5.11.2013

Kerran vielä


Tiedättehän, kun perheen lapsiluku on täynnä. Kolme (tai kaksi tai viisi tai yksi tai ei yhtään) on juuri sopivasti tai vähän liikaa. Ja sitten kun ne ovat - tai eivät ole tarpeeksi isoja, tuntee taas olevansa valmis haistelemaan vauvantuoksua. Kerran vielä. 

Niin siinä kävi ja nyt meitä on kuusi. Noel ♥ saapui halloweenhulinan keskelle melkein formulaEllenin nopeudella torstaiaamuna (eikä siis ihan Emilin synttäripäivänä, joka olisi ollut jo rv 41+6, kuten Emil oli toivonut:). Kaikki meni helposti ja sutjakaasti ja yrittivät ajaa mua sairaalasta kotiin jo perjantaiaamuna. Kerroin ajatelleeni, että voisin viipyä esimerkiksi kolme viikkoa ja sain luvan jäädä lauantaihin :). Sitten tuntuikin jo hyvältä tulla kotiin ja nyt muistellaan taas miten se vauva-arki sujuukaan.



En tiedä onko muissa sairaaloissa vastaavia tai samanlaisin käytäntöjä, mutta TYKS:n synnärillä on hauska sukkataulu. Siihen saa jokainen syntynyt vauva oman sukkansa, pojat "poikavärin" ja tytöt "tyttövärin" ja sukka ripustetaan sen vuorokaudenajan kohdalle, mihin aikaan vauva on syntynyt. Lisäksi perätilavauvojen sukat ovat väärinpäin. Sukkataulu on mielestäni ihan huippu - harmittelen vain huonoa kuvaa tällä kertaa - olin näköjään jossain synnytyshöyryissä vielä..:). Noelin sukka on torstain sillä hetkellä viimeinen sininen sukka.


Meitä on muistettu monin tavoin ja ihanin sanoin, lämmin kiitos siitä kaikille! Nämä ihanat "junasukat" saimme vähintääkin yhtä ihanalta naapuriltamme ja vasta neljännen lapsen kohdalla kuulin ensimmäistä kertaa myös liikuttavan tarinan JUNASUKKIEN takana:


Nainen oli pienen vauvansa kanssa junamatkalla sotaa pakoon alkuvuodesta 1940.
 Junamatka keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten vuoksi.
 Naista ja lasta vastapäätä istunut käsityönopettaja sääli pientä,
 ilman sukkia ollutta vauvaa. 
Opettaja purki valkoista villatakkiaan
 ja neuloi pienokaiselle sukat junaraiteiden korjaustöiden aikana.   
                                           

Tarina lainattu täältä
Sukkien ohje löytyy mm. täältä



Vastasyntyneissä on jotain taianomaisen ihanaa ja pehmeää,
pikkumies on sulattanut meidän kaikkien sydämet


♥♥♥♥♥♥


62 kommenttia:

  1. Onnittelut koko perheelle vielä tätäkin kautta ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea tätäkin kautta!hana pikkuinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arvaa olenko viime aikoina käynyt kurkkimassa "Aatun garderobia" "sillä silmällä" ;).

      Poista
  3. Voi miten suloinen pieni♡ Onnea tuhannesti!

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia, paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Oi, onnea!!
    Mulla on mennyt tämä jotenkin ihan ohi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se varmaan varsinaisesti ole mennyt ohi, oli ihan tietoinen valinta olla tekemättä tästä raskausblogia :).

      Poista
  6. Tuhannesti onnea! Ihana pieni poika! Noel on myös aivan ihana nimi, mikä on tarina nimen takana?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. esittelethän niitä ihania vaubantarvikkeita?;)

      Poista
    2. Kiitos!
      Nimen takana ei ole sen kummempaa tarinaa. Olin sitä mieltä, että nimen pitää alkaa vokaalilla ja mieheni nosti vaikeusastetta vielä niin, että nimen tulisi olla I:llä alkava :). Kiusasikin mua koko raskausajan, että vaivasta tulee Igor (kun tietää, miten venäläisvastainen olen, mulle ei sii ole venäläisiä ihmisiä mitään vastaan, mutta haen vaikutteita mieluummin tuolta lännen suunnalta..:) ;). Vokaalialkuiset nimet eivät vain kuulostaneet "meiltä" tai sitten niitä oli jo lähipiirissä. Noel on mielestäni kaunis ja sopii pariksi kaikkien lastemme kanssa sekä hyvin joukon jatkoksi. Ainoa mitä mietin oli tuo "joulu"-merkitys, mutta jouluahan tässä jo kovasti odotetaan, joten vuodenaikaan nähden se ainakin sopii :).

      Poista
    3. Ja joo, kärrypostauksen olen ainakin luvannut tehdä. Muita vauvantarvikkeita meillä on hankittu tosi hillitysti - ei siis oel ihan hirmusti esiteltävää ;)

      Poista
  7. Onnittelut, ihanat kuva, ihana poika. Teillä on nyt sitten lapsia mainio tasaluku, kaksi poikaa, kaksi tyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, me olemme aivan liian tavallisia mihinkään muuhun kuin tyttö-poika-tyttö-poika-järjestykseen ;).

      Poista
  8. OIh! Onnea mielettömästi pienestä perheenlisästä! On hän mahdottoman suloinen!

    VastaaPoista
  9. Ihania uutisia, onnea koko perheelle! Myös mulla tämä oli mennyt ihan ohi, vaikka täällä Turussa pyöritään. :) Hän on niiin lutunen... -Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuten sanottu, oli ihan tietoinen valinta olla kirjoittamatta raskaudesta täällä blogissa. Mutta kyllähän sä olet mun mahaan törmnännyt, vai onko siitä niin pitkä aika kun ollaan nähty...

