15.11.2009

Joulun sävyjä kotiin



Se, että blogi ei päivity, ei johdu siitä että ei olisi kuvia tai asiaa. Vaan siitä kolmannesta osapuolesta - ajasta. Nautin teidän muiden blogeista sitten senkin edestä.


Parin viikon ajan olen ajatuksissa sisutanut alakertaa syys- ja jouluväreillä. Lienee hiukan aikaista varsinaisille joulukoristeille, mutta värejä, värejä... Olkkarin limen sävyiset sohvatyynyt vaihtuivat Gantin ja Riviera Maisonin harmaisiin. Mummulta saimme (kiitos Mummu!!:) joku aika sitten noita pieniä Gantin tyynyjä ja iloitsinkin, että vihdoinkin punaisia tekstiilejä jouluksi kotiimme (en siis vieläkään osaa juurikaan itse ostaa punaista, en vaikka kuinka yritän).


Ostoksilla kävin Loviisan aitassa, joka on nykyään Suomen suurin Riviera Maison premium -myymälä. Ainakin Katrin ja Hannan blogeissa on aikasemminkin nähty kyseisen merkin ihanuuksia, ja harmaa Ski&MountainTeam-tyynynpäällinen lähti meille. En osannut päättää - enkä vieläkään ole varma, onko yksi näitä tarpeeksi pienehköön olkkariimme, mietin vielä. Samaa sarjaa löytyy valkoisia tyynyjä myös Coastal Living - tekstillä, niitä meille kesäksi sitten, kiitos. Samoin mietintämyssyyn jäi Hannan blogista bongattu RM:n torkkupeitto.









Toinen näistä Gantin tyynyistä on muuten Stockalta ja toinen Loviisan aitasta (don't ask why...) ja mietin, ovatko ne eri sävyisia. Kuvassa sävyt näyttävät hiukan erilaisilta, luonnossa vähän valosta riippuen. Eivät kuitenkaan ole kumpikaan sitä ihan vaaleaa, mitä nyt on myynnissä (ja tuotelapussakin oli muistaakseni sama väri). No, yritin kääntää asian voitoksi ja päätin, että vaikka ovatkin eri sävyjä, ovat elävämmän näköisiä. Ja harvoimpa ne ovat siististi sileänä vierekkäin, jolloin asiaa tulisi vertailtua:).


Ellenin nalle asuu tällä hetkellä sohvalla, sen kaveriksi tai tilalle haaveilen Mailegin Nisse-tonttua - en vai ole vielä osannut päättä, millaista.













Kaivoin esiin myös punaiset Kivi-tuikut, jotka pääsivät leivinuunin eteen kirkkaiden (tai oikeammin mattakirkkaiden) seuraksi.









Tästä se joulun aika taas starttaa.
 Kyllä, vaikka kärsinkin jolustressistä, niin tunnustaudun jouluihmiseksi.


17 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallista!
    Samaa postausaihetta mietiskelin, kun viimein sain jotain joulunmoista esille. Lähinnä vaan kynttilöitä ja tähtityynyjä...Tänä vuonna ei ole niin joulufiilis päällä kun aiemmin, mutta kyllä tämä tästä lähtee!

    VastaaPoista
  2. Nätiltä näyttää! Mä olen kovasti laitellut kanssa jouluisempia värejä esille, joskaan en varsinaisesti vielä varsinaisia joulujuttuja.

    VastaaPoista
  3. Oi että, kaunista. Ei haittaa, vaikkei olis samaa harmaata? Mulla on toi sama RM:n tyyny, sopivaisesti miehen syntymävuosi siinä, niin en voinu jättää kauppaan.

    Loviisan Aitta on ihana paikka, kävin myös katsastamaasa laajentuneen alakerran.

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit nuo tyynyt, pitäsköhän minunkin hankkia harmaita tyynyjä meidän punaisten rinnalle?

    VastaaPoista
  5. Nätit tyynyt. Kunhan joskus uusitaan sohvat niin sitten taatusti meillekin!

    VastaaPoista
  6. Mä laitan just huutoon 3 erilaista tämän vuoden mallistosta olevaa L-nisseä sekä pari vanhempaa M-kokoista :-) Että tulipa heti mieleen, olisikohan niistä sulle? Mulla sama tilanne, laittelen kotiin jouluja ja jouluisia värejä. Siniset saavat nyt väistyä punaisen, tummanruskean ja vaaleanpunaisen tieltä.

