18.1.2013

Kaakaota ja vaahtokarkkeja


Lämmin postaus kylmään päivään.


Sain joulun aikaan ihanan pienen muistamisen. Purkillisen KAAKAOVAAHTOKARKKEJA. Lahjan antaja oli ehkä ajatellut myös jälkikasvuamme, jonka viime talven ulkoilunjälkeinen hitti oli kaakao kermavaahdolla (maistuu myös allekirjoittaneelle, kuten vaahtokarkitkin, kaakaolla tai ilman ;). Vaahtokarkit ovat kermavaahtoa yksinkertaisempia, siistimpiä, ja rasvattomampia - ja ajavat asiansa maniosti. Vaahtokarkkikaakaolla saa lapset tekemään melkein mitä tahansa ja väsyneimmänkin luistelijan  kävelytettyä lähes mukisematta kotiin asti. TÄYDELLINEN TALVIJUOMA


Ihana purkki dymoetiketteineen piristää myös keittiötämme.



Moka - lähdin jumppaan ja jätin lapset lopettelemaan välipalaansa. Palatessani vaahtokarkit todella olivat kadonneet parempiin suihin. Miten helppo se syy onkaan kaataa siskon ja veljen niskaan - ja miten mahdoton onkaan tietää kuka teki ja mitä. Tässä asiassa sillä nyt ei niin väliä olekaan - koukkaan vaahtokarkkihyllyn kautta seuraavalla kauppareissulla. Ainakin Cittarista saa. 


Ihanaa pakkasviikonloppua ♥

17.1.2013

Arvonnan voittaja


Iso kiitos teille kaikille arvontaan osallistuneille ja sen myötä kommentoineille.

Esittelijöiden hyviin ominaisuuksiin listattiin mm. rentous, iloisuus, asiantuntevuus, selkeys, avoimuus ja ystävällisyys. Kommenteista esittelijän ylivoimaiseksi inhokkipiirteeksi nousi tyrkyttäminen, jota itsekin kutsuilla käydessäni inhoan. Yritänkin aina luoda sellaisen tunnelman, että kotiin voi kutsuilta lähteä hyvillä mielein ostamatta mitään (kuten huomaatte, mun kaupallinen osaaminen keskittyy tuohon kuluttamispuoleen ;). Monessa kommentissa myös toivottiin lyhyttä, napakkaa esittelyä ja vinkkejä siihen, miten vaatteita olisi kiva yhdistellä. POMPdeLUXilla juuri tuo esittelyn pituus aiheuttaa haasteita, mallisto kun on niin valtava moneen vastaavaan merkkiin verrattuna. Miten esitellä  iso mallisto järkevästi kyllästyttämättä kuulijoita. Tässä minulla on selkeästi parantamisen paikka kevättä silmälläpitäen.



Arvonnassa onni suosi tällä kertaa Erjaa, 
joka jätti kommentin 4. tammikuuta 12.09,
 ja kommentoi näin:

Olen itse ollut aikoinani Tupperwaren ja GreenHousen jälleenmyyjänä.
 Lisäksi olen osallistunut muutamille Partylite-kutsuille.
 Mielestäni hyvä myyjä on rento ja asiantunteva.
 Kuulen mielelläni omia kokemuksia tuotteista, mutta tyrkyttämistä en voi sietää.
 Ihanat lakanat, olen mielelläni mukana arvonnassa. :)

ONNEA ERJALLE!

LAITATHAN YHTEYSTIETOSI 
tmon@pompdelux.com


Mikäli mielit pitää POMPdeLUX-kutsuja
 Turun suunnalla keväällä
huhti-toukokuulle löytyy vielä tilaa.
Ota yhteyttä ylläolevaan sähköpostiin.

11.1.2013

Väliaikaista vain


Yritän välttää sisutuksessa kaikkea väliaikaista viimeiseen asti. Syy on se, että usein siitä väliaikaisesta tulee pysyvää. Tai pysyvä kompromissi. Vika on tietysti minussa ja saamttomuudessani, mutta olen omalta kohdaltani todennut, että olen mieluummin ilman, kuin ostan väliaikaisen maton tai valaisimen tai jotain muuta. Odotan kunnes löydän sopivan - tai sopivan hintaisen.

