4.5.2012

IKKS ei petä



Meillä on ollut jonkun verran lastenvaatteita IKKSin eri mallistoista ja ne ovat poikkeuksetta olleet aivan huippuja! Laatu on hyvää ja vaatteissa on mielestäni aina joku pieni juttu.

Etsiskelin Emilille pitkään siistimpää kevättakkia. Ei löytynyt, ei sitten mistään. Onneksi tajusin klikkialla itseni IKKSille ja hyödynsin -30% kevätedun. Vähän jännitin, millainen takki kotiin kannettaisiin, mutta turhaan - se on ihan huippu:). Samassa paketissa tuli Idalle trenssi - siitä ehkä myöhemmin. Varsinkin aleaikaan kaupasta voi tehdä varsin kohtuuhintaisia löytöjä - suosittelen! Emilillä itse asiassa jalassa myös IKKSiä - farkut siellä ovat aivan loistavia tuollaisille luuviuluille. Siellä on nyt myös aivan ihanissa väreissä poikien housuja - tuolla hinnalla saivat vaan mut nikottelemeen ja kannoin housuihin lasketut pennoseni allamainittuun liikkeeseen.. Palaan asiaan alessa.

Koot ovat P I E N I Ä. Siis todella P I E N I Ä. Emil on reipas 110 cm ja pähkäilin kokojen 6 ja 8 välissä - ja sain onneksi taas asiantuntevaa apua.. Tilasin koon 8 eikä se ole tippaakaan liian iso. Idalla kokoa 10 - paidat ja mekot kokoa 8.


Kuviin juoksi tietysti murjottamaan myös meidän linssilude. Toinen, johon voi aina varsinkin tyttöjen mallistoissa luottaa on Zara. Sieltä lähden harvoin tyhjin käsin. Ellen yltä päältä Zarassa (lian lisäksi) - eri vuosilta. Villatakki Idalle secondhandina, housut Idan vanhat. Zarassa on mielestäni myös joitakin poikkeuksia lukuunottamatta laatu kohdallaan.



Ykkösprinsessa lähdössä huomenna ekalle yönyli jumppaleirille ilman äitiä - en tiedä kumpaa meistä jännittää enemmän. Toivon niin kovasti, että hän saa sieltä niitä positiivisia kokemuksia ja huomaa selviavänsä - vaikka kovin pieni onkin vielä. 

IHANAA JA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA

 ♥


21 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    IKKSlla on hienoja ja laadukkaita vaatteita. Meillä muutama kappale niitä myös edellisvuosilta. Hinnaltaan vain sitä luokkaa, että yleensä maltan odottella aleihin asti... Varsinkin jos itselläni olisi poika/poikia niin varmaan IKKSää olisi enemmänkin. Mielenkiinnolla odottelen millainen trenssi Idalle tuli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)! Juu, aleja täälläkin odotellaan. Pojille on paljon kivaa mutta niin on tytöillekin. Tosin tytöille on ehkä ylipäätään helpompi löytää kivoja juttuja...

      Poista
    2. Piti vielä tulla huikkaamaan, että http://www.hgclothing.co.uk/ on nyt jo mm. kevään ikks kivassa alessa:) Postikulutkin tuolta ihan kohtuulliset 5,95£...

      Poista
  2. IKKS:llä oli/on tosi kiva kesämallisto, olisin meillekin kelpuuttanut vaikka mitä.

    Makean rotsin Emil sai, ja kakkosprinsessa on taas niin söpsä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietäisitpä vain mitä kaikkea kakkosprinsessan päässä liikkuu - punoo taas juoniaan..;)

      Poista
  3. Ihanuuksia, sekä lapset että vaatteet ♥

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia. Mistäs tuo vaaleanpunainen baskeri on ?? Mulla myös on Zara luottovaatettaja, aina löytyy ja on niin ihania settejä että..Laatukin ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baskeri on Lili Gaufretten - meillä sama mustana ja on aivan ihana. Näitä varmaan aina Lilin mallistossa. Välillä tytöt valittaa että ne kutisee, mutta tämä oli taas sellainen päivä etä ei kutittanut..:)

      Poista
  5. awwwwwws ♥ Suloiset pienet, millonhan me taas nähtäis! IKKS:n on tosi kiva mutta ne hinnat on toinen juttu. En ole muuten tajunnut katsoa että mikä on isoin koko, ei kuitenkaan ilmeisesti enää J:lle menevä. Se on sellainen merkki jonka meinaan aina unohtaa kun ei ole silmissä -joten mihin mun pitää regata että saan tuollaisia -30% muistutuksia?

    Ja Zara on kyllä välillä erittäin siis todellakin mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan kuule ihan nurkilla - voisin lähettää vaikka Ellenin kuokkimaan teidän juhliin..,)
      Jep, IKKSiä mieluummin alesta - Zaraa voi sitten ostaa normihinnallakin:). Infoan sua seuraavasta alesta. IKKSin koot menee muistaakseni 16Y asti ja niillä on nyt musta vanhempien lasten mallistokin erikseen. Ja aikuisten.

      Poista
  6. Kauniita kuvia!
    Meillä on myös tykätty IKKSistä aina, tänä vuonna erityisen paljon kivoja juttuja. Kiitos vinkistä, en ollut tajunnut, että ko. merkillä on oma nettikauppakin, monessa paikassa valikoima on aika suppea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Ja ole hyvä, sinne vain klikkaileman:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Pampuliina, lämmin kiitos! Tämä ilahduttaa! Palaan asiaan mahdollsiimman pian!

      Poista
  8. Jep, meilläkin tykätään IKKSista, yksi niistä merkeistä joka toimii aina vaan. Ostin just L:lle hupparin (ihan normihinnalla, kun oli tarve nyt, eikä aleaikaan), haluaisin tuollaisen lyhyenmallisen takin, mutta vaalean. Ja Inka sai neuletakin, ihan naisten mallistosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se tarve on kummastai aina muuhiun kuin aleaikaan. Ja aleaikaan taas ei tarvi mitään.. Joko te kuljette Inkan kanssa samoissa?

      Poista
  9. Ihanat kuvat-taas kerran!!! Toivottavasti kaikki on teillä hyvin! Ehkä saataisiin kesällä aikaiseksi joku tapaaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki hyvin, yritetään treffata viimeistään kun loma alkaa!!

      Poista
  10. Tuo merkki on edelleen kokeilematta, mutta kiva kuulla hyviä kokemuksia. Laitan siis merkin muistiin.

    Nuo kuvat. Voi elämä! :-D

    Miten se jumppaleiri oli mennyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä muistiin. Mä tykkään myös siksi, ettei niitä tule ihan hirmusti vastaan.

      Kiitos kysymästä, leiri meni hyvin mutta kotiin tuli aivan puolikuollut neiti. Aika rankkaa vielä... Mutta kokemus oli kuitenkin voittopuolisesti positiivinen.

      Poista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)