Ekat kisat

Pitkän päivän ilta. Aamulla ilmassa oli käsinkosketeltavaa jännitystä, kuten myös eilen ja sitä edellisenä iltana. Vaikea sanoa, jännittikö Idaa vai mua enemmän - vaikka yritin pitää kieleni ja mieleni parhaani mukaan kurissa.

Yhtä kaikki ihan ekat oikeat kisat kunnialla takana myös kannustus- ja huoltojoukoilta. Mulle pieni miinus siitä, ettei pinna täysin kestänyt prinsessan täydellistä romahdusta kotimatkalla yksitoistatuntisen päivän jälkeen.

Olenkohan mahtanut kirjoittaa tästä aiemmin? Tyttöjen kilpailuluokat on jaettu kilpa- ja maajoukkuelinjan kisoihin. Päästäkseen kilpailemaan, on suoritettava prionssi- ja hopeamerkit, käytävä asemakisat ja oltava vähintään seitsemanvuotias. Kilpailu aloitetaan kilpalinjan B-luokasta, jossa liikkeet ovat pakollisia. Tästä homma etenee niin, että saadessaan nousukategoriaan oikeuttavat pisteet ja valmentajan niin todetessa, voimistelija siirtyy seuraavaan luokkaan. Vähän myöhemmin voi valita, jatkaako kilpalinjalla ylempiin luokkiin vai siirtyykö maajoukkuelinjan luokkiin. Lisää aiheesta kiinnostuneille löytyy täältä.

Jumppareiden taso oli hurja, vaikka toisaalta tuntuu, että pisteitä herui melko avokätisesti. Näiden pientenkin voimistelijoiden suoritukset olivat kuitenkin todella viimeisteltyjä. Olin ylpeä omasta ykkösprinsessastani, joka ihan silminnähtävästi tärisi marssiessaan estradille, ja silti teki sen ennakkoluulottomasti ja reippaasti.

Tuntuu, että iso osa kisaa on odottelu ja kisan jälkeen kavereiden kanssa hengailu - ja hyvä niin. Tyttöjen kisapuvut ovat luonnollisesti jumissa jossain toisella mantereella, joten ainakin tänään mentiin vielä harkkapuvulla. Harmi, koska se pukuhan on ihan ykkösasia, kisasta nyt muuten niin väliä...

Tuli viikolla taas todistettua, että jos lapselle haluaa saada jonkun asian nopeasti perille, kannattaa yrittää saada valmentajaa sanomaan se. "Äiti, onhan meillä KAURApuuroa? M (valmentaja) sanoi, että aamulla PITÄÄ syödä puuroa!"

Isänpäivänä sitten kisataan seuraavan kerran.