3.9.2009

Syyskuussa


Syyskuussa meillä
valmistaudutaan synttäreihin...


Kutsut on jo lähetetty.
Äiti pähkäilee tarjoiluja,jottei taas toistaisi itseään:).
Hellapoliisi tuntuu läpikahlatulta,
joten kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan.
Yleensä tarjolla on ollut kakun lisäksi
esim. salaattia, suolaisia piirakoita, voileipäkakkua yms.
Tämäntyyppisiä reseptejä olisi siis hakusessa.




...ja kaivetaan syysvaatteita varastosta,
sekä tehdään puuttuvia hankintoja.
Olemme muuten toppaliivikansaa -
sekä lasten että aikuisten arkikäytössä
toppaliivit toimivat!





Ellenin farkkulegginssit Name It,
kengät Lacoste,
toppaliivi Ralph Lauren,
pipo ja huivi Petit Patapon.


Syyskuussa myös äidin mielenrauhaa järkyttäneet
toppavaateasiat alkavat selvitä.
Niistä lisää, kunhan kaikki kotiutuvat.


11 kommenttia:

  1. Tosi kauniit kutsut ja suloinen Ellen. Meilläkin on synttärit ensi viikolla, mutta ei isoja juhlia. Minä en tänä vuonna saanut kutsuja aikaiseksi vaan kutsuttiin puhelimitse. Ja tarjoilut ovat vielä ihan auki.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kutsut !
    Kerroppa että mistä löytäisin tuontyyppisiä leggareita meidän Padmélle. Meni hetki totutella ajatukseen mutta haluaisin ehdottomasti koittaa. Pyöreällä lapsella leggarit ei edes roiku ikävästi -kyllä, olen neurootikko XD

    Ihania karkkikuvia <3

    VastaaPoista
  3. Katri, kiitos:)!
    Huomasinkin blogistasi, että teillä on myös syyskuun lapsi:). Ei meilläkään aina ole kutsuja, ykköset vain vähän special-juttu, muuten sitten taas kutsutaan resurssien mukaan, kutsulla, puhelimella, sähköpostilla.

    Anana, kiitos:)!
    Noi leggarit on aivan loistavat, ei tosiaan roiku päällä ja ovat todella pehmeät ja joustavat (ei tarvi äidin potea huonoa omatuntoa että lapsella olisi epämukava olla:). Luulisin, että näitä Name Itin leggareita on vain kokoon 86 asti - harmi, koska olisin ostanut heti myös Idalle, jos olisi ollut isommat. H&M:llä näin vastaavia isompia (Saara oli ostanut Joakselle ja bloggasikin aiheesta aikaisemmin), väri vain ei ollut meidän, olivat aika vaalean siniset. Sitten Lindexiltä löytyi Idalle, siellä väreinä lila ja vaaleanpunainen sekä harmaa farkku. Ja ne olivat kyllä pehmeät, mutta ehkä hiukan enemmän farkkumaiset.
    Eli parhaat valikoima taitavat olla näillä ketjuilla. Meidän Name Itit ostin Stockalta.

    VastaaPoista
  4. Ihana tyttö!
    Meillä myös vanhemmat ovat toppaliivikansaa ja siksi ostin tytöllekin Gant:in vaaleanpunaisen odottamaan viileämpiä ilmoja. En vain ole saanut vielä ratkaistua mitä sinne liivin alle laittaisin, ehkä "hupparin" jossa ei olisi huppua, mutta ei ole vielä sattunut silmään :)

    Meillä myös masusta pyöreä lapsi ja itse bongasin oikein tummansiniset farkkuleggarit/pillit lindexistä. Ostin samalla kertaa tytölle myös tavan farkut, mutta se nappi taitaa hiukan painaa ja tyttö avaa sen itse, mutta nuo leggarit on ihan huiput!

    Mistä tuo kiva pujotettava kaulaliina hommattu? Tilasin unq:lta fleece-version, mutta joku kevyempi sopisi vielä..

    VastaaPoista
  5. Ihanat kutsut! Täälläkin on synttärit, kahdetkin pian tiedossa :)(Joten tulen sitten vakoilemaan sinun mahdollisesti saamiasi reseptivinkkejä:)

    VastaaPoista
  6. Tanja, varasinkin jo Name It:ltä pari koko odottamaan sovitusta :)
    Voisin käväistä myös Lindexissä katsomassa. Nuo ovat kivaa vaihtelua meidän baggie-housuille.. olen jokotai: leveää tai kapeaa :D

    Name It:llä, mallistot menevät ->98 ja sitten mallisto vaihtuu ja kuulemma nämä menevät samantien kun tulevat. Jumbosta vielä löytyi.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat kutsut! Ja niin suloinen ja kaunis synttärisankari. :-)

    Itse olen sunnuntaisia pojan synttäreitä varten etsinyt leivontaohjeita Kinuskikissan sivuilta: www.kinuskikissa.fi

    VastaaPoista
  8. Anni, kiitos:). Meillä liivin alla huppari, hupulla tai ilman, neule, tai vain trikoopaita - kaikki käy:). Kaulaliina on isosiskon peruja ja aikoinaan huuto.netistä, joten metsästys voi olla vaikeaa. Itsekkin eilen mietin, että mahtaako koko merkkiä olla enää olemassa...

    Sonja:), tervetuloa takaisin!

    Anana - tehokasta. Vaan eipä sinulta voi muuta odottaakkaan;)! Toivottavasti löydätte sopivat!

    Hedy, kiitos kauniista sanoista ja linkkivinkistä!

    VastaaPoista
  9. hellapoliisilla oli herkullisen kuuloinen ja näköinen voileipäkakkurulla tms. pestobroilertäytteellä. oli vähän erilainen kuin normivoikkarikakku. sieltä sivuilta löytyy monia muitakin ruokablogeja joissa hyviä ohjeita:) Kerrothan sitten mitä herkkuja saita aikaiseksi.. niin saan uusia vinkkejä tuleviin juhliin.

    VastaaPoista
  10. Oi suloisuus tuota teidän neitosta! Meilläkin ollaan toppaliivikansaa, pitäisikin kaivaa esille!
    Kauniit kutsut!

    VastaaPoista
  11. Leggareista vielä... Poikkesin poikkeuksellisesti tänään Name Itin myymälässä. Name Itin vaatteet ovat olleet meillä boikotissa, koska Idan vauva-aikana muutamat sukkikset ja trikoopaidat menivät eka pesussa niin nukkaisiksi, ettei niitä enää voinut pitää. Sieltä löytyi kuitenkin pienten puoleta aivan ihania leggarisammareita, lila, ruskea ja pinkki, sekä isompien puolelta lähes samanlaisia farkkuleggareita kuin nuo Ellenin. Sammarit ja isommat farkkuleggarit tulivat nyt sitten meille, katsotaan, ovatko mistään kotoisin - hyllyssä näyttivät vastustamattomilta, mutta saisivat luvan kestää myös pesua...

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)