1.4.2014

KassiAlma


Meillä asuu myös KassiAlma. Enkä nyt puhu itsestäni. Tykkään hurjasti laukuista, mutta niitä, mitä mä himoitsen ei ole budjetoitu tähän eikä ensi kuuhun ;). Ida sen sijaan oli määrätietoisesti säästänyt rahaa uuteen laukkuun ja sunnuntaina ehdimme vihdoin shoppailemaan.

Alunperin neidin ajatuksissa oli Kånken. En tiedä koska nuo on lanseerattu ensimmäisen kerran, mutta kultaisella kahdeksankymmenluvulla niitä oli paljon ja ne olivat huonoja kantaa jo silloin. Ihanan näköisiähän ne ovat - varsinkin ne uudet värit ja kevyeen kantamiseen varmasti hyviä ja Ida olisi saanut sellaisen ilman muuta ostaa. Neiti tuuliviirin mieli vain muuttui kuin salamaniskusta kun paras kaveri oli saanut synttärilahjaksi maailman ihanimman Björn Borgin bowling bagin. Näitäkin kasseja oli silloin 80-luvulla, meidän koulussa kaikilla oli sininen Adidas, rohkeimmilla keltainen :). Sellaista laukkua kun kaveri oli ostanut, ei löytynyt sitten mistään ja muutamia pieniä raivokohtauksiakin asian tiimoilta järjestettiin. Yhdeksänvuotiaan oli mm. tosi vaikea ymmärtää, ettei ole järkeä tilata kassia Amazoista ja maksaa 30€ postikuluja. Toisaalta ymmärrän...

Sunnuntaina lupasin, että lähdemme yhdessä shoppailemaan. Silloin kauan haikaltu laukku vihdoin löytyi - mutta löytyin muitakin kivoja vaihtoehtoja. Myös tämä neopikki vaihtoehto johon hän lopulta päätyi, on mielestäni kovin kasari - joskin ihan hieno. Pääasia että laukun uusi omistaja sai sitä mitä halusi.


Ette usko miten onnellinen neiti maanantaiaamuna lähti kouluun. "Huomataankohan mun uus kassi?" "Mitäköhän muut sanoo siitä?" Niin tyttöjen juttuja. Vai voitteko kuvitella jonkun yhdeksänvuotiaan pojan miettivän, mitä mieltä joku on hänen jutuistaan. Kysyin Emililtä yhtenä päivänä kun tukka oli taas harjaamatta, kiinnostaako häntä yhtään, minkä näkösenä tuolla kulkee. Puoltakaan sekunttia miettimättä vastasi ei. No, ehkä sekin aika tulee vielä.






10 kommenttia:

  1. Meillä 8,5-vuotias on toistaiseksi tyytynyt äidin vanhoihin laukkuihin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös mun vanhoja laukkuja tytöillä, juuri ilahtuivat ikihyviksi jostain vanhoista kesäkasseista.

      Poista
  2. Niin tuttua, niin tuttua... Toisaalta 9-vuotias voi pyöriä pitkin pihoja aivan karsean likaisena, mutta seuraavana hetkenä on niin neitiä, että :)

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua toikin. Joillakin ulkonäköasioilla ei ole vähempää väliä, toisista ollaan TOSI tarkkoja.

      Poista
  3. Laukku on aivan ihana, mutta eikö reppu olisi silti paras koululaukkuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idalla on myös reppu käytössä. Koulumatkaa on n. 200m eikä tavaraa vielä hirveästi, joten mielestäni kassikin toimii hyvin. Mutta oikeassa olet, kaipa se reppu on paras vaihtoehto :)

      Poista
  4. Jii halusi ihan välttämättä muutama voosi sitten olkalaukun. Yritin sanoa että se on epäergonimisuuden lisäksi myös hankalampi kantaa mutta poika oli päättänyt että sellainen pitää olla. Hän käytti sitä koulussa jonkun aikaa ja sitten siirtyi takaisin reppuun -olkalaukku on nyt esim. läppärikassina jne muissa reissuissa.

    Voisin kuvitella että bella kantaisi kirjat vaikka pään päällä, jos päättäisi haluta niin -tytöt on niin päättäväisiä ja miettivät asioita monesti ehkä eri tavalla.

    Idan kassi on tosi magee (bellakin olisi ihan varmasti samaa mieltä!) ja vaikka koulukassina ei funktionaalisin niin itsehän tyttö sitä kantaa :) Pidän myös ajatuksesta että siihen on itse säästetty rahat, sillon se on varmasti omistajllekiin rakkaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin ajatus itse säästetystä kassista on kiva. Kivaa on myös se, että kaikkia kivoja kasseja on myös pojille.

      Poista
  5. Edelliseen postaukseesi viitaten haluaisin ehdottomasti kuulla vaunuistanne. Itsellä vaunujen hankinta nimittäin kesäksi edessä. Liikun itse paljon, joten varmaan tulee vaunulenkkejä tehtyä. Juoksua myös harrastan, mutta onkohan siihen sitten järkevää olla eri vaunut. Mielelläni siis kuulisin millaisiin vaunuihin olette päätyneet.

    Jenni

    VastaaPoista
  6. Yritän tehdä jutun ensi viikolla :).

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)