27.4.2014

Pääsiäisen pikakelaus

Blogi ei ihan pysy realiajassa.

Pääsiäisenä ehdimme mökille.

Ihanaa!

Veistelyä, matojen kaivuuta ja kalastelua,
krokettia, maailmamenon ihmettelyä ja paljon muuta.

Yhteistä aikaa ♥





Realiaikaista sen sijaan on se, että Ida nappasi eilen kauan odottamansa ekan henkilökohtaisen mitalin Voimisteluliiton mestaruuskisoista Tampereelta. C-luokassa neliottelun pronssia. Olen niin iloinen pitkään töitä tehneen neidin puolesta! 


14.4.2014

Safkaa - beibisellaista


Onpas mennyt ruokapainotteiseksi tämä postaaminen. No, kuten viimeksi totesin, taidan viettää aika lailla aikaa keittiössä, eikä se siitä ainakaan vähene. Ja ruokaa kuluu, ihan hurjia määriä.


Olin Noelin synnyttyä ajatellut, että jos imetys onnistuu, niin sillä voitaisiin mennä mahdollisimman pitkään. Helppoa ja lisäksi ajattelin, että hiukan vanhempana kiinteiden aloittelu ei ehkä olisi niin hurjaa sotkua ja sähellystä. Todellisuudessahan kun vain ne kiinteät aloittaa niin kaikki sujuu usein ihan hyvin (ok, myönnän, meillä ei ole juurikaan allergioista kokemusta ja tunnen suurta sympatiaa allergiaperheitä kohtaan! En ota siihen kuitenkaan tässä kantaa, koska en osaa siihen mitään sanoa..) ja lisäksi meillä näitä innokkaita syöttäjiäkin riittää. En suoraan sanottuna edes tiedä, suositellaanko neuvolassa täysimetystä nykyään neljä vai kuusi kuukautta - vai arvioidaanko se aina täysin tapauskohtaisesti. Noel on nyt 5,5kk ja tähän asti on menty pelkällä maidolla. Viime viikolla vauva-uinnissa 2 viikkoa Noelia vanhempi pikkuneiti pisteli uinnin jälkeen poskeensa ison määrän kasvissosetta ja ihailin neidin ruokahalua ja syömätaitoa. Kävi ilmi, että he olivat syömistä harjoitelleen jo parin kuukauden ajan ja juttua jatkettuamme sain neidin äidiltä loistavia vinkkejä vauvanruokien valmistukseen. Jääkaapissamme on yleensä kasviksia ja jotenkin onnistuin taas viime viikolla lykkäämään aloittamista. Kunnes tänään - jälleen huonosti nukutun yön jälkeen päätin että nyt :).

Siskot ja veli saavat aina ne parhaat hymyt

Mielestäni varsinkin vauvojen ravitsemuksesta - tai lähinnä siitä mistä se ruoka tulee - kohkataan turhan paljon. Olen sitä mieltä, että jokainen tekee omat ratkaisunsa imettämisen ja pulloruokinnan välillä, samoin siitä, kokataanko ruoat vauvalle itse vai ostetaanko ne purkissa kaupasta. Lisäksi minkään ei tarvitse olla niin absoluuttista, välimallejakin löytyy :).

Olin alkuun ajatellut itse, että kiinteät ruoat saavat tulla meille kaupasta. Muistan, kun värkkäilin Idalle soseita (neidin ollessa nelikuinen) ja sotku oli hirveä, peruna meni liisteriksi ja kaupan purkkimaissi upposi hyvin. Juteltuani vauva-uinnissa tämän äidin kanssa, tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Hän kertoi, että oli aloittanut bataatilla ja kypsentää lähes kaikki ruoat höyryttämällä höyrykattilassa. Ja mikä parasta, kuorineen. Bataatti on ärsyttävä kuorittava, mutta kypsänä kuoret lähtevät helposti. Samoin kuulemma omenat kypsyvät sellaisenaan ja kuorineen höyryssä. Ja mikä parasta, vitamiinit säilyvät. Sitten vain sauvasekoittimella kaikki soseeksi, kasvisten sekaan vähän (korvike)maitoa tarvittaessa. Hedelmäsoseita en koskaan ole tehnyt itse, mutta koska kaikki tarvittavat vermeet löytyvät kotoa, nyt ei ole enää mitään tekosyytä. Myös puurot tämä äiti kertoi tekevänsä itse. Puuron keittäminen sinänsä ei ole mikään iso juttu, meillä aamut alkavat muutenkin aina kaurapuurolla. Sen sijaan muistan ne epätoivoiset yritykset syöttää (jälleen Idalle;) suolatonta, mautonta kaurapuuroa - turhaan. Kaupan sileät, makeat puurot sen sijaan kelpasivat hyvin. Puurohiutaleet hän kuulemma jauhaa kahvimyllyssä. Tämä meiltä puuttuu - mikä ihana tekosyy saada vihdoinkin kunnollinen kahvikone :). Joukkoon sitten esim. omenaa tai banaania makeuttamaan ja makua antamaan. 

