18.3.2012

"with Fleece" - season





VÄLIKAUSI. Ihan pahin aika pukea lapsia. Pahimpaan aikaan naulakossa roikkuvat sekä topat, että välikausivaatteet. Tilanpuutteen vuoksi meillä toppavaatteet saivat tänä keväänä äkkilähdön, mutta kaaos pesukoneen ja kesävaraston välillä oli pari päivää melkoinen.



Meillä kerrospukeudutaan. Peruja mun retkeilyvälinemyyjäaikakaudelta;). Ja kaippa se on nykyaikaa. Meillä lapset ovat melko tottuneita siihen ja mukisematta kiskovat fleeceä ja villaa väliin. Monena keväänä olen kuitenkin tuumaillut ja kuullut kehuttavan Ticketin with fleece - asuja, lähinnä siis Plain Rain ja Rubber Rain. Loistavia valintoja kun aamulla on pakkasta ja iltapäivällä täydellinen vesikeli ja pohtii, miten ihmeessä pukee lapset järkevästi päiväkotiin. Olen kuitenkin kitsastellut ja pukenut ne fleecet sinne väliin itse. Nyt saimme tilaisuuden yhteistyössä OZ BABYN kanssa testata Plain Rainia fleecellä ja T O I M I I! Olen tosi tyytyväinen. Varsinkin housut ovat lämpimät eri tavalla kuin ne ilman fleeceä olevat.

Emil itse asiassa valkkasi pukunsa ihan itse. Ja käyttäjäkin tuntuu varsin tyytyväiseltä. Puku sujahtaa päälle erittäin nopeasti ja toimii liikkuvat lapsen päällä. Ainoa miinus tuli Emilin mukaan siitä, että lahkeet eivät pidä vettä... Jep, jos kahlaa kumpparin varret täyteen lahkeet eivät todellakaan pidä vettä. Suosittelin sukelluspukua...Ticketin mitoitus on aina ollut reilua ja hoikkia lapsia menee noihin housuihin kaksi. Olin itse hieman skeptinen juuri sen suhteen, haittaako reilu mitoitus liikkumista, mutta hyvin sujuu, sen testasimme tänään.


Vietimme Emilin kanssa laatuaikaa puistossa ja puvun vedenpitävyyttä testattiin urakalla. Tietääkö kukaan MITÄÄN siistimpää, kuin jääpalojen onkiminen lätäköstä:)?! Niitä jääpaloja voi myös tuuppia liukumäestä alas. Ja vitsi miten siistiä on hypätä niiden päälle ja rikkoa ne! 

Vettä, lunta, jäätä, rapaa, hiekkaa - ah ihana välikausi. Maisema näyttää muuten hirmu tylsältä taas, kun kaikki talven roskat paljastuvat lumen alta. Tekisi mieli tarttua itse katuharjaan ja kulkea roskapussi kädessä...




 Testissä siis
Linkin takana myös tarkat tuotetiedot.
Emilillä koko 116, vastaa mielestäni hyvin kokoaan.

Puvun hinta-laatusuhde on mielestäni erinomainen.
Itse toivoisin aina lastenvaatteisiin parempaa istuvuutta,
mutta jokainen sauma maksaa aina lisää.

Parin viikon käyttökokemuksella voin suositella
 näitä Tiksun fleecevuorellisia pukuja lämpimästi!
Ja muutman vuoden kokemuksella myös niitä fleecettömiä.
Tänä vuonna ihania kuoseja, käykäähän kurkkaamassa!
OZ BABYN nettikauppa toimii,



UUSI VIIKKO, UUDET KUJEET!


28 kommenttia:

  1. Hmm, paljon Emil on nyt pitkä? Padmélla on myös 116cm ja olen miettinyt että mahtuukohan vielä.
    Eli kiitos muistutuksesta, kaivampa esiin. Oletko muuten kiinnitttänyt huomiota että teillä on ihanan hymyilevä nuorimies ♥

    VastaaPoista
  2. Emil oli marraskuussa nlassa 111 cm, eli nyt varmaan muutaman sentin päälle, ei yli 115cm kuitenkaan.
    Ja kiitos ♥, se hymyilee nätisti ollessaa hyvällä tuulella, mutta nykyään on usein myös hurjan myrtsi..:/. Mutta nää kahden keskiset ajat ovat yleensä sellaisia, että poika on aurinkoinen :).

