6.4.2014

Arkiruokaa Indoor Gardenista


Ruokakaupassa käynti ei kuulu suosikkipuuhiini - mutta ei se mikään inhokkihommakaan ole ja yksin kauppareissulla on usein jopa ihan mukavaa. Sen sijaan inhoan sitä "mitätänäänsyötäisiin"-rumbaa. Arkiruokien keksiminen on piinaavaa ja tuntuu, että ihan samat ruoat pyörivät listoilla viikosta ja kuukaudesta toiseen. Vuodenajat tuovat tähän vaihtelua, kesällä syödään usein osaksi kylmää ruokaa, talvella paljon keittoja ja laatikoita. Omat haasteensa asettaa myös se, että arkisin meillä on noin kahdeksan kattausta, eli on turha kuvitella tekevänsä kalaa tai muuta sellaista, mikä pitää syödä suoraan uunista tai pannulta.

Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että kavereiden kesken pitäisi pitää säännöllisesti "ruokalistavaihtajaisia". Uskon, että lapsiperheiden listoilla pyörivät samat ruoat, mutta aina mahtuu varmasti joukkoon uusiakin juttuja tai ainakin uusia "twistejä" (argh - superärsyttävä, kulunut ilmaus kaikista ruokaohjelmista).  Ninan (ja Ninaa kannattaa näissä ruoka-asioissa uskoa, olen ymmärtänyt, että Nina ei paljoa kokkaile mutta kokatessa tulee hyvää ;) ruokavinkistä innostuneena päätin jakaa näin uuteen viikkoon pari meidän suosikkireseptiä.

Ninan vinkkaama rosmariini-broilerikiusaus oli tosi hyvää ja noilla raaka-aineilla on vaikea epäonnistua - vaikka vähän joutui säveltämäänkin (ja tein varsinaisen säästöversion ;)... Postauksen loppuosasta huolimatta en raaskinut ostaa 5€ tuoretta rosmariinipuskaa, koska en osaa tuota yrttiä juuri käyttää (nyt siihen tulee muutos ja lupaan opetella :). Lisäksi olin aivan varma, että kotona on kuivattua rosmariinia. No, ei ollut, joten, mun kiusaus maustui suolalla ja reilulla kahdella teelusikallisella Provencen yrttiseosta. Toimi hyvin ja veikkaan, että mitkä tahansa yrtit käyvät hyvin. Meillä lapset syövät jonkun verran tulista ruokaa, mutta (musta)pippuri ainakaan suurissa määrin ei uppoa. Siksi korvasin toisen Crean tavallisella ruokakermalla (ja säästin tässäkin;).

Kolmas säästökohde oli juusto. En suostu maksamaan kaksinkertaista kilohintaa siitä, että joku on raastanut mulle juuston valmiiksi (vaikka ymmärrän kyllä, että joku sen tekee). Ensin ajattelin vain paloitella tahmaisen juuston, mutta päätin kokeilla sen raastamista ja sehän toimi hyvin:). Koskenlaskijaa pysty siis raastamaan ihan kohtuullisesti. Mietiskelin vielä, että raastaminen saattaisi sujua vieläkin helpommin, mikäli juustoa pitäisi hetken pakkasessa. Huomaatteko, mulla on selvästi liikaa aikaa pohtia näitä ;).

Mutta siis kiusauksesta tuli hyvää ja alkuperäistä reseptiä täsmällisesti noudattamalla varmasti vielä parempaa. Pidän myös tästä variointimahdollisuudesta. Kokeilkaa ihmeessä!

Ostin pari vuotta sitten miehelleni isänpäivälahjaksi Herbien Indoor Gardenin (enkä ajatellut pelkästään itseäni ;) ja se on osottautunut loistavaksi yrttien säilömispaikaksi. Basilikat kasvavat nopeammin kun niitä ehtii syödä ja se on hauska keittiön vihreä väriläiskä. Ainakin tätä meidän mallia voin lämpimästi suositella!



