24.8.2011

Kässäreitä, kieppejä, ojennuksia - ja paljon muuta


Kommenttiboxissa on muutamaan otteseen toivottu,
 että kirjoittaisin Idan jumpasta. 
Toiveen toteuttaminen on taas kestänyt luvattoman kauan - 
mun blogiajatusmaailmassa ei kuvia = ei tekstiä = ei bloggausta.
 Sopivat - ja tuoreet kuvat ovat olleet koko kesän projektissa, mutta... 
Tällä viikolla sain napattua edes pari kuvaa, joten siis muutama sana aiheesta.

Lasten harrastuksista ja harrastamisesta on varmasti yhtä paljon mieleipiteitä kun on ihmisiä.
 Lapset ovat erilaisia ja perheiden tilanteet ovat erilaisia - 
en haluaisi täällä sen enempää sohia muurahaispesään olemalla asioista jotain mieltä -
 mutta olen nyt kuitenkin;). 
Ei pliis kuitenkaan tapella näistä...

Idan laji valikoitui mun toimesta kun neiti 2,5-vuotiaana pääsi mukaan telinekouluun. Olen voimistellut itse ja lajia jonkun verran seuranneena olen sitä mieltä, että mihin tahansa haluaa jatkaa on tästä helppo ponnistaa. Muita samalla tavalla monipuolisia lajeja ovat esim. paini ja yleisurheilu. Jonkun liikuntaharrastuksen soisin jokaiselle lapsellemme, lajin saa valita ihan vapaasti. Ajattelen, että liikunta edistää terveitä elämäntapoja ja niitä toivon lastemme omaksuvan. Mutta ei sinne pelikentille väkisin ketään raahata, jos ei niin ei. 

Aloittamisikä on NIIN lapsikohtaista. Olin ekan vuoden Idan ryhmässä apuvalmentajana ja neiti kyllä kaipasi äitiä usein. Lajin voi hyvin aloittaa myöhemminkin, itse aloitin kouluikäisenä ja varmasti toka-kolmasluokkalainenkin pääsee mukaan vielä mainiosti. Lajista ja tavoitteista riippuen voisi melkein sanoa, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Idan seurassa on tarjolla harrasteryhmiä, taitoryhmiä ja kilparyhmiä. Harrasteryhmät harjoittelevat kerran viikossa tunnin ja se on loistavaa perusliikuntaa lapselle ja se paikka, josta yleensä aloitetaan. Taitoryhmät harjoittelevat kahdesti viikossa pienemmässä porukassa ja jo hieman tavoitteellisemmin. Meno on kutenkin rennompaa kuin kilpapuolella.

Nykyään tuntuu, että mikäli haluaa kilpailla, lajissa kuin lajissa pitäisi aikaisen aloittamisen lisäksi keskittyä vain ja ainoastaan siihen yhteen lajiin. Tätä vastaan kapinoin jatkuvasti - mielestäni lasten pitäisi nimenomaan liikkua monipuolisesti - ja silti halutessaan saada kilpailla vaikka monesssakin lajissa (niin, mähän en ole mitenkään kilpailuhenkinen..;). Onneksi monessa koulussa on hyvä liikunnanopettaja, ja harrastavatkin lapset koululiikunnan kautta pääsevät liikkumaan monipuolisemmin.


Paljonko on paljon ja mikä on sopivasti? Eihän tähän ole mitään oikeaa vastausta, muuttujia on perheen elämäntilanteen ja lapsen persoonan lisäksi lukuisia. Ida harjoittelee nyt kolme kertaa viikossa 1,5-2h kerralla. Lisäksi syksyn harkkakalenteriin mahtuu pari viikonlopun leiriä. Kun muutkin lapset harrastavat, alkaa autokuskilla olla iltaisin kiire. Jos vanhemmat ovat vuorotöissä ja lastenhoitoapua ei ole tarjolla, on selvä ettei tällainen onnistu. Toistaiseksi tämä tahti ei ole tuntunut liialta. Moni lapsi on lopettanut pelkästään liian harjoittelumäärän takia - monissa joukkuelajeissa tähän vielä pelit päälle niin lapsen ja perheen jaksaminen alkaa olla jo kipurajoilla monen kohdalla - ymmärrettävistä syistä. Meillä kisaaminen näytösluonteisia Asemakisoja lukuunottamatta ei vielä ole ajankohtaista, SVOLin sääntöjen mukaan vasta hopeatasomerkin suorittaneet ekaluokkalaiset pääsevät kisoihin. Jos vanhemmista tuntuu, että perheen ja lapsen harrastustahti on liikaa niin se on liikaa. Toisaalta jos naapurin mielelestä vanhempi on hullu kun käytää vapaa-aikaansa lapsensa kuskaamiseen, se on naapurin ongelma. Tämä EI OLE teille rakkaat naapurit :)!! Kukin siis tavallaan.

