14.10.2012

Keskimmäinen



Tyyntä myrskyn edellä, meillä on ollut rauhallinen väliviikonloppu. IHANAA

Käytiin Emilin ja kameran kanssa sunnuntaiaamun puistokävelyllä. Ihmeteltiin kesän aikana unohtunutta kuuraa, sieltä se talvi ja pakkasaamut pikkuhiljaa hiipivät!



Kolmen lapsen vaatteita miettiessä ja pyöritellessä törmään kausi kauden jälkeen samoihin kompastuskiviin. Kaikki muu löytyy suht helposti, mutta siistimmät takit ja kengät ovat aina ne, jotka täytyy erikseen muistaa hankkia - mieluiten ennen sitä ensimmäistä tarvetta. Inhoan sitä, että lapsella on muuten siistit vaatteet päällä, mutta esim. tilanteeseen sopivia kenkiä tai takkia ei löydy. Enkä tällä tarkota sitä, että pitäisi olla kymmenet kengät ja viisi takkia - meillä mennään yleensä yhdellä tai kahdella takeissa ja kengissä yhdestä parista ylöspäin riippuen siitä, mitä on sattunut tulemaan vastaan. 

Mitä teidän muiden vaatekaapista säännöllisesti puuttuu?
Vai puuttuuko mitään?

Ellenillä on asiat selkeästi parhaiten tässä asiassa sattuneista syistä. Neidiltä tosin puuttuu ne tähän hetkeen tarvittavat gore-pihatennarit - että jos jollain on karvavuorelliset vaaleanpunaiset Tretornit kokoa 27-28 ylimääräisenä varastossa, niin saapi tarjota.

Idalta taas puuttuu sellaiset pitkävartiset saapikkaat. Neidin kokoluokassa valikoimaa alkaa kyllä jonkun verran olla, olen vain ollut laiska/saamaton/kiireinen, enkä ole asiaan ehtinyt perehtyä. Mustat tai ehkä vielä mieluummin ruskeat. Jos jollain on hyviä ideoita, saa ehdottaa. Timpparin saapikkailla on menty monta vuotta, tämän vuoden nauhamalli on hieno, mutta ehkä aavistuksen klohmo. 


Emilin on mennyt kesän tennareilla. Siis siisteillä sellaisilla ja sitten on ne pihatennarit erikseen. Nyt kelien kylmetessä tarvittiin jotkut sopivat kengät ja melkein onnistuinkin olemaan ajoissa liikkeellä. VIIVI & VIKTOR pelasti taas tilanteen ja sieltä löytyivät Timberlandin klassikkonilkkurit. Toimivat farkkujen ja chinojen kanssa hienosti, eivät ole liian hienot mutta toisaalta menevät siistimpinä kenkinä. Koitan välttää lasten vaatteissa mitään "liian hienoa", sellaista joka menee vain kerran. Jos hankin jotain tiettyyn tilaisuuteen, tärkeä kriteeri on myös se, että vaatetta ja kenkiä voi käyttää myöhemmin arkisemmissakin menoissa.


Välillä tuntuu, että kivoja takkeja tulee ovista ja ikkunoista vastaan, välillä niitä ei löydä mistään. Zarasta olen tytöille löytänyt monta kivaa takkia. Kummipojalla on myös Zaran superhieno nahkatakki. Emilin kuvissa oleva takkin on IKKSin. Merkin kesä- ja talvimallistosta on meillä ollut useampi takki ja olen kaikkiin aina ollut positiivisesti yllättynyt, kun olen ne kotiin saanut. Nytkin talvimallistossa on useampikin parka, jotka kelpaisivat meille. Pitänee muistaa olla alen alkaessa hereillä.

Hanskat tuntuvat olevan myös katoava luonnonvara. En tajua, mikä tai kuka meidän hanskalaatikolla käy. Emilin laatikko ammotti taas tyhjyyttään niin, että jouduttiin lainaamaan siskolta :). Sukkahävikistä olen myös kuullut, meillä ne jotenkin ihmeesti pysyvät järjestyksessä.




 IHANAA UUTTA SYYSLOMAVIIKKOA ✷

Nautitaan kirpeistä aamuista, sadepäivistä, syyselosta!




12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, ja jotenkin mieltä lämmittävää, että juuri se usein unohdettu keskimmäinen saa oman postauksen :)! Teidän keskimmäisellä on onneksi vielä uniikki asema ainoina poikana. Kolmen tytön äitinä sitä toivoo, ettei keskimmäinen jäisi ilman sitä speasiaalia huomiota, jota herkästi esikoinen ja kuopus saavat.

    Mulla on paha tapa varautua kaikkeen, siis liiankin kanssa, ja enemminkin opettelen siitä eroon. Esimerkkinä en ostanut nyt talvigoreja kenellekään alesta, kun vedenpitävät Tepsut/RAPit kaikilta löytyy. Jos ihan vesitalvi tulee, oletan että saadaan ne goret vielä jostain kaupasta? :)

    Voi vitsit, tulisitko sä opettaa meillä sukkakuria, ja mä ehkä saisin ne rukkaset pysymään ojossa ja tallessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, meinasin aloittaa kirjoituksen juuri sillä, että Emil jää blogissa(kin?) jotenkin paitsioon. Mutta en ollut ihan varma onko näin - mutta ilmeisesti on :). Mutta totta myös se, että hän saa sukupuolensa kautta ansaitsemaansa huomiota (siis sitä, mikä jokaiselle lapselle iästä ja sukupuolesta riippumatta kuuluu).