    VastaaPoista
  3. Itse en ollenkaan ole kokenut, että Ticksun plain rainit fleecellä tai ilman olisivat leveitä! Ei meidänkään muksut oikeesti ole kovin tanakoita eikä mulla ole tunnut mieleenkään että olisi leveitä... Mutta pitää alle tarvittaessa mahtua jotain vällyä ja lievä väljyys siksi vain plussaa.

    Ihanasti sopii Emilille tuo lime. Meillä on syksyksi lime, nyt tulee turkoosi kevät =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei teillä öapset todella ole tanakoita..! Vyötäröllä ei onneksi ole hurjasti liikaa ja kiristys toimii hyvin, lahkeet ja takki mun makuun kauttaaltaan aika leveitä. Mutta kuten kirjoitinkin, tykkään slimmimmistä. Turkosikin on ihana, voi tulee ihan Emilin vauva-aika mieleen..:)

      Poista
  4. Mietin tuota kokoa nuorimmalle tytölle joka on nyt noin 100cm. Olisiko siitä sitten 110cm parhain? Viime vuotinen 104cm Oli kyllä jo pieni.

    Onko Ellenille tänä keväänä Plain rain with fleece pukua? Ja jos on, niin mihin kuosiin päädyit? =) Itseäni kovasti tänä keväänä viehättää se liila, jossa on valkoisia kukkia. Todella onnistunut muutenkin Ticketin kevät mallisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmp, meillä Ellen on myös juuri noin 100cm ja hänellä kyllä 104cm on oikein passeli. Tällä hetkellä käytössä oleva Plain Rain tosin on Idan vanha, eli saattaa olla sitä Tiksun isompaa mitoitusta. Samoin vanha rubber fleecellä on TOSI vanha...

      Meille on kertynyt noita yksivärisiä Plain Rainejä varastoon, joten taida saada hankkia uusia:). JOS saisin, tykästyin kovasti tähän http://www.ozbaby.fi/tuote/ticket-to-heaven-välikausipuku/119285121/ pinkkiin pilkkukukkakuosiin. Harmaa olisi kiva syksyksi. Lilakin on kiva, lila vain ei ole jotenkin meidän juttu - ja joutuisin uusimaan kaikki asusteet;). Samaa mieltä mallistosta, tykkään melkein kaikista!

      Poista
  5. Hei,
    Suosittelisin rubber rainia. Meillä tämän puvun ohut kangas ei kestänyt kulutusta, erityisesti housut menivät huonoon kuntoon vauhdikkaassa menossa... Muuten kyllä ihana puku !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jaksan joka vuosi ihmetellä, että miten tämä kangas kestää, näyttää musta niin ohuelta. Meno muuttuu rajummaksi koko ajan, mielenkiinnolla tosiaan odotan, kuinka meidän housujen käy. Toistaiseksi aikaisempina kausina ovat kestäneet hyvin.

      Poista
  6. Hei,
    tämä setti meilläkin käytössä ja on kestänyt hyvin kulutusta. Mutta taas rubber rain fleecellä tai ilman on mennyt heti rikki. Ja voin sanoa, että kumipuku fleecellä litimärkänä on todella helppo ja nopea saada kuivaksi ;)

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se vanha rubberi kestää ja kestää.. ja kestää myös kuivua. Ei muuten mutta pesun jäljiltä. Tuntuu, että harvoin ainakaan Ellenillä kastuu leikeissä läpimäräksi... Onkohan rubberin kangas jotenkin ohentunut vuosien varrella..?

      Poista
    2. Moi,
      en tiedä, mutta meillä meni heti litimäräksi polvista tämä setti. Joten sitä en sen koommin ole hankkinut :)

      Rose

      Poista
  7. Uuh, kuulostaa niin tutulta tuo toppa-/välikausipuku-tungos naulakoilla! Itse pesin viikonlopppuna jok'ikisen (ja niitä on meillä mon-ta) talvikamppeen varastoon, nyt vaan toivon ettei minkään sortin takatalvi iske. Meillä käytössä Po.pin välikausipuvut samaisen merkin ohkaisemmalla fleecellä, hyvin toimi tuokin kerrosmeininki. Jos nyt ei siis ihan lätäköissä makoile. Vanhimmalle (7/134) pitäisi kyllä uusi puku hankkia, Ticket voisi mennä harkintaan.

    Ps. Asutteko Turussa? Olin huomaavinani tuttuja maisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei kiitos takatalvea enää meillekään, nyt on topat laatikossa:)!
      Ja juu, oikein olet paikallistanut maisemat:)!