Vanhoissa taloissa säilytystila ja sen puute on usein ongelma ja vaatii vähintääkin kohtuullista mielikuvitusta. Meiltä puuttuu puuttui eteisestä järkevä, lasten saavutettavissa oleva ripustustila. Jouduin joustamaan periaatteistani, koska Ikeasta löytyi täydellinen ratkaisu. BJÄRNUMin taittuvat koukut. Eivät ne nyt sentään häikäise kauneudellaan, mutta ovat riittävän siistit ja ne saa pois tieltä kun eivät ole käytössä. Ja hinta on varsin kohtuullinen. Itse muistelen maksaneeni näistä vielä nykyhintaa kolme euroa vähemmän. Jotain mielipiteestäni niistä kertoo sekin, että ne luultavasti saavat jäädä eteiseen myös tulevan remontin jälkeen, saattavat jopa lisääntyä. Mahtaisiko jostain löytyä desing-ruuveja, jotka näyttäisivät noita tavallisia paremmalta?!


Tällaista väliaikaista ripustustilaa meillä nimenomaan tarvitaan. Siis sellaista, joihin vieraat voivat ripustaa takkinsa ja joka näyttää tyhjänä siistiltä - jopa paremmalta kuin käytössä:). Iltapäivisin meillä on hoitolapsia ja lasten kavereita, nyt eivät takit ja reput loju eteisessä.

Kuten huomannette, remontti ei ole edennyt eteiseen asti. Vanhat paneelit loistavat olemassaolollaan. Yläkerrasta kuuluu kuitenkin tälläkin hetkellä työn ääniä, joten eteenpäin mennään. Kuvailen joku päivä kun siellä on jotain kuvattavaa. 


Käykää osallistumassa arvontaan täällä, mikäli ette ole vielä osallstuneet!

8.1.2013

Ihan pieni kurkistus POMPdeLUXin kevääseen

IHAN PIENI KURKISTUS 
POMPdeLUXIN KEVÄÄSEEN
SNEAK PEEK - KUVIEN MUODOSSA.

Tytöille on luvassa herkullisia värejä,
ihania materiaaleja,
tyttömäisiä mutta myös reippaita juttuja.
Väreistä löytyy allaolevien lisäksi
 myös keltaista ja vihreää.




Pojille myös paljon ihanuuksia,
raitoja,
värikkäitä chinoja,
seilorihenkä
ja paljon kaikkea kivaa!





Itse odotan kesävaatteilta eniten raitoja,
valkoista
ja liehuvia helmoja.

Lisää näitä ihanuuksia löydätte 

Mulla oli pieniä ongelmia näidenkin kuvien kanssa..:),
KIITOS ystävä avusta!


 Pienet ihanat mallilapset ja taitavat valokuvaajat
 tekevät juuri nyt hommia,
 joten pian saadaan varmasti
 nähdä vaatteet ihan oikeasti.


7.1.2013

Toipilaspäivä


Saimme lauantaiaamuna epätoivotun vieraan, tiedättehän, tuon jokatalvisen kammotuksen, vatsataudin. Ida aloitti oksentamalla, selvisi muutamassa tunnissa ja ehdimme jo huokaista helpotuksesta. Kunnes Emil jatkoi seuraavana yönä. Sisko selvisi vararavinnotonta pikkuveljeään helpommalla ja Emil oli eilen vielä kuumeisena aivan veto pois. Vietämme siis tänään toipilaspäivää kotona - ja toivomme, että teräsvatsa-Ellen on pitänyt vatsan bakteerikannan lumensyömisellään sellaisena, että välttää taudin.


Tuosta lumen syömisestä muuten on pakko mainita, onko se teillä ongelma? Ida ja Emil eivät koskaan ole osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta lumen syömiseen - korkeintaan joskus janoissaan jotain puhdasta puuterilunta. Ellen taas, varsinkin viime talvina on popsinut lunta minkä jaksaa, ei auta jutut siitä, miten madoista lähtien kaikki eläimet pissaavat ja kakkaavat lumeen, ei mikään. Nyt se on vähän vähentynyt, mutta alkutalvesta sain neidin useampaan otteeseen kiinni siitä., että lunta meni suuhin ihan reippaanlaisesti. Ja ainakaan tämä meillä ei ole sidonnainen siihen, että pienenä olisi laitettu kaikkea muutakin suuhun, sitä kukaan meidän kolmesta lapsesta ei ole tehnyt. aina asia mihin voin tämän yhdistää on se, että myös ruokapöydässä Ellenin lautanen on nopeasti tyhjä, kun sisarukset - varsinkin Emil pyörittelee ruokaa lautasellaan.