Tärkein on tietysti kuunnella ja katsella lasta - vaikka treenimäärä olisi suuri ja lapsi jaksaa ja itse haluaa harjoitella, niin mielestäni se on ok. Itse juttelisin myös silloin tällöin opettajan kanssa - näillä pienillä koulu on kuitenkin lasten työtä ja se pitää hoitaa ensisijaisesti. Jos koulu kärsii harrastusten kustannuksella tai lapsi on aina ihan loppu, silloin harkkamäärää pitää luonnollisesti pienentää.

Kaikilla meillä on hyviä ja huonoja päiviä. Harrastaminen ja varsinkin jonkun tietyn lajin enempi harjoittelu vaatii pitkäjänteisyyttä, jota ainakaan kaikilla viisi-kuusivuotiaalla ei vielä ole. Silloin tarvitaan vanhempien tukea ja ohjausta. Välillä meillä ainakin Idaa harmittaa sillä hetkellä, kun leikit pitää kaverin kanssa lopettaa ja lähteä harkkoihin, mutta harmi on aina jo matkalla ohi. Uutta lajia aloittaessa voi myös mennä jonkin aikaa, ennenkuin lajiin pääsee sisään ja saa kavereita, tällöin sitouttaisin pienenkin lapsen kokeilemaan vaikka kuukauden-kaksi, ennenkuin lopettamispäätös tehdään. Mutta siis pidemmän päälle tietenkin harrastuksen on oltava kivaa ja sieltä pitää tulla hymyssä suin kotiin.





Yksi harrastamisen positiivisista puolista on kaverit ja yleensä ainakin terve kasvuympäristö. Olen iloinen siitä, että Ida saa harjoitella kivojen tyttöjen kanssa ja jumpasta löytyvät ne parhaat kaverit. Tähän myös panostetaan seuran sisällä ja valmentajat ymmärtävät myös kavereiden tärkeyden. Yhdessä kaikilla on kivaa ja kaikki oppivat kannustamaan toisiaan.

Urheiluseuran valinnalle uhraisin myös ajatuksen. Sinettiseurassa lapsi periaatteessa liikkuu koulutettujen valmentajien alaisuudessa ja homma toimii. Enemmän luottaisin kuitenkin omaan kokemukseen ja puskaradioon. Valmentajasta ja seuran meiningistä on hurjasti kiinni moni asia.


Sisarusten kohdalla tämä harrastaminen ja niiden aloittaminen onkin sitten kokonaan toinen juttu. Emil jatkoi jalka- ja käsipallon ohella telinejumppaa toiselle kaudelleen (ja sai muuten positiivista huomiota valmentajilta osakseen kun osasi ryhmän ainoana ojentaa nilkat, kun oli koko kesän katsellut ojentelevaa siskoa:) ja arvatkaa, kenen eka jumppaharkka on perjantaina:)? Siitä lisää pian...


***

KANNUSTAKAA LAPSIA LIIKKUMAAN!



21 kommenttia:

  1. Tanja, kiitos tästä kirjoituksesta, on kyllä todella asiaa!! Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Meillä harrastetaan myös paljon (paitsi Pikkuveli, kun häntä ei kukaan ole ehtinyt mihinkään viedä:) ) ja jatketaan niin kauan, kun lapset itse sitä haluavat. Minusta vanhempien tehtävä on jaksaa kuskata;)
    Upea jumppari teillä siellä!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienosta jutusta ja liikuntakannustuksesta! Samaa mieltä olen monesta asiasta. Itse ajattelisin vielä, että jos perheen resurssit ei jostain syystä riitä ohjattuihin/maksullisiin harrastuksiin, niin aina voi kuitenkin koko perhe liikkua yhdessä kohtuukustannuksin; uintia, pyöräilyä, retkeilyä,puistokeikkoja,luistelua...