      Poista
  10. Ihania kuvia! Varsinkin tuo, jossa isot sisarukset ovat kaikki yhdessä ihmettelemässä pienintä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä ne aika ihmeissään ovatkin. Ja tosi lutuisia ja huolehtivia.

      Poista
  11. Vau, paljon onnea!! Te ootte seuraamistani blogeista mun suosikkiperhe, teidän kuulumisia olis kiva lueskella useamminkin(toki ymmärrän, ettei aika aina riitä ihan kaikkeen)! Meidänkin vauva sai muuten junasukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun iahan kuulla, kiitos! Koitan ehtiä päivittelemään useammin taas.

      Poista
  12. Oiiiih, iiiihana!!!

    Paljon paljon onnea koko perheelle!

    Ps. Tuttu tunne... kun vielä yhdelle ois tilaa...

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea perheenlisäyksestä! :)

    VastaaPoista
  14. Onnea vielä kerran ♡ Noel on niin ihana!

    VastaaPoista
  15. Olipa kiva yllätys!! Paljon Onnea koo perheelle. Kiva päästä seuraamaan kauniita vauvakuvia. Meillä alkaa vauvavuosi olla jo lopuillaan kun pienin täytti jo 10kk ja tuohottaa menemään kovaa vauhtia. Niin ne kasvaa tosi nopeasti. Nauti vauvantuoksuisesta arjesta täysillä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinustakin, kiitos onnitteluista! Vauvakuvaus on mullekin ihan uutta, innolla käyn haasteen kimppuun. Yritän todella nauttia joka hetkestä, aika tuntuu kiitävän niin hurjaa vauhtia...

      Poista
  16. hurjasti onnea suloisesta pojasta

    VastaaPoista
  17. Oikein paljon onnea! <3
    Tuo sukka idea on kiva. Meillä kuopus syntyi ruotsissa ja siellä oli kans joku taulu, mihin jokainen vauva sai jonkun merkin. Harmittaa kun ei tullut valokuvaa otettua. Muistan vaan sen, että isi sai merkitä vauvan syntyneeksi. Pitäisikin kysyä mieheltä muistaisiko minua paremmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki pitäisi aina kuvata jotta muistaa - aina ei vain ole sopiva hetki tai kamera on jossain muualla. Toivottavasti miehesi muistaa ja kertoo :)

      Poista
  18. Onnea uudelle perhejäsenelle!!! Miten ihana hän on!!! Nauti vauvantuoksuisesta arjesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän njauttia ihan joka sekunnista, tuntuu että ovat niin katoavia hetkiä!

      Poista
  19. Niin ihana tuo kuva missä isot sisarukset on pienen kopan äärellä.<3 ja voi että ku toinen on niin pieni, huomaa kuinka nopeasti lapset kasvaa kun ei meidän puolitoistakuukautinen oo enää noin pieni. Vauvantuoksuista arkea ja juhlaa sinne lounaisrannikolle täältä koillismaalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ne kasvavat ihan liian nopsaan - en halua kuulla että kuusiviikkoinen on jo iso, nyyh...

      Poista
  20. Onnea ihan mielettömän paljon! <3
    Ihana tuo sukkataulu! Helsingissä Kätilöopistollakin oli joku taulu. Siihen sinisellä merkittiin pojat ja punaisella tytöt. Merkkejä en kyllä muista.. Olisivatkohan olleet ihan vain nuppineuloja tai pyykkipoikia..

    VastaaPoista
  21. Onnea koko perheelle paljon! Ihana paketti. <3 Teidän pojilla on muuten aivan mahtavan kauniit nimet (tyttöjä tietenkään unohtamatta)! Meillä myös saman nimiset pojat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hih, hauska sattuma - Emil ja Noel ovat siis todistetusti hyvä pari ;)!

      Poista
  22. Vautsi mikä yllätys täällä olikaan! :) Paljon onnea koko perheelle & suloista tutustumista <3

    VastaaPoista
  23. No jopas teillä oli upeita uutisia! Paljon onnea koko perheelle pienestä ihmeestä. Joko hänelle on hankittu sukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä on pikkusukset ja -monot vielä tallessa (itseasiassa ellen varmaan viime talvena laski ekaa kertaa vasta niillä seuraavilla) enkä ole ajatellut luopua niistä pineistä vaan laitan ne seiälle kun viimeinen käyttäjä kasvaa niistä ulos ;)

      Poista
  24. Oi mikä ihana hurmaava pieni Noel! <3 Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  25. Oho mikä yllätys täällä odottikaan. :) Paljon onnea pienokaisesta! Toivottavasti saadaan lukea lisää vauvajuttuja ja katsella ihania vauvakuvia jos vaikka saisin sinulta jonkun vinkin vauvakuvaan joka pitäisi tuosta meidän kolmiviikkoisesta napata jonain päivänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla että vauvajuttuja on toiveissa, itse koitan jotenkin rajoittaa kuvia ja juttuja ja keskittyä johonkin muuhunkin, katsotaan kuinka onnistun. Itse tykkään kovasti Foto Alexandran Petran kuvista, kävin juuri kurkkimassa niitä itsekin. Hän on mielstäni taitava varsinkin ihan näiden pienten kanssa, käy kurkkaamassa http://www.fotoalexandra.com/#

      Poista
  26. Onnea koko perheelle! Nauttikaa vauvantuoksuisesta arjesta, se vilahtaa ohi liian nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän nauttia joka hetkestä, tuntuvat tosiaan vilahtavan pois NIIN nopsaan!

      Poista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)