Lapsi osasi taas vetää oikeasta narusta, kun tiesi, että konsolipeliaikaa ei tälle päivälle irtoa. En ole lasten tietokoneiden käyttöä vastaan, kunhan tekeminen on jotenkin järkevää, eikä mua tarvitse suostutella, jos haluaa esim. laskea matikkatehtäviä. Tuhattaiturisivustolle meillä pääsee siis lähes aina, jos kone on vapaana. Tehtävät kiinnostoavat paperillakin, mutta kun niitä pääsee tekemään koneella, kiinnostus vielä moninkertaistuu. Sivut ovat Otavan tuottamat ja siellä seikkailevat samat hahmot kun saman sarjan matikankirjoissakin. 



Vaatteista sen verran, on pitänyt aiemminkin vinkata, nuo Emilin jalassa olevat TH:n collarihousut ovat ihan parhaat! Malli on hoikalle lapselle ihana, ei roiku päällä ja materiaali kestää pesusta pesuun. Ei ole tönkkö, mutta silti talveen sopivat paksu. Malli on Conner. Emilin housut ovat omasta luottokaupasta täältä. Samaa housua löytyy myös tummansinisenä. Ovat myös perussiistit esim. liikuntasynttäreille yhdistettynä vaikka rugby- tai pikeepaitaan tai siistiin teeppariin.




IHANAA VIIKKOA KAIKILLE, ERITYISESTI TSEMPPIÄ VASTA NYT TÖIHIN JA ARKEEN PALAAVILLE!
 Tiesittekö, että hiihtolomaan on vain viisi kokonaista viikkoa?!
 (Mua ja ihanaista työkaveriani aina pilkataan tästä ehkä hieman optimistisesta laskutavasta,
 mutta näin se kuulkaas vain on!)

5.1.2013

Kenkiä ja hanskoja (siihen oikeaan) talveen


Toisen lomaviikon keli on ollut masentava. Aamuisin  lämpömittari on näyttänyt reilusti plussaa, pulkkamäestä on vain märkä lätäkkö jäljellä. Ilma on periaatteessa ihan keski-eurooppalaisen ok, mutta mielikuvituksen puutettako vai mitä - ulkona ei ole mitään tekemistä. Jäätkin on jo hakattu pihalta. Ollaan käyty uimassa, jumpattu, päästelty höyryjä Leaf-areenalla. Eilen tehtiin kävelyretki mummun pakastimen luo täydentämään meidän kulunutta marjavarastoa ja huomenna on fudiksen vuoro. 





Marja kyseli, millaisissa talvikengissä ja hanskoissa meillä liikutaan. Varsin kattavasti aiheesta kirjoitteli myös Citymami. Vaikka ette talvikengistä olisikaan kiinnostuneet, niin käykää silti vilkaisemassa aivan ihanaa, hyvällä huumorilla ja sarkasmilla höystettyä blogia

Ensin ajattelin, että mulla ei ole tästä mitään sanottavaa. Olemme painelleet koko alkutalven UGGeissa. Ovat meidän perheen naispuolisten ihan ehdottomat lempparit pakkasella. Takaraivossani kummitteli kuitenkin koko ajan, että pakkaskelit eivät ehkä jatku koko talvea - UGGit nimittäin olivat Idallakin ainoat kunnolliset talvikengät. Onnistuin työntämään ajatuksen taka-alalle ja kun vesikeli yllätti, olimme lievästi sanottuna pulassa...



Nyt, kun on ollut ihan todella vetistä, kaivettiin kumpparit kaapista. Mutta sitä ennen ja sen jälkeen on pitänyt vähän Idan kohdalla soveltaa, onneksi heillä on Emilin kanssa lähes samankokoinen jalka. Kyse ei siis ole siitä, että ajattelisin Idan selviävän UGGeissaan koko talven, vaan siitä, etten ole löytänyt saanut aikaiseksi.

