21.7.2010

Raparperin ja mansikoiden aikaan


Ennen lapsia leivoin paljonkin. Leipää, makeita juttuja, suolaisia juttuja. Nykyisin leivon paljon vähemmän, eikä kaupasta ostettu pulla kauhistuta. Lasten kanssa on tietysti myös kiva leipoa - periaatteessa. Useampi leipuri vain saa aikaan niin hirvittävää sotkua, että leipomiskertojen väli on ainakin meillä turhan harva. Tänään vietimme laatuaikaa Emilin kanssa ja leivoimme - ja kivaa oli.

Pikkuapulaiseni vain oli taas kovin ehtiväinen.
Herra väänsi huomaamattani uunin hanikat kaakkoon
ja puolen tunnin uunissaolon jälkeen ensimmäinen 
piirakka päätyi roskikseen:(.

En ole mikään raparperipiirakan suuri ystävä. Alkukesästä sain ystävältäni muutaman varren ja päätin etsiä piirakkareseptiä. Sellainen löyty kotikokki.net:istä, ja tätä piirakkaa on tänä kesänä leivottu useampaan otteeseen - se on H-Y-V-Ä-Ä!

***

RAPARPERI-MANSIKKAPIIRAKKA

2 munaa
2 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
100g voisulaa
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

täyte:
250g mansikoita
3 dl raparperin paloja
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl jauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voisula, kuohukerma ja maito, sekoita. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun piirakkavuokaan.

Kuori ja pilko raparperi. Laita palat ja mansikat taikinan päälle piirasvuokaan. Nypi pehmeä rasva, sokeri ja vehnäjauhot ja ripottele muruseos päälimmäiseksi piirasvuokaan.

Paista 200 asteesa noin 30 min.


***

Taikina riittää suurehkoon vuokaan. Itse teen tätä tähän Brukan 30 cm:een vuokaan. Tämä vuoka on muuten vertaansa vailla, on mielestäni simppeli kattaukseen kuin kattaukseen ja keskiosa on koholla, joten piirakat paistuvat tasaisesti.

Olen käyttänyt piirakassa pakastemansikoita, tuoreet toiminevat vähintäänkin yhtä hyvin. Tämän päivän ensimmäiseen piirakkaan korvasin kuohukerman kermaviilillä, ja toimi ihan hyvin.  

3 kommenttia:

  1. Toi on kyllä niiin hyvää!Toinen herkku on tuoreista mustikoista tehty piirakka kera vaniljavaahdon :) Raparpereista ja mansikoista tulee muutes ihan älyttömän hyvää mehua, jos jaksaa vaa keitellä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, täytyykin kokeilla nyt lomalla :). Raparperista en ihan hurjasti muuten välitä, mutta mansikan kanssa voisi olla kivakin yhdistelmä. Ihania kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja käytännöllinen vuoka! Täytyy itsellekin sellainen jostain hankkia!
    Samantyyppistä ohjetta käytin ennen lasten syntymää, sopii tosiaan marjan kuin marjan kanssa ja ON hyvä! Nyt meillä leivotaan ilman muna- ja maito tuotteita.. Eilen tuli hieman pakosta leivottu raparperipiirakkaa :)

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)