    lto

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus. Itse olen huomannut kolmen lapsen äitinä, että harrastaminen ja harrastusten sopiva määrä on tosi paljon lapsen persoonasta kiinni. Meillä tytöt (6 ja 5v) ovat tosi erilaisia tässä suhteessa. Toinen tarvitsee rauhaa ja arjen tavalliset rutiinit ja vaatimukset ovat usein jo liikaa, toinen taas kaipaa haasteita, haluaa oppia ja nauttii harrastuksista. Kesä oli pitkä aika odottaa harrastuskauden alkamista taas :-)

    VastaaPoista
  4. Hyvää asiaa. Kukin tyylillään ja jokaisella valikoituu varmasti se luonnollisin harrastus, oli se sitten liikuntaa, musiikkia, taidetta tai mitä tahansa jo melko pienilläkin voikaan olla. Ja ilman muuta ne tietokoneella taitavat lapset myös ulos liikkumaan ja leikkimään, ainakin se pari tuntia päivässä!

    Meillä eskarilainen on kokeilija. Puoli vuotta balettia - ei hänen juttu, aina palelikin eikä osannut mennä hienoihin asentoihin kuulemma - puoli vuotta muskaria - ei kivaa kun ei tuntenut ketään ja aina piti soittaa soittimia joka oli tyhmää. Partioon ei ole halunnut mennä, eikä ratsastuskaan kiinnosta kuten ei eläimet muutenkaan. Balettiin ja muskariin halusi oma-aloitteisesti.

    No, löydettiin raisulle ja vilkkaalle tytölle, joka jo pienenä liikkui polvillaan pomppimalla
    huoneesta toiseen, harrastukseksi yleisurheilu. Tytölle joka ei koskaan kävele, vaan aina juoksee.
    Erityisesti juoksu ja pituus. Tultiin juuri seuran mestaruuskisoista; saaliina hopea- ja kultapokaalit :) Aina ei ole kiva lähteä niihinkään harkkoihin jos tosiaan on leikki kesken, sataa tai pikkusisko menee siksi ajaksi mummolaan. Mutta aina Siellä on sitten viihdytty!

    VastaaPoista
  5. Kiva kirjoitus! Me vielä pohditaan jumppien aloitusta. I on vielä kiinni meissä, joten voipi olla et odotellaan muutama vuosi. Mutta olen samaa mieltä, että liikuntaharrastus olisi enemmän kuin suotavaa. Terveisiä myös töihin!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva lukea teidän lasten harrastuksista :) Meidän omassa perheessä myös harrastettiin aktiivisesti liikuntaa meidän ollessa pieniä ja tahdon jatkaa toki samaa myös oman lapsen kanssa. Ceela on nyt sen 2,5v enkä koe vielä kiirettä varsinaisen harrastuksen kanssa kun muuten liikutaan ja touhuillaan paljon. Jännä kuitenkin nähdä mikä laji vauhdikasta neitiä alkaa kiinnostamaan :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus - heh ja hauskaa että jumppaposeeraus on tollanen maha edessä..heh.. :D Olen huomannut että teidän neiti poseeraa noin usein kuvissa ihan muutenkin. :) Itse huonoryhtisenä huomioin tuon *nostaa selkänsä kyyrystä ja hengittää syvään*

    VastaaPoista
  8. Hieno juttu! Me ollaan miehen kanssa juuri juteltu, että ollaankin sitten seuraavat 15-18 vuotta lasten harrastuskuskeja :).

    Meillä 5-vuotias tyttö harrastaa jalkapalloa ja yleisurheilua. Varsinkin jälkimmäistä pidän loistavana harrastuksena, ja futiskin opettaa hyvin tytölle toimimaan ryhmässä.

    2,5-vuotias harrastaa yleisurheiluyhdistyksen järjestämää liikuntakoulua, jossa tehdään "yleisurheilumaisia juttuja" pienempien ehdoilla leikin varjolla.

    Kaiken kaikkiaan tässä vaiheessa esikoisella on vain 2h/viikko harrastuksia ja pikkusiskollaan 1h. Tuntuu olevan sopivasti vielä näin pienille.