Tänään höyryttelin siis bataattia ja sillä aloitettiin. Hyvin maistui pienet makuannokset vaikka täysin outo juttu se Noelin mielestä olikin. Huomenna jatkamme harjoituksia. Toiveet ovat suuret, että vapun jälkeen voisimme jossain vaiheessa pitää unikoulua ja pikkumies alkaisi nukkua paremmin. Toki voi olla, että koko ajan tapahtuu niin paljon uutta ja jännää, etti vain malta ja pysty nukkumaan. Ja - sukuvika, ihan samanlaista on ollut kaikkien kanssa. En pysty käsittämään, että jotkut vauvat nukkuvat öitä läpi.



Saimme muuten ristiäislahjaksi Stocken TrippTrappiin kuuluvat baby-istuimen ja se on osoittautunut aivan mainioksi. Siinä vauva pääsee muiden kanssa pöydän ääreen ja syöttäminen sujuu helposti. Tätä voin lämpimästi suositella, vaikka käyttöikä ei hurjan pitkä olekaan.


Aurinko paistaa ja pääsiäiseksi luvataan lämmintä! 
Tuskin maltan odottaa, että pääsen kameran kanssa mökille!
 Nautitaan!

6.4.2014

Arkiruokaa Indoor Gardenista


Ruokakaupassa käynti ei kuulu suosikkipuuhiini - mutta ei se mikään inhokkihommakaan ole ja yksin kauppareissulla on usein jopa ihan mukavaa. Sen sijaan inhoan sitä "mitätänäänsyötäisiin"-rumbaa. Arkiruokien keksiminen on piinaavaa ja tuntuu, että ihan samat ruoat pyörivät listoilla viikosta ja kuukaudesta toiseen. Vuodenajat tuovat tähän vaihtelua, kesällä syödään usein osaksi kylmää ruokaa, talvella paljon keittoja ja laatikoita. Omat haasteensa asettaa myös se, että arkisin meillä on noin kahdeksan kattausta, eli on turha kuvitella tekevänsä kalaa tai muuta sellaista, mikä pitää syödä suoraan uunista tai pannulta.

Olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että kavereiden kesken pitäisi pitää säännöllisesti "ruokalistavaihtajaisia". Uskon, että lapsiperheiden listoilla pyörivät samat ruoat, mutta aina mahtuu varmasti joukkoon uusiakin juttuja tai ainakin uusia "twistejä" (argh - superärsyttävä, kulunut ilmaus kaikista ruokaohjelmista).  Ninan (ja Ninaa kannattaa näissä ruoka-asioissa uskoa, olen ymmärtänyt, että Nina ei paljoa kokkaile mutta kokatessa tulee hyvää ;) ruokavinkistä innostuneena päätin jakaa näin uuteen viikkoon pari meidän suosikkireseptiä.

Ninan vinkkaama rosmariini-broilerikiusaus oli tosi hyvää ja noilla raaka-aineilla on vaikea epäonnistua - vaikka vähän joutui säveltämäänkin (ja tein varsinaisen säästöversion ;)... Postauksen loppuosasta huolimatta en raaskinut ostaa 5€ tuoretta rosmariinipuskaa, koska en osaa tuota yrttiä juuri käyttää (nyt siihen tulee muutos ja lupaan opetella :). Lisäksi olin aivan varma, että kotona on kuivattua rosmariinia. No, ei ollut, joten, mun kiusaus maustui suolalla ja reilulla kahdella teelusikallisella Provencen yrttiseosta. Toimi hyvin ja veikkaan, että mitkä tahansa yrtit käyvät hyvin. Meillä lapset syövät jonkun verran tulista ruokaa, mutta (musta)pippuri ainakaan suurissa määrin ei uppoa. Siksi korvasin toisen Crean tavallisella ruokakermalla (ja säästin tässäkin;).

Kolmas säästökohde oli juusto. En suostu maksamaan kaksinkertaista kilohintaa siitä, että joku on raastanut mulle juuston valmiiksi (vaikka ymmärrän kyllä, että joku sen tekee). Ensin ajattelin vain paloitella tahmaisen juuston, mutta päätin kokeilla sen raastamista ja sehän toimi hyvin:). Koskenlaskijaa pysty siis raastamaan ihan kohtuullisesti. Mietiskelin vielä, että raastaminen saattaisi sujua vieläkin helpommin, mikäli juustoa pitäisi hetken pakkasessa. Huomaatteko, mulla on selvästi liikaa aikaa pohtia näitä ;).

Mutta siis kiusauksesta tuli hyvää ja alkuperäistä reseptiä täsmällisesti noudattamalla varmasti vielä parempaa. Pidän myös tästä variointimahdollisuudesta. Kokeilkaa ihmeessä!

