29.10.2009

Talvi saa tulla



Huoh - talvi saa mun puolesta nyt tulla. Tai oikeastaan huomenna pitää vielä mennä Emilin kanssa kenkäostoksille, mutta sitten. Nolo juttu, olen parina aamuna koittanut änkeä pikkumiehen jalkaan viime talven goreja, jotka ovat samaa kokoa kuin nykyiset kesäkengät. Emil on valittanut että kengät ovat pienet.. Eikä äiti usko. Tänään piti otta mittanauha kauniiseen käteen; pojan jalka on 15 cm ja goren sisäpituus max 14cm. No, en ole siis pakottanut näitä jalkaan (luojan kiitos:), vaan Emil on liikkunut kumppareissa:).


Tunnustan, vietin yhden puoliksi unettoman yön lasten talvivatteiden takia. Kuvittelin kaiken olevan jo kunnossa - eikä sittenkään. Äh. Ja tämä sama toistui jo viime syksynä - luulisi oppineen, mutta ei.


Suurin ongelmani on se, että koska lapset ovat suht saman ikäisiä ja vielä pieniä, haluan heidän olevan vaatetukseltaan "samaa sarjaa", eli vaattet mielellään kaikille samalta merkiltä - ja värien menevän edes joten kuten yksiin niin, etten saa kohtausta joka kerta kun koko konkkaronkka liikkuu lähekkän. Ystäväni tosin ehdotti, että voisin viedä aina yhden lapsen kerralaan ulos, mikä sekään ei ole huono idea...


Viime talvena ulkoilimme Ticketissä, ja jotenkin kuvittelin olevani siihen vähän kyllästynyt, vaikka Idalle olikin jemmassa puku alennusmyynnistä. Sitten löysin Molo Kidsin tähdet, ihastuin niihin ja kuin tilauksesta Ellenille löytyi huutiksesta vaaleanpunainen haalari. Tähän rinnalle Emil sai P.O.P:in mustat housut ja Molon vihreän takin ja Ida Ticketin ruutuhousujen kaveriksi mustan Molon takin - joka oli "poikien puolelta" . Vaan kuinkas kävikään. Pari viikkoa sitten kylmänä launtaiamuna totesin, että haalari menee Ellenille juuri nyt, mutta tuskin keväällä ja että meistä ei kumpikaan Idan kanssa tykkää siitä mustasta takista hänellä. Tämänvuotisista Ticketeistä en innostunut, Molon lila takki ei käy Idan housujen kanssa, Reimaa boikotoin periaatteesta...


... joten tässä sitä nyt ollan...









Näillä mennään siis alkuun. Ellenillä vielä Molon talvihaalari, siitä tykkään ihan hulluna, joten se saa mennä vaikka ei ihan täydellisesti joukkoon sovikkaan. Emilillä Ticketin viime talven mallistosta takki huutiksesta ja P.O.P:in housut ja Idalla viime kevään Ticketin alesta takki ja housut. Viime talvi pärjättiin n. 1,5 kuorikerroksella per lapsi - kun  kyse siis on ulkoiluvaatteista. Siistimmät takit ovat sitten asia erikseen. Näitä settejä varmaan vielä täydentelen irtohousuilla ainakin, ja ehkä jostain löytyy kiva takkikin joukon jatkoksi:).


Haalarit eivät ole meidän juttu. En osaa ihan tarkaan sanoa miksi, mutta pidän ulkonäöllisesti enemmän kaksiosaisista ja ainakin meidän käytössä nämä toimivat vähintään haalarin veroisesti. Ellenillä haalari siis vielä on, mutta katsotaan sitten keväällä... Haussa on kuitenkin vähän isompi haalari vielä neidille, Ticketiltä...


... ja ne asusteet...


Meidän eteisessä vallitsee kaaos. Talvivaatteet ja varsinkaan asusteet, eivät mahdu olemassa olevaan systeemiin - edes tunkemalla saatikka sitten siististi. Asia on mietintämyssysä, mutta energiaa ja aikaa puuttuu. Laitoin yhdelle sisustussuunnittelijalle eilen tarjouspyynnön säilytystilaratkaisuista, mutta hänestä ei ole kuulunut, joten viikonloppu vierähtänee eteisessä. Siihen asti asusteet...


... löytyvät täältä...





***


Meiltä saa siis ostaa


* Molo Kids musta Castor-takki, koko 110 cm
* Molo Kids vihreä Castor-takki, koko 98 cm ja vihreät hanskat 
* Lopputalvesta Molo Kids vaaleanpunainen talvihaalari 80 cm






Ja meille saa tarjota


* Ticket talvihaalari kokoa 80-86cm







Tunnustus


blogi ilahduttaa ja yllättää jokaisella bloggauksella -
niin nytkin.


Kiitos Tiina, nämä tunnustukset
 lämmittivät ihanasti 
viileää syyspäivää!