    (Ai niin, se mun tunnus on hanhall)

    VastaaPoista
  7. Mä jo ihmettelinkin, mihin olet kadonnut.

    Tosi nätit tyynyt, meillä on samat geet;)

    Mä haluaisin Nissen jolla on harmaat kledjut, yllättäen. Meillä on jossain punanuttuinen Nisse, se saa muuttaa Inkan huoneeseen.

    VastaaPoista
  8. Mietinkin missä olet piileskellyt :) Ja anteeksi etten ole vastannut meiliin, se on tämä vuodenaika :D Kiinnostusta kyllä löytyy ;)

    Ihania kuvia, niin selkeää ja harmonista, siis ihanaa ja ihanaa. Meille kans -tuletko laittamaan? en oikein ehtisi kun pitäis neuloa :)
    Mietin pojan uudelle sängylle myös jotain tähtijuttua...

    VastaaPoista
  9. Kiitos hirmuisesti kommentista mun blogin puolella :o) Kuva on otettu Nikon D60:llä, mutta se ei ole mun kamera, sattui vaan olemaan käden ulottuvilla kun tämä tilanne oli päällä... Kaikki muut kuvat mun blogissa on otettu Canon EOS450D:llä. Valokuvaaminen on niin parasta, kuvaamisessakin olen iloinen amatööri, kamera on mukana aina ja joka paikassa. Tekemällä oppii :o) Voin myös kertoa että kuvassa olevat "assarit" oli ilmeiseti sulhasen best maneja, joten seuraavissa kuvauksissa laitat ne hommiin vaan :o)

    VastaaPoista
  10. Heippa Tanja!
    Ihania ja tunnelmallisia kuvia taas!
    Tuonne Loviisan aittaan täytyy kyllä munkin joulun jälkeen tehdä pikku reissu! Haaveissa siellä käynti on jo ollut pitkään, mutta täältä Tampereelta on kuitenkin jonkinverran sinne matkaa :/
    Meiltä löytyy myös tuo sama RM:n tyyny, se on ihana, olen muutenkin ihan haksahtanut kyseiseen merkkiin ;D ja muutama Nissekin odottaa vielä hetkisen kaapissa, kunnes pääsevät sulostuttamaan jouluista kotia.

    Iloista alkanutta viikkoa teille!

    Terkuin, Heidi

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia! Kiva, kun palailit :). Ehdin jo mietiskellä, onko jotakin suurempaa sattunut.

    VastaaPoista
  12. Ensimmäistä kertaa täällä kommentoimassa. :)
    Kaunis koti teillä! Kivan näköiset noi Gantin harmaat tyynyt. Menee ostoslistalle. :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania kuvia..kaunista kaunista! Nuo punaiset tyynyt ovat ihana sopivan kokoinen punainen väriläiskä hiukan jo joulufiilistä luomaan.

    VastaaPoista
  14. Myös täällä etsitään harmaita tyynyjä.Meillä makuuhuone on valkoinen ja uuteen päiväpeittoon kävisi loistavasti harmaat tyynyt.Onko kenelläkään vinkkejä mistä kivoja tyynyjä (mielellään myös laadukkaita) saisi netistä?Kun meillä tämä jatkuva sairastelu estää kauppojen kiertelyn:(

    VastaaPoista
  15. Vad fint! Mysigt med dynor!
    Jag gillar också Mailegs tomtar... funderar på att köpa en sådan eller en rosa maileg-gris.
    Härligt när julstämningen kommer smygande på olika sätt!
    Kram

    VastaaPoista
  16. Kiitos ihanaiset blogiystäväni kauniista sanoistanne - ne todella lämmittävät tämän harmauden keskellä!

    En ole kadonnut eikä mitään varsin suurta ole tapahtunut (ihana kuitenkin huomata, että uusikin bloggaukseni oli terevtullut:), ajanpuute vain tuntuu olevan ikuinen - enkä haluaisi siitä aina tällä valittaa;). Bloggaan aina kun siihen on sopiva hetki - näin joulun alla varmaan harvemmin, mutta kuten sanottu, sitäkin mieluummin vierailen blogeissanne!

    Ja Anana - nou panic, se on tosiaan tää vuodenaika... Ehkä keväällä;)?!

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)