Hiihtoloma tuntuu kovin kaukaiselta kun 1,5 vkoa on menty tukka putkella, mutta taas ollaan kivoja muistoja rikkaampia. Olen tapuvainen imemään itseeni kammottavia nielutulehduksia - nyt olen selvinnyt pari talvea ilman, mutta ennen lomaa makasin puoli viikkoa saikkarilla. Tässä kohtaa olen selvästi epäpätevä ammattiini, koska kollegat perheineen aina sairastavat lomalla. Saimme mekin toki osamme sairastelusta lomalla, Ellen raasu sai tartunnan ja sairasti pari ensimmäsitä lomapäivää - mikä jälkeenpäin osoittautui ihan hyväksi tasoitukseksi, koska neiti ilmoitti viimeisenä hiihtopäivänä että tämä on nyt nähty, mä en jaksa hiihtää yhtään enää.
Koska Ellen ei ollut alkulomasta vielä hiihtokunnossa ja Norjan puolelle oli luvattu selkeästi parempaa keliä, pakkauduimme autoon ja hurautimme Åresta Trondheimiin päiväreissulle. Ihana kaupunki enkä ole aikaisemmin käynyt tuolla vuonojen rannalla, joten ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu! Päivä oli aurinkoinen mutta hyytävän kylmä, joten kuvaaminen jäi ihan minimiin. Harmi, mutta hyvää syy palata uudelleen. Kuten myös sekin, että matkan vietyä odottettua enemmän aikaa jäin kaupungin katselu hieman lyhyeksi.
Åren terveyskeskus saa meiltä arvosanan 10+. Pääsimme vastaanotolle nopeasti, loistava lääkäri otti Elleniltä samantien nieluviljelyn (kun Suomessa tavataan ensin lääkäri, sitten mennään labraan, sitten soitellaan tuloksia...) ja kirjoitti oikeat - joskin hieman haasteelliset dropit; lääkettä piti ottaa kolmesti päivässä, tunti ennen ruokaa tai kaksi tuntia ruoan jälkeen. Pienellä soveltamisella pärjäsimme kohtuullisesti, nyt täytyy toivoa että Ellenin tauti parani kunnolla - itse makaan samaisen nielutulehduksen kourissa taas saikkarilla :/.
Lisää lomakuvia ja kuulumisia toivottavasti pian!
Pysytelkäähän terveinä!