... kuperkeikkoja, karhukävelyä, jännehyppyjä.

Kiitos edellisen postauksen runsaista ja asiallisista kommenteista kaikille:)! Aihe on selvästi monella mielessä ja nyt myös ilmeisen ajankohtainen.

En näköjään ollut saanut tuotettua illan pimeinä tunteina ihan kaikkia ajatuksiani lauseiksi asti, mutta onneksi te ihanat lukijat täydennätte. Olen kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä, että liikunnan ei aina tarvitse olla ohjattua. Jos tarkoitus on liikkua terveytensä eteen ja omaksua liikunnallinen elämäntapa, hyötyliikunta ajaa asian varmasti melkein paremminkin. Jos resurssit ja elämäntilanne eivät anna myöden - mistä ei todekkaan kuulu tuntea huonoa omatuntoa, erinomaista liikuntaa voi harrastaa melkein missä vain vanhempien kanssa. Ja mikä on ihanampaa kuin pyöräretki perheen kanssa, perheen yu-kisat lähikentällä tai puistossa tai kävely/juoksu/suunnistusretki metsässä. Näissä on vain mielikuvitus rajana. Periaatteessa ihan helppoa - mutta kyllä näidenkin säännöllinen toteuttaminen vaatii vanhempien panostusta. Paljon liikkuvien lasten vanhemmille voisikin yhtä lailla olla haaste liikkua yhdessä lastensa kanssa.

Toki lapsi liikkuu ihan luonnostaan, jos saa vain sopivat puitteet. Mutta jälleen - vanhemman täytyy pitää huoli siitä, että lapsi lähtee ulos. Harvalla on sellainen koti, että siellä voi harrastaa päivittäin hikiliikuntaa.

Erityisesti pidin siitä, kun joku liikunnan ammattilainen nosti esille myös sen, että pelkkä ohjattu liikunta EI useinkaan riitä siihen, mitä lapsen liikkumiselle suositellaan. Alle kouluikäisille suositus on muistaakseni kaksi tuntia liikuntaa päivässä, kouluikäisille 1-2 tuntia. Tunti liikuntaa tulee pienillä usein päiväkodissa melko helposti, JOS ulkoilu ei ole pihalla seisoskelua. Mutta toinen tunti pitäisi sitten järjestää jotenkin muuten - ja ihan joka päivä. Koululaisista toiset liikkuvat välkällä paljonkin, mutta koululaisten osuudeksi laittaisin koulupäivän aikana n. puoli tuntia, mikäli koulupäivään ei sisälly liikuntaa. Eli vaikka lapsi kävisi ohjatussa liikunnassa, on häntä silti vielä hyvä liikuttaa sen ulkopuolellakin.

Sitten se asia, mistä mun piti tänään OIKEASTI kirjoittaa. Kommenteissakin tuli esille, miten erilaisia saman perheen lapset ovat - yleisesti ja myös liikkujina. Ja siis miten tärkeää on kuulostella sitä omaa lasta. MUTTA - oletteko huomanneet sen, miten esikoisen harrastamaan lähteminen eroaa toisen ja kolmannen lapsen harrastuksista. Esikoinen on tungettu kolmikuisena muskariin ja heti vauvajumpan jälkeen balettitunnille. Toinen pääsee ennen kouluikää kokeilemaan jalkapalloa ja ehkä jotain soittamista, kolmas harrastaa vanhempien sisarusten kuskaamista;). No, mä toivon, että osaisin olla tasapuolinen lapsille tässäkin asiassa, mutta karrikoidusti - näin se on. 

Esikoisen asema tiennäyttäjänä tässä harrastusasiassa saattaa olla jollekin vaikea. On paljon helpompi nuorempana tehdä, kuten vanhemmat sisarukset. Elleniltä ei ole koskaan tarvinut kysyä, haluaako hän hiihtää, luistella, jumpata, soittaa. Hänelle ne ovat yhtä luonnollisia asioita kuin syöminen ja nukkuminen - raukka ei tiedä paremmasta. 

On siinä sitten se toinen puoli - kun yksivuotiaille ei ole omaa telinekoulua, on neito joutunut 1,5 vuotta karjumaan kotona "KOSKA MUN JUMPPA ON???!!"

N - Y - T    NYT!

TÄSTÄ SE LÄHTEE.

HUOMENNA.

Mun PieniPyöreä

 pääsee kuperkeikkailemaan ♥

** LIIKKUKAA LASTEN KANSSA **