21.5.2009

Pikashoppailua ja huutislistausta

Makuuhuoneen lipaston päällä on taas liian kauan lojunut epämääräinen kasa, jonka hetki sitten keräsin siivotessani lasten vaatekaappeja. Nyt sain vihdoinkin listattua pienen erän taas huutikseen, josko näistä olisi jollekkin vielä iloa:).

Myyntiin lähti mm. pieni kasa Idan paitoja...

... ja Emilin Gant-klassikoita,
sekä joitain Emilin jemmasta löytyneitä pienempiä juttuja.


Listaamatta on vielä iso kasa Ellenin vaatteita, niitä tuntuu jäävän koko ajan pieneksi. Taidan koittaa tehdä niistä paketteja, niin säästyn pakkailulta. Pitäisikin katsoa Ebaystä, josko löytäisin niitä Katrin mainitsemia pakkauspusseja.

Eilen kävimme syömässä Ellenin muskariäitikaveiden kanssa Blankossa. Lista oli uusittu ja voin lämpimästi suositella paikkaa, jos vierailette kesällä Turussa. Syömistä ennen tarjoutui tilaisuus myös pikashoppailulle ja ja löysin Ellenille ja Emilille sekä itselleni tarpeellisia kesäjuttuja.

Pelastusliivien ostoreissulla Merediniin jäi kaivertamaan
alerekissä roikkunut Henri Lloydin lyhyt hame,
jonka kävin nappaamassa parempaan talteen.

Zarasta löysin Emilille pitkään metsästämäni peruspaidan,
tuntuu ettei tähän aikaan vuodesta ole lainkaan pitkähihaisia tarjolla.
Olisin ostanut muitakin värejä jos olisi ollut tarjolla.

Stockalta mukaan tarttui Ellenille Bogin kesäpipo,
joka herätti hilpeyttä kun sitä aamiaspöydässä esittelin...

.. ja Emilille Espritin housut, joita en ehtinyt kuvata,
ennekuin ne jo päätyivät kiipeilemään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)