VINTAGECHILD_award.jpg






bestemodillo.jpg





Lovely children´s wear-tunnustus on tarkoitus jakaa
blogeihin, joissa esitellään lastenvaatteita.
Leidikuvainen tunnustus on vapaasti jaettavissa,
itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tiinan tapaan päätin minäkin jakaa nämä yhtenä pakettina,
jonka oikea osoite voisi olla monikin blogi.

Minulta tämä lähtee eteenpäin Hannikselle Hannan huoneeseen -
kauniita lapsia, kivoja vaatteita, hienoja kuvia.
En lakkaa hämmästelemästä,
 miten Hannis pyörittää kaikkea ja aikaansaa koko ajan jotakin.
Ihmeellinen nainen! 










27.10.2009

Gant Ysmy






YSTÄVÄMYYNTIIN



KORKEAVUORENKATU 1




(KÄYNTI TALON KULMALTA)




KE 4.11. klo 9-19



TO 5.11. klo 9-18








Tarjolla on runsaasti uniikkeja mallikappaleita sekä lajitelmia maahantuojan varastosta
 - myös Gant Home, lakanoita, torkkuja, pyyhkeitä, tyynyjä, astioita ja keittiötekstiilejä.


MAKSUTAPA KÄTEINEN (EI KORTTEJA)




*** Täällä täytynee taas pyörähtää ***


KUVAT GANTIN SÄHKÖPOSTISTA











19.10.2009

Virallisesti Ellen



Kirjoitin aikaisemmin hiukan
 epäonnistuneesta kuvausretkestämme,
jolloin oli tarkoitus ottaa
"viralliset" yksivuotiskuvat Ellenistä.


Otimme uusiksi Ellenin kanssa kaksin
ja nyt olen tuloksiin tyytyväinen.


Tässä joitakin omia suosikkikuviani.























Nämä tällä kertaa mustavalkoisina.
Meillä sisustus on kauttaaltaan vaaleaa
ja siksi suosin
 esille laitetuissa kuvissa mustavalkoisuutta.


Alakerrassa meillä kaikki esillä olevat kuvat ovat mustavalkoisia,
yläkerrassa taas värikuvia.


Onko teillä väliä,
ovatko esillä olevat kuvanne 
mustavalkoisia vai värillisiä?
Kummista pidätte enemmän -
ja miksi?


Onhan värikuvissa tietysti puolensa...







Ellenin
mekko ja neuletakki Burberry,
hattu Sterntaler, kaulahuivi UNQ
ja
saapikkaat Timberland

17.10.2009

Syksyn riemuja


Tämän syksyn ruska on aivan mieletön!
Eikä haittaa, vaikka lehdet putoavat puista.











***




12.10.2009

Niistä suutarin lasten kengistä.



Vanha totuus "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" tuntuu hetkittäin kulminoituvan perheessämme turhankin hyvin. Ida on pitkään ollut kiinnostunut lukemisesta, tuntee isot ja pienet kirjaimet ja tutkii innokkaana aapista. Jos kuitenkin yritämme opetella yhdessä, tulos on usein katastrofi. Ja minähän siis olen erikoistunut myös alkuopetukseen ja opettanut työkseni lapsia lukemaan. 


Idalla tuleva hiihtokausi on rinteessä jo neljäs. Siitäkin huolimatta, että äiti on hiihdonopettaja... Isin kanssa lasku sujuu hyvin ja äidin kanssakin nykyään, meidän yhteinen hiihtoalkumme vain oli kovin tahmeaa.


***


Vaikka lapsista on paljon arkikuvia - mikä sinänsä tietysti on ihan mukava asia, "virallisia vuosikuvia" on turhan vähän.  Sunnuntaiksi oli luvattu hyvää ilmaa ja sää valkenikin mitä parhaana. Ellenin yksivuotiskuvat ovat vielä ottamatta ja ajatus oli mennä kuvaamaan - lähinnä Elleniä mutta myös muita lapsia - mielellään kaikkia vielä samassa kuvassa. Tunnustan, muutama tällainen kesäinen kuvauskeikka on ollut melkoisen tuskainen ja OLISI PITÄNYT muistaa - ja asennoitua sen mukaan. Toivoa täynnä lastasimme lapset ja kuvauskaluston kuitenkin autoon. Ja uusiksi meni tämäkin keikka. Eilen vielä pihisin kiukkua, mutta eihän tämä niin vakavaa ole.




Pari ihan mukiinmenevää otosta sain - toiveet ja tavoitteet olivat vain turhan korkealla. Kuten sanottu, toiveissa oli Ellenistä kunnon kuvasarjan ja lapsista yhdessä kuvia. Ruska onneksi vain paranee, joten uusi yritys lähiaikoina:).

















***












***

Mukavaa uutta viikkoa!