    VastaaPoista
  9. Tämä oli tosi hyvää asiaa. Aina ei tosiaan ole kiva lähteä (joskus voisi itsekin jättää väliin), mutta kun kerran joka kerta siellä on kivaa, on minusta ihan suotavaa, että vanhempi vähän auttaa lähtemisessä.

    Meillä 3,5 v aloittaa nyt syksyllä ensimmäisenä harrastuksenaan jääkiekon. Hän halusi sinne koko viime talven ja on edelleen tosi innoissaan sinne menossa. Pojat pääsee vielä täksi talveksi samaan ryhmään, mikä tekee hommasta kätevän meidän vanhempienkin kannalta.

    VastaaPoista
  10. Ei tarvitse kannustaa liikkumaan, kannustan pysymään paikoillaan, siinä vielä onnistumatta:)

    Meillä on kummallakin lapsella neljät treenit viikossa, plus kisat ja pelit päälle. Inkalla kisoja harvemmin, Luksulla yksi peli-ilta viikossa plus ainakin kaksi kertaa kuussa viikonlopputurnaus. Eipähän tarvitse miettiä mitä elämällään tekee.

    Ja kyllä mä myönnän, että olen aika finaalissa. Kun on sitä omaakin elämää (ainakin märissä päiväunissa), ja töitäkin pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
  11. Hyvä aihe ja hyvin kirjoitettu :)! Enempi vaan liikunnan ammattilaisena peräänkuuluttaisin vanhempien vastuuta siinä, että aina sen liikunnan ei tarvitse olla sitä ohjattua toimintaa. Lasten kanssa voi ja kuuluu liikkua myös perheen kesken. Se, että kylällä ei ole esim. seuratoimintaa tai kuljetukset ei onnistu, ei ole syy siihen, miksi lapsi ei voisi liikuntaa harrastaa. Liikunnallinen (ja muutkin terveet) elämäntapa kuitenkin opitaan jo kotoa. Jos vanhemmat liikkuu, niin yleensä lapsetkin liikkuu vielä aikuisiälläkin. Usein esim. tyttöjen murkkuiässä vauhti voi vähän hiipua mutta yleensä se liikunta sitten taas palaa kuvioihin mukaan pahimman uhman mennessä ohi :).

    Meillä on kotona myös telinevoimistelua harrastava 7-vuotias. Tällä hetkellä treenimäärät on 4-5 krt/vkossa 2-3 tuntia kerralla. Asia, jota ei todellakaan kannata sanoa ääneen kuin tarkkaan valitussa seurassa ja hyvä, jos sielläkään. Yleinen luulo kun taitaa olla, että äiti raahaa lapsen salille väkisin ja joka kerralla :/. Niin juu, eihän useamman lapsen äidillä oikein muuta tekemistä oliskaan ;)?!

    Muut lapset meillä harrastavat vähemmän ja eivät-niin-tosissaan. Luonnekysymyksiä, minkä joku jo tuolla taisi mainitakin. Itse ainakin kannustaisin myös kuuntelemaan lasta ja "haistelemaan" sitä, onko laji lapselle sopiva. Vaikka ei lajivalintaa kannata kauheen nuorena tehdäkään, niin silti lapsen on parasta olla mukana toiminnassa, mikä eniten kiinnostaa. Aika pienestä ne jo itsekin osaa sanoa, onko kivaa vai ei.

    VastaaPoista
  12. Meilläkin lapset ovat aina harrastaneet liikuntaa. Telinevoimistelu on yhdellä myös harrastuksena.

    VastaaPoista
  13. Hyvä kirjoitus, kokemusta monesta eri roolista- mainiota!

    Itsellä kilpaurheilutausta ja kyllä sitä huomaamattaan lapsi on ajautunut=innostunut lajistani (isi hoitaa palloilun..), koska ollut mukana esityksissä ja joskus harjoituksissakin katsomassa ja tietysti yhdessä lajia=taitoluistelu talvella harrastettu. EN aikonut viedä luistelukouluuun vielä, mutta neiti puhui koko kevään oltuaan lajin MM-kilpailuissa katsomassa, niin ei sitä tohdi sanoa, että olet liian pieni tms. Katsotaan kuinka tykkää ja jaksaa, on vain kerran viikossa. Neidillä ikää 3,5-vuotta.

