23.12.2012

Merry Christmas 2012





Olin tänä vuonna TOSI ajoissa joulukorttien kanssa. Viikko näiden kuvien jälkeen tuli lunta.
Jos olisin tiennyt, olisin odottanut.
Viime vuonna jouluaattona näytti kutakuinkin samalta,
joten tämä olemassaoleva lumimäärä
on positiivinen yllätys.

Olin iloinen, kun sain kortit ajoissa postiin, mutta tällä viikolla tajusin olleeni melko huolimaton. Moni ystävä ja sukulainen jäi ilman meidän joulutervehdystä, pahoittelut!
Tässä se nyt tulee.



Iloista ja rauhallista joulua
 ystäville,
 sukulaisille,
 blogin lukijoille,
 teille kaikille,
olette ihania ♥


Tilasin kortit Tiny Printsistä.
Helppokäyttöinen ohjelma,
loputon valikoima,
hyvät muokkausmahdollisuudet.
Suosittelen lämpimästi!





22.12.2012

Ihan pieniä joulukodin juttuja

 
Kolmen pienen ihmisen vaateesta meillä on tänäkin jouluna joulukuusi. Äidin toiveesta siinä on vain valkoisia koristeita . Aina yhtä ihana työkaverini A kertoi, kuinka oli joku vuosi spreijannut kuusen valkoseksi. Toimii, kuullemma. Harkitsin asiaa vakavasti. Tiedän, jalokuuset ovat hienoja - eikä spraymaalia tarvita. En ole kuitenkaan valmis sijoittamaan kuuseen muutamaa kymppiä enempää, se lähtee meiltä yleentä joulun pyhien jälkeen. Siksi meillä on tänäkin jouluna tavallinen, rakkaudella koristeltu kuusi. Miten se kuusen haku ja koristelu ovatkin joka vuosi Tapahtumia isolla T.llä.






Toinen ihana työkerini A haki tänään pois meidän vanhat ulko-ovet ja kertoi samalla minimalistisuuden puuskastaan. Ei joulukoristeita. Meillä on ollut viime vuosina sama suunta. Talven kausiväri harmaa menee hyvin myös jouluna - jouluviikoksi kaivan pari punaista kivi-tuikkua ja punaisen tyynyn esiin. Ei niin haittaa vaikka lapset levittelevät kamojaan kun koriste-esineet ovat piilossa :).

Uudet kynttilänjalat hankin pitkän harkinnan jälkeen. Loviisan Aitan - vierailulta jäi kaivelemaan korkeat jalat ja näitä hankkimiani olin hypistellyt Stockalla jo aiemmin. Vasta kun näin nämä yhden ystäväni kauniissa kodissa totesin, että ne on haettava pois ennenkuin taas itken eioota. Niitä Loviisan Aitan samaisia ei enää alkuviikolla ollut. Aiemmin olin ostanut Stockalta saman sarjan suuremman lasisen maljan koruille - sen tilalle jonka neiti Tempperamenttinen oli hajottanut syksyisen Köpiksenreissuni aikana. Tykkään näistä kovasti ja mietin, pitäisikö tuollainen toinen laakea malja vielä hankkia - tälle yhdelle tuntuu ainakin näin jouluna olevan nimittäin muutakin kysyntää...




Lahjat ovat paketissa, huomenna pitäisi vielä tehdä ruokaostokset. Viikonlopun ohjelmassa leipomista ja ulkoilua siis jäljellä. Kuusen lisäksi toinen asia mitä meillä lapset jouluna toivovat, on piparkakkutalo. Sillä, mistä tai miten se tulee ei ole väliä, sellainen nyt vain on oltava. Onnistuin vapauttamaan itseni kokoamis- ja koristelupuuhista osallistumalla päiväkodin piparkakkutaloarpajaisiin. Satumaista tuuria, torstaina saimme kantaa kotiin ihanan valmiin talon!  


Piparkakkuja meillä leivotaan ja koristellaan useampaan otteeseen. Valmistaikinasta. Sunnuntai toimii. Ehkä taas joku vuosi jaksan värkätä taikinankin itse. Sain jo vihiä hyvästä reseptistä...