9.10.2009

Tunnustushaaste



tunnustus.jpg





Sain
ja
 tunnustushaasteen.
Iso Kiitos:)

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.



Näitä on ollut ilo lukea teidän muiden blogeista.
Tässä mieleen juolahtaneita asioita
eimissäänjärjestyksessä.


1.
 AMMATINVALINTA ei koskaan ole ollut ihan selvä juttu.
En oikeastaan vieläkään ole ihan varma, mikä minusta tulee isona.
Kaikki haluamani ei tunnu mahtuvan samaan pakettiin, joten pitänee jakautua.


2. 
LAPSET ja perhe vievät suuren osan ajastani tällä hetkellä,
ja ovat elämän ykkösjuttu.


3.
EDELLISESSÄ elämässäni harrastin paljonkin ns. extremelajeja.
Lasten jälkeen extreme on saanut ihan uusia ulottuvuuksia...


4.
OPIN juomaan kahvia vasta pari vuotta sitten Whistlerin Starbucksissa.
Nyt aamukahvi pitää saada, jotta päivä lähtee käyntiin.
Olen Latte-mama ja juon tavallisenkin kahvin joukossa melkein puolet maitoa.


5. 
HARMITTELEN usein sitä,
 että jätin minulle tarjotun lukioaikaisen vaihtarivuoden käyttämättä.


6.
OLEN vaihtelunhaluinen.
Kesällä odotan syksyä ja talvea,
talvella kevättä ja kesää.
En voisi asua yhden vuodenajan maassa.


7.
AJAN tällä hetkellä Volvolla,
vaikka vielä vuosi sitten olin sitä mieltä,
että Volvon ostavat VAIN ne ihmiset,
jotka eivät mitään muuta keksi.


Luulen, että tämä on kiertänyt kaikissa lähes kaikissa lukemissani blogeissa,
joten jos joku ei vielä ole seitsemää asiaa itsestään tunnustanut,
niin haastan Hänet!



6.10.2009

Jauhopeukalo


Ellen viihtyy usein puuhailemassa jotain.

Usein se on palikoilla rakentelua,
piirtelyä
tai
pikkuautoilla leikkimistä.

Toisinaan puuhailulla on pieni hinta -
auki vedetty vessapaperirulla,
lattialle levittey lompakko
tai pomolle lähettety multimediaviesti.

Näin tänään:





















2.10.2009

Ihana UNQ


Tämä ei ole maksettu mainos;) - olen vain varauksettomat ihastunut UNQ-mallistoon. Nyt kun olen kaivanut Ellenin Dino-hatun taas esiin, sen päällepukeminen saa joka kerta hymyn huulille. Dino-hatun lisäksi meillä on yksi tyttöjen kaulaliina ja nyt pohdin, mitä raaskisin tilata ja mille olisi käyttöä. Ida haluaisi myös Dino-hatun ja olen sen hänelle luvannutkin, tosin mietin, että onkohan kohta viisivuotias jo vähän iso Dinoilemaan ja olenkin koittanut taivutella neitiä Kruunuhatun puolelle. Emilille tilaan varmaan Dinon, malli on aivan loistava. Tuntuu, että mitkään kypärähuput eivät istu meidän lapsille, mutta tämä toimii.







Mekot ja hupparit ovatkin sitten asia erikseen. Haluaisin tytöille Pupunen - sarjan mekot, Keijumekot, Keijuhupparit ja niihin housut - kaikki ovat ihania Sydänkäpysarjaa unohtamatta. En vain osaa päättää. Pitänee kysyä isomman neidin mielipidettä, tulee sitten vatteille käyttökin;).


UNQ:n palvelu on myös ensiluokkaista. En valitettavasti ole vielä ehtinyt käymään putiikissa, mutta sähköpostitse avun saa nopeasti ja ystävällisesti. Kaikki toimii muutenkin moitteettomasti.


***


Sain viimeisinä syksyn lämpiminä hetkinä kuvata suloista yksivuotiasta Juuliaa, joka oli kuvausta varten pukeutunut UNQ:n Pupunen mekkoon - ja oli kuvaajankin mielestä syötävän suloinen.












***


Mukavaa viikonloppua:)!




Galna Dagar - äidin kahvihetki





Taas ne tulee - Hullut päivät, Galna Dagar. Lapset ovat päiväunilla ja -levolla - äidin tämänpäivän kahvihetki kuluu kelataisen kuvaston parissa:). Jotenkin tuntuu, että Stockmann vuosi vuodelta toistaa itseään, mutta silti Hulluja Päiviä aina odottaa. En tiedä olenko Hullu. Viime kertoina olen kyllä tehnyt mielestäni hyviä löytöjä.



Joko olette lukeneet kuvastoa, mitä aiotte hankkia?
 Mua miellytti eniten neuleiden runsas valikoima,
 niitä toivottavasti kotiutuu omaan garderobiin.