14.6.2009

Paljon kysymyksiä - kovin vähän vastauksia.

Neljätoistavuotias koiravanhuksemme,
Cordoninsetteri Casper lähti vihreämmille metsästysmaille reilu viikko sitten.
Vaikea ja raskas päätös, jonka kuitenkin tiesimme lähenevän hetki hetkeltä.
Uskomme, että Cassulla on nyt parempi olla.
Koira oli kuulunut lasten elämään koko heidän ikänsä,
joten jonkinlainen aukko jäi jälkeen.


Käsityksemme mukaan elämä jatkuu kuoleman jälkeen jossain,
ja tällaista viestiä haluamme myös lapsillemme välittää.
Kerroimme lapsille siis, että Cassu on mennyt taivaaseen
ja jatkaa siellä elämäänsä onnellisena,
eikä voi enää tulla takaisin maan päälle.

Emil totesi, että ei olisi halunnut, että Cassu menee vielä taivaseen,
mutta kertoo nyt auliisti kaikille, missä Cassu on,
eikä sen kummemmin sure tai pohdiskele, hyvä niin.

Ida sen sijaan pohtii asiaa aika lailla.
Hän kuitenkin ilahtui kovasti,
kun keksi, että näemme Cassun sitten aikanaan taivaassa.
Asia herätti kuitenkin kysymyksiä:
- Miten me löydämme Cassun sieltä?
- Voiko taivaassa syödä, pitääkö ottaa eväät mukaan?
- Voiko taivaassa hengittää?
- Äiti, koska te kuolette?
Ja paljon muuta.

Kuoleman lopullisuutta on mielestäni vaikea käsitellä lasten kanssa.
Haluan olla ehdottoman rehellinen,
mutta en toisaalta halua,
että lapsen tarvitsee ruveta liian aikasin
murehtimaan liian isoja asioita.
Toisaalta lapset ovat yksilöitä,
ja mitään yleispätevää toimintamallia
tuskin on.

###

Olemme koiraihmisiä,
mutta surutyönkään jälkeen meille ei varmaan ihan
hetkeen uutta koiraa tule.

Toisaalta,
vannomatta paras.

Naapurissa on12 viikkoinen mäyräkoira
ja toiseen naapuriin kotiutui eilen irlanninterrieri,
jota tietysti kävimme pihalla moikkaamassa.







9 kommenttia:

  1. Lämmin osanottoni!

    Meidän koiravanhuksemme kuoli viime syksynä ja koska kuolemantapauksia oli ollut aiemminkin perheessämme (ja jälkeenkin), niin asia oli pojalle jo tuttu ja oli jotenkin niin liikuttavaa, kun hän selitti asian siskolleen. Pojan suurin huoli tuolloin oli, ettei koiramme päässytkään koirahotelliin, jonne tämän piti mennä muutamaa viikkoa myöhemmin ensi kertaa elämässään meidän risteilymme ajaksi. Niinpä poika keksi, että hän kirjoittaa koirallemme sadun koirahotellista ja ottaa sadun sitten aikanaan mukaan taivaaseen. Vieläkin koiraa muistellaan, muttei enää päivittäin. Meillekään ei ainakaan toistaiseksi ole koiraa tullut, onneksi kummitytöllämme on vuoden ikäinen saman rotuinen koira, joten sen kanssa lapset saavat kirmata.

    VastaaPoista
  2. Meillä kuoli oma vaarini viime kuussa. Paljon samoja kysymyksiä käytiin läpi. 7-vuotias tyttö ei tosin vieläkään halua puhua asiasta ja sen aion suoda hänelle. Puhutaan sitten kun hän haluaa. 3-vuotias ei oikein vielä ymmärrä asiaa. Miettii mistä on vaarit tehty? Voisi tehdä mummolle uuden vaarin. Toisaalta ei oikein tajua hänen kuolleen. Hautajaisissa kuiskasi minulle" Koska Jaakko vaari pärähtää arkusta esiin?" Kyynelten läpi alkoi äitiäkin vähän hymyilyttää pojan kommentti.

    VastaaPoista
  3. Voi himppu miten ihana tuhisko alakuvissa!

    Ja hieno koiruus teillä ollut, toivotan hänelle hyvää matkaa koirien taivaaseen=)

    Meillä on niin että minun äitini ei ole koskaan nähnyt lapsenlapsiaan, kun on ollut jo ennen heidän syntymäänsä taivaassa. Meillä on silti olemassa lapsillekin tämä taivaassa asuva mummi ja sitä kautta olemmekin saaneet käsitellä monet kerrat kuolemaa lasten kanssa.

    Itse haluan välittää kuoleman jälkeisestä olotilasta sen, että silloin on hyvä olla. Ja että sieltä näkee tänne maan päälle. Iltaisin voi jutustella kaipaamiensa kanssa ajatuksissaan, jos haluaa; kuolleet kuulevat ajatukset=)

    Nythän koululaiset jo pohtivat kuoleman jälkeistä elämää kypsemmin. Olemme jutelleet asioista ja olen ilmaissut sen ettei kukaan varmasti tiedä mitä kuoleman jälkeen on, mutta on tärkeää monestakin syystä elää oma elämänsä hyvin ja satuttamatta tarpeettomasti itseään tai muita, niin varmasti sitten kuoleman jälkeenkin voi olla rauhaisin mielin...

    VastaaPoista
  4. Meillä meni kolmisen vuotta, että otimme uuden koiran. Meidän Jesse eli 15 vuotiaaksi. Nyt juhannuksena viemme Jessen tuhkauurnan mökille, Henri antaa sen nyt haudata kun perheessä on uusi koira. Tähän asti uurna on ollut meidän takan päällä.

    Meillä Niklas puhuu toisesta vaarista, joka nukkui pois pari vuotta ennen Niklaksen syntymää, vaarina joka on taivaassa. Samoin puhuu Jesse-koirasta ja vaarin edellisestä koirasta (jota myöskään ei koskaan nähnyt).

    VastaaPoista
  5. Osanottoni. Varmasti kurjaa ja etenkin lasten surua on aikuisen kurja seurata. Meidän haukku kuoli vajaa kolme vuotta sitten, uutta ei vielä ole. Tänävuonna on alkanut koirakuume taas nostella päätään, ehkä meillä on koiruus vielä joskus :)

    VastaaPoista
  6. Osanottoni hauvelin poismenon johdosta!

    Jos haluat ostaa Crocsit (ovat vielä vapaat) niin laita minulle mailia: laura.p@luukku.com!
    Sorry kun tungin tänne omasta kommenttilootastani, ajattelin että tulet lukeneeksi :)

    VastaaPoista
  7. Meillä on aina ollut koiria lapsuudenkodissamme. Yksi kultainen noutaja Wilma jäi kyllä kaikkien sydämiin ollessaan täydellisesti perheenjäsen. Suru oli puserossa kauan, kun vanha ja sairas Wilma jouduttiin nukuttamaan pois.

    Isompien neitien kanssa on kuolemasta puhuttu yhteen aikaan paljonkin.Samanlaisia kysymyksiä kuin teillä on setvitty ja mietitty.

    Toisenlaisia asioita tähän samaan kirjoitukseen. Sinulle olisi tunnustus tarjolla blogissani. Haethan sen tänne :)

    VastaaPoista
  8. Lämmin kiitos kaikille osanotoistanne ja kokemusten jakamisista.
    Elämä jatkuu lämpimien muistojen kanssa:).

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)