8.5.2011

Kiitos Murut!


On ihanaa olla äiti!
Äitiys on ihan oikeasti ihanaa
melkein vuoden jokaisena päivänä!
Välillä tuntuu, että äitienpäivähössötys aiheuttaa
muulle perheelle turhaa ja kohtuutonta stressiä.
Parasta kun on oikeasti se,
kun saa vain olla - perheen kanssa.


On tietysti ihanaa, kun muistetaan.
Ja ihanaa on myös se,
että tänään äidiltä on pääsy
keittiöön kielletty.


Mulla on taas ollut ihana äitienpäivä,
KIITOS MURUT!



Sain ihania lahjoja <3.
Itsetehdyt jutut on aivan liikkiksiä.
Nyt mun avaimet pysyy tallessa - paremmin.
Ja lupaan pitää parempaa oikein hyvää huolta uudesta puhelimesta.

Juhlittiin meillä.
Me, Mumi, Mummu ja Veli.
Aurinkoa ja ihanaa grilliruokaa terassilla.
Kiitos Lassi <3!

Veljeni kantoi kortensa kakkunsa kekoon.
Vinkkasin etukäteen, että jos itse ei huvita leipoa,
Kakkugalleria on erinomainen vaihtoehto.
Kiitos Ystävä vinkistä;)! Passion-Vadelma oli tosiaan hyvää!!  




12 hengen kakkua tuhoutui viiden aikuisen
ja kahden pikkuneidin voimin reilusti yli puolet:).

Meidän lapsilla ei ole Ukkia, Pappaa eikä Isoisää.
Onneksi niillä on maailman paras ISI! 
Niillä on kuitenkin ihanat ja korvaamattomat Mumi ja Mummu!
Ne arjen sankarit ja pelastajat, tiedättehän...
Ne, joilla on AINA lapsille aikaa.
Oli kiva, kun saimme juhlia kanssanne!






***


Kävin eilen 13 000 muun juoksijan kanssa
testaamassa kevätkuntoa
HCR:ssa.

Talven treeni oli tuottanut tulosta
ja kaikki sujui ihan nappiin.
Hieno tapahtuma ja kun kaikki
menee putkeen on ihana juosta!

Ainahan sitä jää spekuloinnin varaa,
tuntuu, että kovempaakin olisi mennyt...
Ensi vuonna sitten:)

Tässä odotellaan lähtöä,
 kannustusjoukoissa tällä kertaa meidän miehet.

Tapahtuman ylle jäi synkkä varjo.
Yksi mieskilpailija kuoli ihan kalkkiviivoille.
Tuli ihan hirveä olo kun luin illalla tapahtuneesta.
Juostessani Olympiastadionille näin,
kun miestä elvytettiin - tuloksetta.
Toivottaavasti kuolemalle löytyy järkevä selitys.
Lämmin osanottoni miehen omaisille ja ystäville!

***

TOIVOTTAVASTI KAIKILLA ON OLLUT IHANA ÄITIENPÄIVÄ!

*MUKAVAA JA AURINKOISTA UUTTA VIIKKOA*

1 kommentti:

  1. Ash, jäikö sellainen olo että juoksit liian varovaisesti:( Mutta elokuussa on seuraava HCR tapahtuma! Silloin ehkä alle 1:50:)

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)