    Pyrimme osoittamaan lapselle, että urheilulla on hyvä vaikutus ihmiseen, hän on ollut mukana lenkeillä syntymästään asti, vaunuissa, pyörälenkillä yms. Nykyisin kulkee sujuvasti mukana hiihtoladulla, rinteessä ja piti omat rullaluistimet hankkia, kun äidillä ja isilläkin on. Eilen oppi potkaisemaan "oikein". Mutta ei ole pakotettu. Toisinaan intoa on 15 minuuttia, toisinaan tunti. Ja jos ei tahdo, ei ole pakko.

    Erilaisuus kunniaan tässäkin asiassa ja kun sitä oikeaa ja väärää ei ole.

    VastaaPoista
  14. Pitää vielä ihan tarkentaa tuota mun aikaisempaa kommenttia tästä meidän vanhempien vastuusta ;)... Eli siis oikeestihan se lasten harrastustoimintana suoritettu liikunta ei ole edes riittävästi liikuntaa. Suosituksen mukaanhan lasten tulisi liikkua se tunti pari (vähän iästä riippuen) päivässä ja hyvin harvalla lapsella se vielä harrastuksissa täyttyy. Eikä se kuormittavuuskaan aina siellä ohjatussa toiminnassa ole hirveen monipuolista (esim. oma telinevoimistelijamme joutuu kyllä kotona osallistumaan vielä perheen kanssa pyörälenkeille yms.).

    Monella vanhemmalla (usein niitä, jotka eivät itse ole fyysisesti aktiivisia) on harhakäsitys, että se ohjattu liikunta riittää lapselle. Ratkaisevaa monen ohjattua liikuntaa harrastavan lapsen kohdalla on kuitenkin kaikki se, mitä tapahtuu sen harrastustoiminnan ulkopuolella. Jos se aika koostuu sisällä istumisesta, niin eipä se ohjattu liikunta paljon pelasta. Suomalaiset lapset kuitenkin on nykyään tosi paljon aikaisempaa enemmän mukana ohjatussa toiminnassa mutta silti lasten kunto heikkenee koko ajan ja lihavuus lisääntyy. Tosin usein on niin, että osa on tosi huonokuntoisia ja osa taas tosi hyväkuntoisia. Se välimaasto, mikä kansanterveyden kannalta olisi oleellista, tuntuu olevan aika katoavainen luonnonvara... Eli edelleen Tanjaa lainaten: Kannustakaa lapsia liikkumaan. Ja mielellään joka päivä :)!

    VastaaPoista
  15. Minä kuulun niihin vanhempiin, jotka eivät jaksa kuskata lapsia jatkuvasti harrastuksiin. Minulla on sen verran rankka työ itselläni, meillä ei ole autoa ja tarvitsen myös omaa aikaa. Mutta meillä panostetaan arkiliikkumiseen. Kaikki alle 10 kilometrin matkat poljetaan pyörällä (myös lapset 6 ja 8 v), käydään luontoretkillä, perheenä uimassa jne. Itse toivoisin, että lapsistani tulisi nimenomaan hyötyliikkujia eikä vain niitä, jotka kerran viikossa ajavat autolla kuntosalille ja harrastavat liikuntaa sitten tunnin tai kaksi viikossa.
    Itseäni hirvittää katsella, kun naapuriperhe on palamassa loppuun harrastusrumban takia. Aivan älytöntä kuunnella sitä jatkuvaa natinaa lasten kuskaamisesta ja siitä, kun ei ole ikinä aikaa itselle ja parisuhteelle. Meidän valinta on toinen enkä usko, että lapset siitä kärsivät. Ovat liikunnallisia ja tervehenkisiä lapsia.

    VastaaPoista
  16. Hei,

    Löysin blogisi sattumalta ja kuinka ollakaan heti oli meille ajankohtainen bloggaus!

    Meillä on paljon harrastava perhe ja täytyy myöntää, että joskus ollaan helisemässä kuljetusten kanssa, mutta mielelläni sitä teen kun lapset mielellään harrastavat!

    Meillä lapset ovat 9, 7 ja 4 vuotiaita ja pienin on selvästi jäänyt vähimmälle kun ei jotenkin aika vaan riitä, epäreilua sekin mielestäni. Tosin nyt aloittaa syyskuussa kiekkokoulun!

    Meidän poika voimistelee samassa seurassa teidän tyttönne kanssa, joten voipi olla, että joskus Alfassa törmätään! Meillä poika aloitti juuri tokaluokalla ja he treenaavat 4 krt viikossa 2 tuntia kerrallaan!

