30.3.2010

Studiotreeniä


Studiotilat koululla ovat vihdoin siinä jamassa,
 että olemme päässeet kuvaamaan siellä.

Olen _hieman_ innoissani.
Arvatkaa onko siistiä,
kun on v-a-l-o-a!
Ja valoa juuri siellä missä pitää,
mihin sitä itse haluaa!
Ihanaa!!!

Olimme Ellenin kanssa assareina yhdelle opiskelukaverilleni
ja tauolla nappasin neidistä muutamia kuvia.




Näitä Ellenin vaatteita ei sen kummemmin ole mietitty, mutta olen aivan ihastunut tähän Padmén vanhaan RL:n paitaan:).
Tykkään kyllä myös farkkutyylistä. Idalla on ollut hame- ja mekkokausi pari vuotta,
joten farkut pikkuneidillä ovat kivaa vaihtelua!



Olin myös päivänä eräänä kaikkien lasten kanssa studiolla - yksin.
Toiveena on saada isi assariksi, jotta kuvista saadaan enempi julkaisukelpoisia...



19 kommenttia:

  1. IHANIA kuvia, näissä on todellakin upea valo. Ja kauniit vaatteet, sopivat hyvin palikoiden kanssa:)

    VastaaPoista
  2. Just tällaisia kuvia olisin halunnut sekä värillisinä että mustavalkoisina jo vuosia sitten, mutta en löytänyt tekijää! Ja arvaa mitä, asuksi kaavailin silloin farkkuja, raitapaitoja ja paljaita varpaita... Voisi ottaa ryhmäkuvan koko perheestäkin lasten lisäksi. Onko sulla mahdollisuutta tällaisten studiokuvien ottamiseen meistä?

    VastaaPoista
  3. Mikä studio, mikä koulu? :)

    Vaan ihania kuvia!!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniita kuvia. Ellen on oikea mannekiini :) Ja tuo valon määrä, aivan huikea. Nämä sopisi suoraan mahtaviksi mainoskuviksi!

    VastaaPoista
  5. Aivan upeita, ihania ns. normi kuvia, ei sellaisia pakkoposeerauksia..

    VastaaPoista
  6. Todella hyviä kuvia! Ja blogisi muutenkin on mukavaa luettavaa :)

    t. Kati

    VastaaPoista
  7. On kyllä todella suloiset lapset ja kuvat ovat niiin kauniita!

    VastaaPoista
  8. Äh, oon niin kade ♥
    Pitäsköhän muuttaa sohvalle nukkumaan ja tehdä meidän makkarista myös studio! ...ainiin, minne säilön sitten kaikki tavarat...

    Itse pidän juuri tälläisistä "vapaista kuvista" selkeillä vaatteilla ja lasten omilla puuhilla. Aivan ihastuttavia.
    Ps, magee paita ;)

    VastaaPoista
  9. Ihania! Tiedän missä meidän pojat seuraavaksi kuvataan!

    VastaaPoista
  10. Ou mai gaad! Arvaa oonko kade sulle, olis tosi kiva kokeilla studiokuvaamista joku kerta :o) Tosi kivoja kuvia, as usual!

    VastaaPoista
  11. Upeita!! Ja varmasti ihana tilaisuus päästä leikkimään kameran kanssa :). Jätin sulle joskus anonyymina kommenttia, että otan yhteyttä kuvausasioissa, mutta enpä ole vielä ehtinyt. Ehkä tässä kevään aikana kuitenkin :).

    VastaaPoista
  12. Ompa ihania kuvia!

    t. Hanukka

    VastaaPoista
  13. Aivan mielettömän ihania kuvia! Ja suloinen Ellen! ♥

    VastaaPoista
  14. Ihanat, yksinkertaisen selkeät kuvat ♥

    Pääsispäs joskus kuvaamaan studio-olosuhteisiin.

    Opiskelet valokuvausta!?

    VastaaPoista
  15. ui, ui! onpas hienoja kuvia. Varmasti mukavaa päästä kokeilemaan ja testailemaan :)

    VastaaPoista
  16. Mulla on i-h-a-n-i-a lukijoita, kiitos kannustavista kommneteistanne:)!!

    Katri, arvaa vaan pidettiinkö mua hölmönä, kun poimin joukosta PUNAISET palikat pois. Mutta nehän EI olisi sopineet;).

    Violette, laita mulle spostia niin järjestellään.

    mizyena ja mude, aikuiskoulutusta, valokuvausta, tavoittena valokuvaajan ammattitutkinto.

    Sini, kiitos - on tosiaan ihanaa kun valoa on tarpeeksi ja toivotussa paikassa.

    La Petite Princesse, kiitos! Meidän tahtoneitiä ei voi pakottaa poseeraamaan - kuten ei lapsia yleensäkään - pakon sanelemaa käytäntöä siis;).

    Kati, Katja, Roosa ja IIta - kiitos, kommenttinne lämmittävät mieltä!

    Anana ja Ellas Mirakel - ei kannata olla kateellinen, pian ulkonakin on taas tarpeeksi valoa pitkän päivän ajan!

    Martta, tervetuloa:)!

    Elina, kiitos! Niin on:). Spostaile vain!

    Tiina, anonyymi ja Jassu - miksi mä en osaa tehdä noita sydämiä??? Sellaiset kuitenkin teillekkin kiitosten kera!

    Emmi, kiitos. Joo, on tosiaan kiva harjoitella.

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)