19.11.2009

Taikasana Guess?



Oma vaatetilanteeni on - jos nyt ei katastrofaalinen niin ei lähellekkään sitä mitä toivoisin. Kolme perättäsitä raskautta ovat verottaneet vaatekaappiani; olen tehokkaasti hankkiutunut eroon vanhasta, mutta uutta en ole ostanut tilalle, koska aina on ollut se maha... Nyt onkin sitten ihanaa ostella itselle, kun (raskaus)mahaa ei (ainakaan mieheni mukaan) ole tulossa. Nykyään olen oppinut, että kun löydän jotain kivaa, ostan sen. Hakemalla harvoin löytyy mitään.


Ostan mielelläni laadukkaita ja klassisiakin vaatteita, jolloin voin paremmin perustella itselleni myös vaatteiden hinnan. Vaatteen pitää myös tuntua omalta, tiedän, etten käytä vaatteita, joissa en tunne oloani kotoisaksi ja ärsyynnyn kaapissani lojuvista käyttämättömistä vaatteista. Mieluummin olen ilman, kuin ostan jotain sinne päin, jos en löydä haluamaani. Näin on käynyt farkkujen kanssa. Olen metsästänyt farkkuja ainakin puoli vuotta. Sekä kapeita että bootcuteja. Nyt löysin itselleni kokonaan uuden merkin; Guess. Aikaisemmin olen tämän merkin ohittanut, koska vaatteet ovat liian "blig bling" makuuni. Ystävälläni näin kuitenkin kivat farkut ja ne olivat kyseisltä merkiltä ja niitähän piti päästä sovittamaan. Ja jos nyt ei aivan täydellinen pari löytynyt, niin hyvät kuitenkin. Saman merkin kapeat ovat vielä ostoslistalla.

Kaapista löytyy myös Miss Sixtyt (vaikka ovatkin kuulemma pissisfarkut;), Gantit (jotka ovat vyötäröltä aivan liian korkeat, vaikka eivät kai mitkään mammamallit) ja Rock and Republicit. Viimeksi mainittu on edelleen mielestäni paras fakkumerkki ever - hinnat Suomessa usein vain ylittävät kipurajan ja farkkujen nettiostaminen on melkoista tuuripeliä. 





Vinkkejä muista hyvistä farkkumerkeistä otetaan vastaan, metsästys jatkuu.


***


Syksyn toinen loistava hankinta on ollut stretch-saappaat, näiden pitäisi lakisääteisesti olla jokaisen naisen perusvaruste. Löysin saapikkaani Muotikuusta ja ovat ihanan korkea, polvitaipeeseen ylettyvä malli. Näillä sitten hiihdellään hameessa, farkuissa, mekoissa ja kaikessa niiden välistä.






***

Ja samaan syssyyn vielä, Idalle löytyi mielestäni kivat goret, Eccon mallistosta. Neidin ainoa toive talvikenkiin liittyen oli glitteri, ja sitähän löytyy. Äidin mielestä kevyet ja kauniit sekä lämpimät.













7 kommenttia:

  1. Mä olen huono ostaan farkkuja. Suosikit ovat Gantin outletista ostetut suht kapeat ja matalanmalliset, jotka sopivat leveälle takamukselleni:)

    VastaaPoista
  2. Mulla on kahdet Guessin farkut ja ne istuu täydellisesti. Ongelma on siinä etten tykkää merkin imagosta alkuunkaan joten housujen käyttö on jäänyt vähälle.

    Gantin farkut on mulle liian leveitä, ne ruutuhässäkät on jääneet käyttämättä kun roikkuvat niin rumasti.

    Mun lempifarkkumerkki on niinkin eksoottinen kuin Diesel, niiden mitoitus sopii mulle.

    VastaaPoista
  3. Katri, tonne Gantin outletiin pitää mennä, kun seuraavan kerran olemme nurkilla. Vaikka ei ehkä farkkuja mulle niin muuta...

    Nina, imago oli se sana mitä mä en löytänyt - vaikka en sen syvällisemmin Guessin imagoon olekkaan perehtynyt, niin, mulle tulee mieleen isorintaiset blingblingdingdong-blondit;). Toivotaan, että farkut eivät jää kaappiin. Diesel istuu mullekkin, olen vain vähän kyllästynyt...

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Itsekin olen tykästynyt kovasti Guessin farkkuihin - täydellinen istuvuus! :)

    Missä on Gantin outlet?

    VastaaPoista
  5. A niin Nina, tuli vain yksi kommentti sulta tänne asti, loput ovat lentäneet bittiavaruuteen...

    Heini, onpas täällä paljon Guess - farkkuilijoita! Katri blogissa oli Gantin outletistä juttua täällä http://kaisastiinangarderobi.blogspot.com/2009/10/sveamamman-sylista-kotiuduttu.html (jos linkki ei toimi niin lokakuun postaus). outlet on Norrtäljessä.

    VastaaPoista
  6. Toi on muuten totta, että useimmissa Gantin farkuissa on ihan liian korkea vyötärö. Tosin mullakin niitä on ja tulee käytettyä yleensä silloin, kun on oltava "vapaalla mutta silti vähän virallisempi" lady :). Tosin yläosan tulee olla sellainen ettei vyötärö missään nimessä näy ;)!

    Ihan arkikäytössä mulla on farkkuja mm. Mexx:ltä, Your face:ilta ja Oui:lta. Odd Molly tosin on oma suosikki. Ne vaan istuu ja mielestäni näyttää vielä jopa hyvältä :)!

    Ihan aiheesta sen verran, että Guess on mulle jotenkin ihan no,no. Merkki assosioituu ihan liikaa Martina Aitolehteen ja Sini Helmeen(?). Tosin ei siinä mitään, ihan kauniita naisia molemmat mutta kuitenkin niin eri maailmasta kuin mitä itte tunnen olevani ;)..

    VastaaPoista
  7. Hi there Dear, are you genuinely visiting this web site
    daily, if so after that you will definitely take nice know-how.


    Also visit my website :: home business

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)