      Poista
  8. Poikien juttuja =)

    Mitkä hanskat, kurarukkasten lisäksi, kestää tuon lätäköiden kaivelun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ON :)!
      Välikausihanskat on Hestrat. En tidä pitivätkö oikeasti noissa leikeissä, mutta sitähän POIKA ei huomaa. Ei kyllä sormienjäätymisvalitusta ollut... Ostin myös nämä http://www.ozbaby.fi/tuote/reima-välikausihanskat-hiekka/527054306/ Reimat ja tuntuvat pitävän vettä hyvin. Nykyään pitää siis olla sormikasmalli...

      Poista
  9. Meillä Turussa on vielä käytössä topat, oon tosin jo muutamana päivänä miettinyt niiden heivaamista... mutta kun maassa on vielä lunta. Mitään vehkeitä ei nyt raaskisi laittaa tuonne kuraan, kaikista vähiten uusia välikausivaatteita. Itse tykkään myös noista Ticketin puvuista, mutta tarhatädit ei. Meidän tarhassa käytetään mieluummin kurahousuja.
    Mukavaa viikkoa! -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon toppia vielä päiväkodissa tosiaan näkyykin! Mä taas halusin säästellä lumen aniosta suht hyvinä pysyneitä toppia ja pesin ne varastoon.

      Mäkin luulin - kun kerran mun kullannuput niin vakuutteli, että kurikset pitää olla, mikäli mielii lätäköihin leikkimään. Meillä onneki isommilla ihanan ymmärtäväiset tädit, eikä tarvi olla jos vanhemmat antavat luvan olla noissa vermeissä vesileikeissä. Mä inhoan kuriksia - paisi niitä uusia Tiksuja;).

      Mukavaa viikkoa myös sinne!!

      Poista
  10. Nyt vasta tajusin että toihan on pleinreini! Ajattelin jotenkin koko ajan että on rubber + en osaa lukea. No anyways. Padmélla on siis rubber ja pitutta ainakin 115 cm veikkaan... ja mietin että mahtuukohan se. Hänen päiväkodissaan hoitajat tykkäävät tosi paljon puvusta joten siksi se olisi kiva sinne saada tälle kelille. Ehkäpä sovitamme tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananaaaaaaaaa... Mä itse asiassa ihmettelinkin, kun muistelelin, että fanitatte enemmän rubberia. Mutta ei se mitään, yllä mä täällä jankkaan ja tankkaan ja väännän rautlangasta;). Ja muistit asian kuitenkin ja Padmé pääsee hyvissä vermeissä päiväkotiin :). Kaikki hyvin siis :)!!

      Poista
  11. Ihanat kuvat ja Kiitos hyvistä vinkeistä, täällä tarvitaan jotain välikausiasuja pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :), kiitos! Ihana kuulla teistä aina välillä!! Terkkuja!!

      Poista
  12. Moi!
    Nyt kun toppavaatteet saa pikkuhiljaa laittaa pois niin olisin kysellyt että oletko myymässä sitä Ellenin Ticketin v.punaista eja takkia? Olisin ollut kiinnostunut siitä, laitatko sähköpostia jos myyt ja koko olisi oikea tainamaki2@gmail.com :)
    -Taina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette ajatuksissa, en vain ole ehtinyt - tai saanut aikaiseksi.. Takki on pakattuna, mutta koitan ehtiä kaivaa sen ja meilata:)

      Poista
  13. Minkälaiset hanskat teillä muuten on näillä hankalilla keleillä lapsilla käsissään? Tuntuu, että esim. talvi-Reimatecin vedenpitävät sormikkaat on liian paksut ja sitten taas vk-Reimatecit aamuisin vähän liian viileät... ehkä. HM:n ohuet hiihtohanskat olis paksuudeltaan sopivat, mutta kun ne ei pidä kunnolla vettä. Jos löytyy hyvää vinkkiä esim. fleecevuorillisista ja kunnolla vettä pitävistä mielellään sormikasmallisista (tai sitten niitä resoriranteisia mitä teillä oli talvella) hanskoista niin ilolla otan vastaan!

    VastaaPoista
  14. Moikka!

    Emilillä noissa kuvissa välikausi Hestrat - toimivat erinomaisesti. En tarkistanut hanskoja reissun jälkeen, mutta tuskin olivat sisältä kovinkaan märät. Hyvin toimivat myös Reiman välikausihanskat (tuohon hintaan on tiestysti syytä toimiakin..:), nämä siis http://www.ozbaby.fi/tuote/reima-välikausihanskat-hiekka/527054306/

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)