Siihen liittyen näissä kahdessa muussa suosikkireseptissä onkin basilikaa. Molemmat reseptit ovat niiltä Ninan välttämiltä Pirkan ruokasivuilta ja haastankin Ninan testaamaan ainakin tätä monta vuotta sitten bongattua basilikaista broilerkasaria. Itse laitan joukkoon usein vielä porkkanaa  / kukkakaalia / maissia / parsakaalia. Hiilareita välttelevä voi myös syödä tämän hyvin kasvisten kanssa. EDIT: En koskaan tosi harvoin ostan marinoituja broiskuja (tosin joskun harvoin jos lapset saavan hunajamarinoituja versioita, on se parasta mitä maa päällään kantaa..:/ ), vaan käytän tähänkin marinoimattomia, maustan suolalla ja mango-currylla .

Toinen resepti on lasagne, joka valmistuu suhteellisen helposti vaikkakaan ei ihan nopeasti. Itse en ole lasagnen ystävä, mutta meillä tämä tekee poikkeuksetta kauppansa. Pirkan sivuilta tämäkin vuohenjuustolasagne . Juustokastike tuottaa poikkeuksetta päänvaivaa, itse suurustan sen Maizenalla ja esilämmitän maidon melkein kiehuvaksi mikrossa. Silti kattilaa saa poikkeuksetta hinkata. Kertokaa, jos jollakin on pomminvarma keino tähän.

Toivottavasti näistä on jollekin iloa. Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit kommenttiboksiin jonkun teidän ARKIruokareseptin - saisin laajennettua tätä meidän jauhelihavalikoimaa :).

Kivaa uutta arkiruokaviikkoa!

16 kommenttia:

  1. Heips!

    No nyt kun kysyit niin täältä löytyy ajatustakin nopeampi kanapasta:
    http://citykidsmode.blogspot.fi/p/lempireseptit.html

    Sekä helppo lammaspasta:
    http://citykidsmode.blogspot.fi/2013/04/lauantain-liian-helppo-lammaspasta.html

    Ja lasten ikisuosikki:
    http://citykidsmode.blogspot.fi/2013/07/helppo-lauantairuoka-macaroni-and-cheese.html

    Pastalinjalla ollaan meillä aika paljon arkisin.

    Mukavaa tulevaa viikkoa :)!

    T: Eva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä! Tuon viimeisen olen joskus bongannutkin blogistasi, nyt pitää ottaa asiakseen kokeilla kaikki :)

      Poista
  2. Spaghettijauhelihavuoka: 1 pss rakettispaghettia, 400g jauhelihaa, 1 prk tomaattimurskaa ja 4dl ruokakermaa, mausteita maun mukaan. Keitä spaghettia pussillinen, paista jauhelihaa 400g+mausta se, sekoita edelliset. Sekoita mausteet ruokakermaan (suolaa, pippuria tms.). Kippaa kermat ja tomaatit vuokaan ja sekoita. Paista vajaassa 200 asteessa niin että pinta vähän ruskistuu. Anna jäähtyä. Toimii pakastettuna ainakin taaperolle ;) Nuo määrät on vähän hatusta, kun välillä laitan enemmän tomaattia tai kermaa. Voi laittaa vaikka purkin ja purkin ja lisätä jos näyttää kuivalta. Voi laittaa myös vaikka Koskenlaskijaa sekaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämähän on hyvää vaihtelua perusmakaroonilaatikolle!

      Poista
  3. Lasagnen juustokastiketta varten olen ostanut aikanaan 3 L teflonkattilan. Käypä myös esim. haudutetun riisipuuron tekoon. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teflonkattila olisi hyvä hankinta. Mä olen liian tyköstynyt mun Toolsien ulkonäköön, mutta tuollaisessa eivät vaan toimi... Riisipuuroakin meillä tehdään muulloinkin kun jouluna, ehkä lisään tuon teflonkattilan siis hankintalistalle :)

      Poista
  4. Halloumwokin olen joskus bongannut yhdestä blogista, kasvikset kuullotetaan kasarissa (kesäkurpitsa, porkkana,kaali, sipuli), lisätään kookosmaito tai ruokakermaa, paistetaan halloum erikseen, lisätään sekaan ja syödään nuudelien kanssa. Ruokaa voi varioida kasvisten osalta ja joskus heitetään myös kanasuikaleet sekaan. Tää poikkeaa niin paljon meidän arkiruoasta. Nyt ollaan tyhjennetty kuivakaappia, löytyneistä aineksista tehtiin tonnikalapastaa, purkki tomaattimurskaa, ruokakerma, tonnikala ja mausteet kasariin ja syötiin pastan kanssa, oikein syötävää oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä halloumiwok kuulostaa hyvältä! Menee ehdottomasti kokeiluun, kiitos! Tonnikalakastike valmistuu meillä aika samoilla ohjeilla :)