    Terveisin

    Petra

    VastaaPoista
  17. Tähän aiheeseen en osaa kommentoida, mutta olipa kiva, kun palasit taas blogin pariin! Aiemmin en ole tainnut kommentoida, mutta lueskellut ja odotellut olen :).

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus ja jestas miten "ammattilaiselta" teidän voimistelija jo tuossa iässä näyttää! Upeita kuvia!

    Meillä harrastetaan toistaiseksi vain 45min viikossa satubalettia, mutta olen nyt ottanut asiakseni opetella itsekin ulkoilua ja lenkkeilyä jolloin tyttö lähtee pyörällä mukaan. Omat vanhempani eivät olleet kovin urheilullisia eikä meidän kotikulttuuriin kuulunut liikunta. Yritän siis opettaa vähän erilaista elämäntyyliä omalle lapselleni. Pakkasella ulkoilu on edelleen itselleni iiiiiso haaste....

    VastaaPoista
  19. Mä tulin takaisin kommentoimaan:) Täällähän on kommentit pysyneet ihan asiallisina, vähän pelkäsin, että tämä aihe lähtee lapasesta. Väärä luulo ja hyvä niin. Itse en aiheesta edes viitsinyt postata, kun ”pelkäsin” reaktioita.

    Kuten ano sanoi, olen huomannut ihan saman, osa lapsista on todella rapakuntoisia ja toiset taas todella hyväkuntoisia, sitä välimaastoa ei oikein tahdo löytyä, ainakaan yli 10 -vuotiaissa lapsissa. Ja sekin on totta, että kotoa se malli lähtee. Meillä on suvussa aina liikuttu paljon ja on itsestäänselvyys, että lapsetkin liikkuvat. Itse olen tällä hetkellä keskivertoa paremmassa kunnossa, mutta häviän silti kirkkaasti kuusvitoselle äidilleni. Ja lapset ovat todellakin erilaisia, toiset harrastavat helposti 8-10 tuntia viikossa, toisille tunnin treenitkin viikossa ovat suoritus.

    Ymmärrän myös hyvin toisen anon pointin: ettei jaksa koko ajan kuskata lapsia harrastuksiin. Jos itse on kotona tai tekee siistiä 8 tunnin päivää, niin mikäs siinä iltaisin ajellessa harrastustoiminnasta toiseen. Mutta jos itsellä sattuu olemaan vähänkin vaativampi työ ja työmatkat päälle sekä useampi lapsi, niin paletti onkin aika uuvuttava. Ja minusta senkin saa sanoa ääneen.

    Ja oikein hyvää ekaa jumppaa Ellenille!

    VastaaPoista
  20. Eikai puku ole Idalle liian kireä? Meinaan että se voi haitata tulosta suurestikkin! Kolmannessa ''poseeraus'' kuvassa näyttää vaan kiristävän käsien alta, mutta voi toki vain näyttää siltä! On muuten tosi nätti tyttö ja tosi nätin värinen puku! Onnea harrastuksen pariin!

    VastaaPoista
  21. Kiittelen täälläkin vielä runsaista, asiallisista ja kivoista kommenteistanne.

    lto-ano, juuri näin. Liikunnan ei todellakaan tarvits eaina olla ohjattua. Lainasin sinua uuteen postaukseeni.

    -M- ja muut, teitäkin lainasin, kyllä lapset ovat erilaisia, liikkujina ja muutenkin. kuten me aikuisetkin.

    Pieni Lintu - toi on Idan ehkä enemmänkin "en tiedä miten olisin" poseeraus... Tämä kuvaussessio oli melkoista kiukuttelua, joten valinnanvaraa kuvissa i juurikaan ollut. Mielestäni jumppa on tehnyt Idan ryhdille ihmeitä, on nykyään paljon ryhdikkäämpi kuin pienenä. Mutta joo, onhan noilla vielä tota masua edessä;).

    Nina, koita löytää joku kompromissi!!

    Petra, tule nykimään hihasta:)!!

    Ja ano, Idan puku on periatteessa ihan oikean kokoinen, toki yksi koko isompi voisi varmasti olla oikeampi. Tämä puku on lemppari, joten sen poistaminen käytöstä vaatii pidempää neuvottelua;).

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)