Ellenillä on vedenpitävinä talvikenkinä alakuvassa näkyvät tarralliset Eccot. Idan vanhat ja edelleen hyvät, siistit ja ennenkaikkea ehjät ja vedenpitävät. Pikkutytöille ja pojille tuo Eccon malli on mielestäni ehdottomasti paras tuontyyppisistä kengistä. Siro, kevyt ja ulkonäössäkin voittaa kilpailijansa. Hintaa hiukan enemmän kuin esim. Vikingeillä, mutta näitä on usein alessa jäljellä. Se koon arpominen seuraavaksi vuodeksi onkin sitten toinen juttu.


Ja sitten se tämän talven oivallus (tässä vaiheessa rakas mieheni voi taas todeta itsekseen mitäs mä sanoin jo noin kuusi talvea sitten..). Emilille hommasimme Sorelit, kengät joita mun ymmärryksen mukaan on ollut markkinoilla jo ties kuinka kauan mutta joita todella on ruvennut näkymään käytössä ja ennenkaikkea kaupoissa pari vuotta sitten. Ja ne ovat olleet nappiostos. Ovat lämpimät ja vedenpitävät, kestävän oloiset ja niissä on irroitettava sisäkenkä. Soreleista malleja on pilvin pimein, miehille, naisille, tytöille, pojille. Emil sai mustat Youth Pacit ja Idalle tilasin Stadiumin nettikaupasta Youth Tofinot, mutta ovat siis vielä matkalla. Ystäväni oli ostanut aivan ihanat Joan of Arcticit ja kehui niiden olevan aivan mahtavat. Toinen ystäväni taas kyseli Soreleja pojilleen, totesi puhelun aikana että eivät ole hänen tyylisiään ja puolen tunnin kuluttua tuli viesti, "eiku, mä tilasin itellekin..". Soreleja saa nykyään aika monesta paikasta ja netissäkin näitä ole melkein jokaisessa kenkäkaupassa.


Ja sitten ne hanskat. Nina taas kirjoitteli juuri niistä, ja Ninaan on luottaminen tällaisissa asioissa, joten suosittelen vilkaisemaan Inka'sin hanskapostausta. Blogissa kannattaa käydä muutenkin kurkkaamassa, se on yksi ehdottomista suosikeistani. Mutta siis luulen, että meilläkin on jonkinmoinen kokemus erilaisista hanskoista ja täytyy kyllä Ninaa kompaten sanoa, että Hestroja ei voita mikään. Peakit tulevat hyvänä kakkosena - siis näissä sarjoissa joista löytyy mallit myös lapsille ja jotka on tarkoitettu taviksille, ei mitään Marmotin, Arcteryxin tai muiden vuoristojuttua.

Meillä pojat olivat olleet kilttejä ja molempien joulupaketeista löytyi uudet Hestrat. Itse tykkään palelevine sormineni eniten rukkasmallista, miehen makuun taas ovat nuo sormelliset. Emil tykkää myös sormellisista, mutta kylmällä viihtyy paremmin noissa rukkasissa - ymmärtää kuitenkin lämmön päälle. Lasten hanskoissa hyvänä kakkosena tulevat Peakit, mitoitus on hyvää, kiristykset hyvät, lämpö pysyy hanskoissa sisällä ja vesi ulkona. Peakin hanskoista Emilillä on sekä rukkas- että sormikasmalli ja käytössä kelin mukaan. Ellenillä on myös Reiman tec-hanskoja, pienille ovat mielestäni ehdottomasti parhaat. Samoin kuin Peakeissa, lämpö pysyy sisällä ja vesi ulkona ja kestävät ainakin meillä käyttöä useamman talven. Ticketin hanskoihin petyn kerta toisensa jälkeen ja lisäksi ne usein hajoavat käsiin, Molon hanskoissa plussaa tähdistä, muuta hyvää en niistä löydä... Turusta Hestroja löytää ainakin Stockalta ja Partioaitasta. Ja sitten Helsingissä on se Hestran karkkikauppa....