      Hih, meillä ei kyllä ole mitään sukkakuria, ne vain aina jotenkin etsityvät pesusta parinsa luokse. Toki meilläkin on parittomia sukkia, mutta ei haitaksi asti. Rukkas- ja hanskakuri tosiaan olisi tervetullutt meille!

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja ihana malli! Samaa mietin kuin Marika, ihanaa kun keskimmäinen saa oman postauksen. :) Samoja ajatuksia aiheesta Marikan kanssa muutenkin.

    Mä osaan mielestäni varautua nykyään hyvin, mutta meillä ei sitten olekaan kuin yhdet kaikkea tarvittavaa ja mun mielestä järkevästi. Tykkään kovasti noista Timben kengistä, niitä on joka koossa ja Oliver saa aina uuden parin kun vanhat menee pieneksi. Ne on just hyvät kun menee kaupunkikenkinä ja lopuksi pihakenkinä.

    Mukavaa iltaa sinne teille! Täällä parannellaan nyt sitten enterorokkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥. Malli oli innoissaan kun kuuli että päästään ihan kaksin aamukävelylle.

      Voi hitsi, mulla on kyllä vielä paljon opittavaa. Mäkin kyllä tiedän periaatteessa, mitä pitäisi olla, mutta se käytännön toteutus usein ontuu...

      Ja VOI EI, siis enterorokko?? ÄH!! Toivottavasti irttarit ja leffat ovat pelastaneet teidän viikonlopun, koittakaahan parannella!! Mäkin köhin täällä siihen malliin, että saa nähdä olenko huomenna työkuntoinen...

      Poista
    2. No mutta hei eiköhän mulla olisi sulta opittavaa mitä tulee tyyliin ja muuhun! Mä kävelen vaan Po.piin ja ostan ulkokamat kaikille sieltä.

      Kiitos, irtarit auttaa aina. Ja se, että W palasi viikonloppureissulta kotiin.

      Älä mene töihin huomenna jos olet puolikuntoinen! Siitä ei saa mitalia että menee tartuttamaan sinne töihin muutkin. ;D

      Poista
  3. Ihania syksykuvia! Meillä myös keskimmäinen poika ja tempperamenttisten siskojen keskellä saattaa välillä jäädä vähemmälle huomiolle.

    Meillä puuttuu myös aina vähän jotakin. Koitan pysyä perusväreissä, että on helppo mätsätä sitten sisarusten kamppeisiin, jos sattuu kohdalle jotain kivaa. :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa! :-)
    Ihania syksyisiä kuvia ja mallihan on toki yhtä hurmaava kuin aina.

    Meillä taitaa olla tytön vaateasiat hyvällä mallilla, kun en keksi muuta tarvetta kuin juhlamekon talven juhliin. Ehkä. Tosin noilla kaapissa olevillakin pärjätään mainiosti. ;-)

    Oikein mukavaa viikon alkua teille!

    VastaaPoista
  5. Voih, poika ja kuvat ♥
    Kiva kuulla teistä!

    VastaaPoista
  6. Jotain aina puuttuu - viimeksi eilen äitini huomautti, ettei pienemmälle riitä enää autoilu takiksi trenssi ja hipsin huonolla omalla tunnolla illalla Zaraan ostamaan villakangastakin ;)...
    Nyt pitäisi löytää kenkiä, kenkiä...
    Reipas ja iloinen malli sulla <3

    VastaaPoista
  7. Arvasin että oot käyny päivittämäwsä kun huomaisn sun kommentin toisaalla :) Keskimmäisen osa taitaa olal välillä vähän kova mutta kyllä rakastavassa perheessä varmasti riittää jokaisella rakkautta ja huomiota. Olen samaa mieltä että kun käy pojan kanssa kaksitaan jossain, on siinä jotenkin erilainen tunnelma. Sellainen spessu ja jotenkin heleämpi, en osaa selittää.
    Teidän Emil onkin sellanen hurmuri että taitaa tytöt laota jo nyt ;)

    ja ei mulla nyt mitään takkeihin... on on ja hanskatkaan ei ole enää hukassa ;)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus keskimmäisestä! Meidänkin pienempi poika kaipaa äidiltä erityishuomiota ja käytiin pitkästä aikaa (Helsingin) keskustassa kahdestaan ja syötiin Angry birds jätskiannokset Fazerin kahvilassa :-)
    Minulla on ikuinen ongelma poikien siisteistä kengistä, niitä on niin vaikeaa löytää! Meidän prinsessalta sen sijaan kenkiä ei todellakaan puutu :-D
    Kiva kun mainitsit Zaran nahkatakin, siitä muistui mieleeni että olen sellaisen jemmannut isoveljeltä pikkuveljelle ja se on varmaan kohta puoliin sopiva! Zarasta löytyy tosi kivoja takkeja myös pojille.
    Meiltä muuten häviää kaikki sukat & hanskat!!!
    Mukavaa syyslomaa ja tsemppiä loppurutistukseen :-)

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)