5.5.2011

Ballerina Lovers


Oletteko huomanneet,
aivan supervaikea löytää
kivoja, kauniita lasten juhlakenkiä.


Se nyt on selvää, että pojille ei niitä ole -
älkää kertoko kenellekään, mutta meillä juhlitaan pääsääntöisesti tennareissa.
Mutta että tytöillekään ei ole kivoja.
Viime keväänä olin saman dilemman edessä.






Olin jo aikaisemmin löytänyt 
UUSITÄHTI - lastenliikkeestä  UNISA:n ballerinoja.
Mulla on itsellä Unisan kenkiä kovassa käytössä, me like.
Tuolloin tarve ei ollut akuutti
 ja ballerinojenhan pitää olla sopivat,
joten siihen hintaan jäivät ostamatta.
Viime viikolla olin päättänyt, 
etten jätä kesäjuhlakenkien hankkimista viime hetkeen.
Ja aivan satumainen tuuri, viime vuoden mallit 
UUDESSATÄHDESSÄ olivat PUOLEEN HINTAAN -
Niitä ei voinut jättää sinne lojumaan-
ostin tietysti kahdet.
Idakin ihastui - molempiin.




Näissä vaalenpunaisissa on vain yksi pieni suuri ongelma.
Jep, ne ovat numeroa liian suuret.


En ole huolissani, koska mikäli neidin jalka jatkaa hidasta kasvuaan,
voidaan näitä hyvin käyttää koulun ekoissa kevätjuhlissa.


Toisaalta niitä olisi kiva käyttää myös jo nyt. 
Hyviä balleriinanpienennysvinkkejä
siis otetaan kiitollisuudella vastaan.


Ihana työkaverini ehdotti päkiäeelejä varpaisiin.
Kokemuksia?





Meilläkin tykätään koruista -
arkena ja juhlissa.
Halvemmista ja kallimmista -
kaikenlaisista.

ANANA:lla 
on ihana koruarvota, 
käykäähän kurkkaamassa.

*MUKAVAA VIIKONLOPPUA*


15 kommenttia:

  1. Todella kauniita kenkiä!!
    Kiitos kovasti vinkistä, pitääkin heti huomenna mennä Uusitähteen, meillä jäi juuri hopeiset pieneksi ja ollaan noista kyllä tykätty hurjasti!
    Ja todella - lasten kenkiä on kyllä luvattoman vaikeaa löytää!! Netistä olen nykyään tilaillut, mutta siinä aina ongelmana nuo koot, meillä on kaapissa aika monet parit odottamassa jalan kasvua tai oikeaa vuodenaikaa, katsotaan meneekö nappiin..
    Pojilla meillä ollaan menty TBL purkkareilla tai sitten niillä tennareilla..

    VastaaPoista
  2. Onpas nättejä kenkiä :) Mun mielestä ainakin pikkuruisia juhlakenkiä löytyy vaikka kuinka paljon, joka paikasta... mutta noista vähän isommista ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
  3. Meillä on numeroa liian isoista ballerinoista tehty sopivat tunkemalla pumpulia kärkiin! :) Testaamalla onnistui: ensin vähän pumpulia ja sitten sovitus (ei riittänyt). Lisää pumpulia niin kauan että oli sopivat niin ettei tippuneet jalasta.

    VastaaPoista
  4. Eihän tennarit ole juhlakengät.
    Mielummin sitten perus mustat juhlakengät jalkaan kuin tennarit.
    Ihanat nuo mustat ballerinat!

    VastaaPoista
  5. Kauniita.
    Mutta normaali ovh ei kyllä halvimmasta päästä ole.
    Onko tuo Uusitähti millainen liike?
    T: Ninni

    VastaaPoista
  6. *riikka*, toivottavasti löysit teillekin kengät!!

    Jessica, mun pitää varman lähteä sun kanssa kenkäostoksille;). Ihanko totta löydän pojillekin kivoja juhlakenkiä?

    Ansku, pitää kokeilla pumpulia, sitä mäkin ensin ajattelin.

    Ano, ei ole ei:). En kuitenkaan suostu ostamaan mitään kammotuksia muutamaa tuntia varten, joten esim. pk:n kevätjuhlissa ollaan melko varmasti siisteissä ja mun mielestä tyylikkäissä nahkatennareisa.

    Ninni, Uusitähti on Muotikuun lastenliike. Niillä on jotain aivan sikakalliita vaatteita, mutta myös ns. "normi"merkkejä (esim Gant, BBY) ja noita kenkiä. Alen aikaan olen tehnyt jotain löytöjä, normihintaa harvoin raaskin maksaa...

    VastaaPoista
  7. Täältä myös ääni tenskuille :D
    Meillä on myös tarvetta ehkä kerran vuodessa juhlakengille joten useana vuotena olen skipannut ostamisen. Jemmassa on tai ostetaan aina jotkut siistit yksiväriset ja asuun sopivat kengät jotka juhlien jälkeen pääsee arkikäyttöön :) Esim. Bodenilla on varsin siistejä nahkatennareita ;)
    Mielestäni siistit tennaritkin on parempi vaihtoehto kuin epäsiistit juhlakengät -eikös suomalaiset tunneta huonosti hoidetuista kengistää...

    VastaaPoista
  8. Niijaajoo, ja siis tytöillä eri juttu -kun harvemman mekon kanssa tenskut on mitenkään päin juhlavat. Poikien housujen punteistahan näkyy yleensä vain kengän kärki :)

    VastaaPoista
  9. Kokeileppas laittaa pohjalliset , ne yleensä pienentää kenkää noin ½-1 koon verran :)

    T: Tanjariitta

    VastaaPoista
  10. Kröhän mulla ei ole yhtään poika jalkaa mihin olis pitänyt kengät ostaa niin paha sanoa ^^
    Mutta siis koossa 18-19 (tai pieni 20) löytyy ainakin hurjan helposti :) Ongelman tuottaa sitten ne "oikeat" kengät.... goreja ei löydy ei millään ja kaikki muutkin kengät on tossa koossa pitkälti ensiaskel kenkiä, juhlakenkiä tai "tossuja" eli pehmeä pohjaisia...

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat Balsut!!!!!!!!Minäkin haluan tuollaiset pinkit! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista
  12. Onko tietoa, koska gantin ysmy mahtaa olla?

    VastaaPoista
  13. Anana, joo ei meilläkään tytöt tennareissa juhli..:). Ja Emilkin siis niissä siistimmissä. Ja jos nyt häihin mentäisiin puku päällä, niin sitten tilanne arvioidaan uudelleen:).

    Tanjariitta, pitäisi vain löytää kivat pohjalliset, Kuoman pohjalliset olivat ainoat, mitä stockalla oli tarjota...

    Aria, Niin MÄKIN!! Lähdetäänkö shoppailemaan..:)?

    Ano, 11.-12.5.

    VastaaPoista
  14. Joo, mennään, mennään! SF:llä taas vip-party keskiviikkona...;D

    VastaaPoista
  15. Hei,
    meillä tykättiin tällaisista...
    http://www.pikkujalat.fi/product_details.php?p=255

    Pysyykö nuo Unisat hvyin jaloissa?
    -tantsu-

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)