend.
Sopivat meidän poikatyttöprinsessalle niin hyvin,
että taidan tästä lähin säästää enemmänkin Emilin farkkuja ;).






24.7.2012

Mökkeilyä

Saaristoelämää pitkästä aikaa ihan omalla porukalla.


Nautittiin auringosta ja sateesta.
Keinuttiin metsäkeinussa.
Uitiin ja saunottiin. 
Kalastettiin ja ruokittiin lokkeja.
Kerättiin mustikoita.
Leivottiin mustikkapiirakkaa.
Luettiin ja chillattiin.
Nautittiin saaristomaisemista ja toisistamme ♥











Käytiin kotona pesemässä pyykit ja lähettämässä
ykkösprinsessa jumppaleirille ja isi töihin.

PikkuEet ja mä jatkamme mökkeilyä Suomenlahdella.
Jännää, miten Saaristomeri ja Suomenlahti ovat erilaisia,
ja myös mökkikulttuurit eroavat toisistaan.



Toivomme sen verran aurinkoa,
että saamme hankittua rusketusraidat
viikonlopun kesäjuhliin.

17.7.2012

Lähtö


Tänään viimeksi Emil totesi, että "äiti, aina kun me ollaan lähdössä johonkin, niin muu perhe odottaa sua autossa, isi tulee aina ennen sua". Niin. Niin tulee. Tuttu juttu? Jep. Äiti pakkaa viimeiset kamat. Äiti tuo unohtuneet tavarat. Äiti tyhjentää astianpesukoneen. Äiti vetää vessan. Ja pari muuta juttua. 

Kun lähdetään kotoa, niin mä aina haluaisin jättää kodin siistiksi. Puhtaaseen ja siistiin kotiin on NIIN paljon mukavampaa tulla. Mä kuulun niihin, jotka vielä melkein viime töikseen imuroivat hiekat eteisestä. Aina Läheskään aina Harvoin se siistiksi jättäminen  onnistuu. Mutta olisi kiva.

Reissussa tämä asia kulminoitui, kun muutamana yönä olmme B&B-majoituksissa, joissa asumus piti jättää ainakin jotenkin siistiin kuntoon. Lapset piti saada pihalle ja aikuisten piti siivota ja tässä nyt ei tullut kysymykseen se vaihtoehto, että siivitaan lasten kanssa, niin kivalta kun se aina kuulostaakin. Kyllähän lapset tietysti helpostikin saa pihalle, mutta se siistinä pysyminen yön tai sateen kostuttamalla nurmikolla ja hiekalla onkin sitten toinen juttu - ja ihan kiva, varsinkin jos ollaan jatkamassa matkaa autolla.

Ratkaisimme asian pariin otteeseen saippuakuplilla - tai oikeastaan eräs ihana tanskalaisnainen ratkaisi...

Lika/sotku-hyötysuhde oli melko hyvä, suosittelen kokeilemaan.




 lähipäivinä toivottavasti
S k a g e n ♥


15.7.2012

Vihdoin...


... voidaan julistaa meidän remontti virallisesti alkaneeksi. POKS.

Muutimme meille uuteen asuntoon joulukuun alussa. Uusi koti on tosi vanha puutalo, jonka yläkerta on rakentamatta. Rakennuslupa kiersi vielä ylimääräisen koukkauksen, mutta nyt näyttä siltä, että lisää tilaa saa syntyä ihan museovirastonkin hyväksymänä.

Yläkertaan olisi tarkoitus rakentaa makkarit lapsille, sauna ja jonkinlainen kodinhoitotila. Lisäksi sinne jäänee pieni oleskeluaula.


Olemme pitkin kevättä tyhjentäneet vinttiä. Asunnolla on pitkä ja aika mielenkiintoinenkin historia. Vintiltä löytyi matkalaukkuja. Ja telkkareita. Monoja. Suksia. Tuoleja. Jakkaroita. Kirjoja. Kirjeitä. Tauluja. Kasviprässi. Tavaraa eri vuosikymmeniltä. Yksi mielenkiintoisimmista löydöistä oli kaksi laatikkoa a v a a m a t t o m i a käsipainoja. Tiedättehän, niitä joita salilla käytetään. Ihan nykyaikaisia, mutta siis avaamattomissa paketeissa muoveissa.

IHAN PAKKO HIUKAN HEHKUTTAA, TÄNÄÄN NÄYTTÄÄ JO IHAN ERILAISELTA KUIN TÄSSÄ KUVASSA.
 ESIMMÄINEN TYÖVOITTO!


Vintiltä löytyi myös sekä meidän, että edellisen asukkaan sinne kantamia ovia alakerrasta. Nämä pitää luonnollisesti roudata pois tieltä, mutta samalla ajattelimme kunnostaa ne ja käyttää niitä mahdollisuuksian mukaan.


Ja sitten se suurin homma. En ole edes halunnut laskea, kuinka monta kuormaa puutavaraa sieltä on viety pois. Vintti on toiminut säilytystilana ja siellä oli muutama raakalaudasta rakennettu pieni koppi. Kuinka sellaisista kopeista voi tulla niin suuri määrä lautaa...


Toinen suurempi projekti lautojen lisäksi oli pari kaakeliuunia. Osina luonnollisesti - ja onneksi, ei sentään tarvinut hankkia muuraria paikalle purkamaan. Mistä uunit ovat sinne tulleet on täysi arvoitus, koska meillä on alhaalla jo kolme uunia. Arvoitus on myös se, mitä uuneille tapahtuu. Ne ovat nyt osina pestyinä ja lajiteltuina varastossa.
Kaakeleiden kantopäivänä sai Elixia kortti olla lompakossa ihan rauhassa, sekä jalat että kädet tulivat hyvin treenattua :).






Lapset ansaitsevan kunniamainninnan reippaudesta. Tällaisen "kotiraksan" hyvä puoli on se, että lapset ovat koko ajan "hallussa", näkevät mitä tapahtuu ja toisaalta voivat osallistua kykyjensä mukaan. Palkkioksi sitten raksapäivinä nautitaan pikaruokaa, ajellaan pick upin lavalla, kiivetään peräkärryn päälle. Melkien aina kaikilla on kivaa.



Ja se lika ja sotku. A P U A . Se ainakin on se kotiraksan huono puoli. Pöly lentää sisään kiroista ovista niin että humisee, eteisen valkoinen matto on mustanaan pieniä ja suuria jalanjäliä, pesualtaat ovat ruskeita likavedestä. Ja muutenkin kovilla oleva pesukone-raukka pyörii 24/7. Mutta - lapset nauttivat liasta, tietenkin. Miten se pesuainemainos menikään..? Lika on..? Hyväksi?




Tämä purkaminen ja siivoaminen on toivottavasti tämän projektin ikävin ja raskain osuus,
 onhan? 

Ai koska on valmista?
 Toivottavasti pääsemme oman kodin joulusaunaan.