7.12.2012

Neulemekkoja ja (joulu)suklaata


Viime keväänä muistelen kirjoittaneeni siitä, miten on ihanaa vaihtaa neulemekot vaaleisiin farkkuihin. Nyt on taas se aika vuodesta, kun ne neulemekot on kaivettu kaapista ja kovimmassa käytössä. Meillä myös tytöt ovat tykästyneet neulemekkoihin (pakon sanelemaa käytäntöä?!) ja niitä löytyy kaapista useampia. NIIN helppoa sekä arjessa että siistimpänä vaatteena. Ja ihanan lämmintä. Ida kaapista löytyy ainakin MOPin, H&M:n ja TH:n nulemekkoja. Näistä ehdottomasti parhaita ovat olleet Hilfigerin mekot, kestävät reipasta käyttöä todella siisteinä - ja säilyvät vielä pikkusiskollekin.. 

Joulun aikaa silmälläpitäen meille tuli VIIVI&VIKTORilta tytöille harmaat, ihanan pehmeät Hilfigerin neulemekot. Näistä on tullut ihan suosikkeja. Tykkään tuollaisista perusjutuista, joita voi melko rajattomasti varioida paidoilla ja sukkiksilla. Vähän harmittaa, että samaiseen kauppaan jäi vielä ihania Hilfigerin sukkiksia ja leggareita, pitänee tehdä uusi tilaus. Lisäksi plussaa tässä mekossa (kuten niissä viimevuotisissakin TH:N mekoissa) pienestä pystykauluksesta. Jos jollakin on tarvetta neulemekoille (näistä löytyy myös ihana valkoinen!), nämä ovat nyt -30% talvipoistoalessa. 


IDAN MEKKO KOKOA 8 JA ELLENIN KOKOA 6.
Varsinkin näin joulun aikaan meillä on suklaata esillä pöydillä. Lapset eivät suklaisiin ilman lupaa koske, tästä ei ole edes tarvinut käydä mitään keskustelua. Tai niin mä luulin. Tällä viikolla hyllyn takaa löytyi melkoinen pino suklaakääreitä. Ida ei niitä ole syönyt enkä usko että Emilkään... Mutta siis periaatteessa suklaat saavat olla rauhassa lasten sormilta. Toki niitä siis lapsetkin syövät, mutta kysyvät aina ensin - ainakin ne kaksi vanhinta. Onko teillä tapana pitää karkkeja tai muuta syötävää esillä?


Ida on lähdössä huomenna elämänsä ensimmäiselle partioleirille. Oli ihan pettynyt, kun kuuli että nukkuvat sisällä - eikä teltassa kuten neiti olisi halunut. Äiti ei enää ole huolissaan, vuoden kuluessa on jumpan merkeissä leireilty sen verran ahkerasti, että uskon viikonlopun 30 tuntisen hurahtavan nopsaan.  Jännityksellä odotan lähinnä sitä, mitä prinsessa ajattelee partioleirielämästä. 



PSST, huomisesta alkaen meidän aarteita
Pikku Siilissä, paikka 147.
Lähinnä toppaa ja joitakin tyttöjen sisävaatteita.

5.12.2012

Kranssi


Tämäntalvinen ovikranssi löytyi LOVIISAN AITASTA. Kävimme siellä ystäväni kanssa eräänä sunnuntaina, oikeastaan ihan muissa asioissa. En ollut edes ehtinyt ajatella koko kranssia, mutta tuolla oli niin monta ihanaa vaihtoehtoa, ettei tilaisuutta voinut jättää käyttämättä.



Mikäli joku Turun seudulla asuva tai vieraileva ei ole vielä kyseisessä paikassa käynyt, suosittelen lämpimästi. Varsinkin näin joulun alla paikka on täynnä ihanuuksia. Kuivuriin on myös avattu sitten viime käynnin oma Riviera Maison myymälä, käymisen arvoinen sekin.

Meillä piti olla jo uudet ulko-ovet, mutta kuten kuvista näkyy, ei ole :/. Grrr, miksi näissä jutuissa aina kestää... Viimeisein lupaus oli tällä viikolla alkuviikosta. Perjantaina voi sitten taas kysellä. Toivottavasti saadaan pian uudet, näiden vanhojen lämmöneristys on melko olematon.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ, nauttikaa ja rentoutukaa!