      Poista
  5. Moikka moi! Meillä lukuisat ruokarajoiteet asettavat ruuanlaitolle jos jonkinlaisia vaatimuksia. Pasta oli ruokavaliossamme ennen. Nyt pastaa syömme vain ajoittain, sillä luontaisesti gluteenitonta pastaa ei aina löydy lähikaupasta... On tosi työlästä tehdä aina kaikki ruoka kahdella eri tavalla, joten pyrimme tekemään sellaista ruokaa, jota kaikki voivat syödä. Meillä ehdoton arjen pelastajat ovat valmiit keittovihannespussit (eivät keittojuurekset vaan ne isot keittoihin tarkoitetut pussit). Isoina kuutioina peruna, porkkana, lanttu, purjo...). Sitten vaan eri variaatioita kehittelemään: kana, jauheliha, nakki, lohi... jne. Jos maito olisi meillä kaikilla sallittu, ottaisin soppaan mukaan Koskenlaskijat eri makuineen. Nyt sitten eri ristiinreagoivat ruoka-aineet aihettavat päänvaivaa. No, kiva se on silti, että kesä tulee!
    -Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin huono noissa ruokarajoiteasioissa - voi olla että joudutte kyläilemään omin eväin... Mutta joo, koskenlaskija on mainio apu moneen. Ja noi valmispussit on nopsa apu. Mä käytän paljon kiusauksiin sitä peruna-sipulisekoitusta...

      Poista
  6. Ruokapirkan sivuilta serkkuni oli aikoinaan bongannut ohjeen nimeltä Melkein kuin moussaka: http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/25392-melkein-kuin-moussaka
    Tosin mä oon tota tehnyt serkkuni muunnoksella eli tuossa ohjeessa oleva pastakastikkeen oon korvannut runsaalla määrällä ketsuppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän oloinen ohje tämäkin, kokeiluun menee, kiitos. Kommenttien pekonilisäys kuulostaa myös hyvältä. Jäin itsekseni naureskelemaan, kun joku kommentoi, että paistoaikana (1h) ehtii vaikka imuroimaan - totta, ja lisäksi vaikka pesemään vessat, laittamaan pyykit, viemään lapsen harkkoihin JA käymään kaupassa ;).

      Poista
  7. Mua naurattaa, luin tätä postausta kännykästä junassa duunista tullessani...aivan kamala nälkä ja tekstiviestein oli jo tullut vaatimuksia "käy kaupassa!". Pää löi tyhjää kunnes tadaa, pelastit!! Eli testattu on!

    ...ja pakko kommentoida tähän postaukseen myös tuota uudempaa, ja siinä olevia kuvia. Siis miten teidän lapsen voi niin saman näköisiä, tai koko perhe!!! Olis kiva nähdä ihan livenä kyllä!

    Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan loistavaa jos tästä on ollut jollekin apua :)! Hienoa!

      Hmm, äitihän sanoi diplomaattisesti jo Emilin jälkeen, etä kun ollaan L:n kanssa niin samannäköisiä niin on vaikea sanoa, kumman näköisiä lapset ovat.. Mutta joo, kyllä ne saman perheen lapset niin samasta muotista on, että välillä naurattaa.

      Ehdottomasti pitää ottaa kuulumistenvaihtolenkki (saatko juosta?! En ehkä fillarilla pysy perässä...), koodaa kun olet maisemissa!

      Poista
  8. Kiitti, täällä tuli tosi monta hyvää vinkkiä. Ehkä mä kokeilen tuota broilerikasariakin:)

    Rosmariini on meillä talvisin käytetyin yrtti, korianterin ohella. Sopii safkaan kuin safkaan. Meilläkin on tuo Indoor Garden ja on paras yrttienkasvatuslaite. Olen kokeillut kuutta muutakin eli tiedän mistä puhun;)

    VastaaPoista
  9. Ehkä mäkin käyn ostamassa sen rosmariinin tuonne basilikojen kaveriksi. Ja hyvä, etten turhaan kehunut tuota Herbietä, mulla ei ole kokemuspohjaa muista.

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)