Nyt vain toivotaan että saadaan talvi pian takaisin! Lunta ja vähän pakkasta tänne meillekin kiitos! Hiihtolomalaskut on varmistettu, suuntaamme Åreen. En tosin tiedä olenko liian optimistinen, kelit eivät siellä koskaan ole meitä suosineet. Mutta loma on aina loma!


3.1.2013

POMPdeLUX kevät ja A R V O N T A


No niin. Ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Tervetuloa silti Puiston laidalle, vanhat ja uudet lukijat. Sydän on edelleen saaristossa, mutta arki sujuu nykyisin enemmänkin täällä Puiston laidalla, siitä nimen vaihdos, joka siis mielestäni kuvaa meitä nyt paremmin.  Blogin nimen vaihtaminen oli helppoa - tai en mä tiedä vaihtuiko se nimikään vielä muualla kuin tuolla bannerissa, mutta osoite olikin sitten monimutkaisempi juttu. Mahtaako blogger kiukutella vai onko vika vain koneen ja tuolin välissä...? No, ei murehdita sitä nyt kun on kivampiakin juttuja.

POMPdeLUXin kevätkausi starttaa vauhdilla maaliskuussa ja se, minkä olen kevätmallistosta nähnyt, vaikuttaa kerrassaan lupaavalta! Paljon ihanaa, taattua POMPdeLUXia, mutta myös uusia, raikkaita juttuja. Tytöille ihanuuksia ja pojille myös iso oma mallisto kuten nyt menneellä syyskaudellakin. Tuskin malta odottaa, että saan vatteet käsiini.

Kotikutsukalenteri täyttyy vauhdilla, mutta mikäli olet kiinnostunut pitämään POMPdeLUX home shopping - tapahtuman Turussa tai lähiseudulla (max. noin 20 km), ota pian yhteyttä tmon@pompdelux.com niin sovitaan aika. Pidän alkukaudesta myös avoimet ovet, jos olet kiinnostunut niistä, voit laittaa sähköpostia.

Ja se lupaamani arvonta. Liittyy edellä mainittuun. Palkintona on POMPdeLUXin ihana pussilakanasetti. Sisältää kaksi täysikokoista (aikuisten) pussilakanaa, sekä kaksi isoa tyynyliinaa, kokoa 70*70. Arvontaan osallistut jättämällä jäljen itsestäsi kommenttiboxiin ensi viikon sunnuntaihin 14.1. klo 24 mennessä. Anonyymit voivat osallistua erottuvalla nimimerkillä. Kommenttina kuulisin mieluusti, millaisesta kotikutsuesittelystä / esittelijästä tykkäät. Ja jos olet sattunut olemaan yleisössäni, palautettakin saa antaa. Ja jos et ole kotikutsutyyppiä, sekin sopii, mutta kerro miksi et tykkää kotikutsuista.

Kaksi aikuisten normaalikokoista pussilakanaa ja kaksi isoa 70*70 tyynyliinaa

O N N E A    A R V O N T A A N !

Uusia tuulia


Ihanaa Uutta Vuotta 2013!


Uusi vuosi ja jotain uusia juttuja. Muutostamme Saaristokaupungista Turkuun on nyt vuosi. Vaikka sydämiltämme olemme saaristolaisia, tuntuu kuitenkin siltä, että ainakin blogin nimi kaipaa päivitystä. Nimi tuleekin toivottavasti päivittymään vielä tänään. Uskon, toivon ja yritän, että vanha blogi säilyy pohjalla ja vanhat lukijat pääsevät jokun linkin kautta ainakin uuteen osoitteeseen, katsotaan kuinka käy. Ja uusille, tervetuloa. Ja homma jatkuu täällä blogspotissa ;).

Blogikin saattaisi kaivata päivitystä, sisältö kuitenkaan tuskin tulee sen kummemmin muuttuman. Samaa sekalaista hömppää, toivottavasti taas valon ja kuvaustuntien lisääntyessä ahkerammin.

Juttutoiveita saa esittää ja  toiveiden mukaan tulossa postaus ainakin talvikengistä ja hanskoista. Lisäksi aloitetaan uusi vuosi arvonnalla, joten pysykäähän kuulolla!

Suotuisia tuulia ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!