Kävimme vajaa pari viikkoa sitten taas kerran (jotenkin tosin nämä "kerrat" ovat meneet siinä sivussa, ajatuksella tätä tämä nyt vain on, eikä asiaan ole sen kummemmin kiinnitetty huomiota..) näyttämässä Ellenin korvia lääkärille. Paikalla oli nuorehko kandi, jolle yksivuotiaan korvien tutkiminen oli haaste. Terveen papereita ei neiti saanut, vaan lähetteen terkkarista korvalääkärille.
Viime torstain kävimme sitten korvalääkärillä, samalla ihanalla neisella, joka leikkari Idan kita- ja nielurisat keväällä. Hänkään ei ollut Ellenin korviin täysin tyytyväinen, vaan ehdotti liimakorvan estämiseksi tuubeja. Meillä ei lapsilla aikaisemmin tuubeja ole ollut, vaikka korvatulehdukset eivät vieraita olekkaan.
Tuubit sinästä ovat ilmeisen hyvä juttu. Ainoa ongelma on uintiharrastuksemme ja innokas sukeltajaneiti. Ei, sanoin lääkärille, emme ui lasten terveyden kustannuksella, jos tuubit pitää laittaa niin sitten laitetaan. Emme halua, että Ellenille kehittyy liimakorva ja kuulo alenee, kun puheen kehitys on herkimmillään. Saimme kuukauden aikalisän. Lokakuun lopulla korvat katsotaan uudelleen ja jos eivät ole kunnossa, sitten tuubitetaan.
Sillävälin taistelemme villasukat jalassa tuubeja vastaan.
Neiti nuhanenä tietää myös varsin hyvin, mitä nenäliinoilla tehdään.
Ja ei, en mä valittettavasti usko niihin villasukkiin,
ne pienet sukat vain ovat niin söpöjä.
Suurin osa ajasta meillä viileltään kokonaan ilman sukkia.