Ostin pari vuotta sitten miehelleni isänpäivälahjaksi Herbien Indoor Gardenin (enkä ajatellut pelkästään itseäni ;) ja se on osottautunut loistavaksi yrttien säilömispaikaksi. Basilikat kasvavat nopeammin kun niitä ehtii syödä ja se on hauska keittiön vihreä väriläiskä. Ainakin tätä meidän mallia voin lämpimästi suositella!



Siihen liittyen näissä kahdessa muussa suosikkireseptissä onkin basilikaa. Molemmat reseptit ovat niiltä Ninan välttämiltä Pirkan ruokasivuilta ja haastankin Ninan testaamaan ainakin tätä monta vuotta sitten bongattua basilikaista broilerkasaria. Itse laitan joukkoon usein vielä porkkanaa  / kukkakaalia / maissia / parsakaalia. Hiilareita välttelevä voi myös syödä tämän hyvin kasvisten kanssa. EDIT: En koskaan tosi harvoin ostan marinoituja broiskuja (tosin joskun harvoin jos lapset saavan hunajamarinoituja versioita, on se parasta mitä maa päällään kantaa..:/ ), vaan käytän tähänkin marinoimattomia, maustan suolalla ja mango-currylla .

Toinen resepti on lasagne, joka valmistuu suhteellisen helposti vaikkakaan ei ihan nopeasti. Itse en ole lasagnen ystävä, mutta meillä tämä tekee poikkeuksetta kauppansa. Pirkan sivuilta tämäkin vuohenjuustolasagne . Juustokastike tuottaa poikkeuksetta päänvaivaa, itse suurustan sen Maizenalla ja esilämmitän maidon melkein kiehuvaksi mikrossa. Silti kattilaa saa poikkeuksetta hinkata. Kertokaa, jos jollakin on pomminvarma keino tähän.

Toivottavasti näistä on jollekin iloa. Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit kommenttiboksiin jonkun teidän ARKIruokareseptin - saisin laajennettua tätä meidän jauhelihavalikoimaa :).

Kivaa uutta arkiruokaviikkoa!

1.4.2014

KassiAlma


Meillä asuu myös KassiAlma. Enkä nyt puhu itsestäni. Tykkään hurjasti laukuista, mutta niitä, mitä mä himoitsen ei ole budjetoitu tähän eikä ensi kuuhun ;). Ida sen sijaan oli määrätietoisesti säästänyt rahaa uuteen laukkuun ja sunnuntaina ehdimme vihdoin shoppailemaan.

Alunperin neidin ajatuksissa oli Kånken. En tiedä koska nuo on lanseerattu ensimmäisen kerran, mutta kultaisella kahdeksankymmenluvulla niitä oli paljon ja ne olivat huonoja kantaa jo silloin. Ihanan näköisiähän ne ovat - varsinkin ne uudet värit ja kevyeen kantamiseen varmasti hyviä ja Ida olisi saanut sellaisen ilman muuta ostaa. Neiti tuuliviirin mieli vain muuttui kuin salamaniskusta kun paras kaveri oli saanut synttärilahjaksi maailman ihanimman Björn Borgin bowling bagin. Näitäkin kasseja oli silloin 80-luvulla, meidän koulussa kaikilla oli sininen Adidas, rohkeimmilla keltainen :). Sellaista laukkua kun kaveri oli ostanut, ei löytynyt sitten mistään ja muutamia pieniä raivokohtauksiakin asian tiimoilta järjestettiin. Yhdeksänvuotiaan oli mm. tosi vaikea ymmärtää, ettei ole järkeä tilata kassia Amazoista ja maksaa 30€ postikuluja. Toisaalta ymmärrän...

Sunnuntaina lupasin, että lähdemme yhdessä shoppailemaan. Silloin kauan haikaltu laukku vihdoin löytyi - mutta löytyin muitakin kivoja vaihtoehtoja. Myös tämä neopikki vaihtoehto johon hän lopulta päätyi, on mielestäni kovin kasari - joskin ihan hieno. Pääasia että laukun uusi omistaja sai sitä mitä halusi.


Ette usko miten onnellinen neiti maanantaiaamuna lähti kouluun. "Huomataankohan mun uus kassi?" "Mitäköhän muut sanoo siitä?" Niin tyttöjen juttuja. Vai voitteko kuvitella jonkun yhdeksänvuotiaan pojan miettivän, mitä mieltä joku on hänen jutuistaan. Kysyin Emililtä yhtenä päivänä kun tukka oli taas harjaamatta, kiinnostaako häntä yhtään, minkä näkösenä tuolla kulkee. Puoltakaan sekunttia miettimättä vastasi ei. No, ehkä sekin aika tulee vielä.






31.3.2014

Näillä mennään - ja näin mennään


Luulin jo, että blogger ei päästä mua enää kirjoittamaa mitään tällä tahdilla. Näyttää olevan onneksi armollista sorttia, joten näillä - tällä tahdilla ja toivottavasti koko ajan kiihtyvällä - mennään ;). Äitiyslomalaisen arki lienee verratavissa eläkeläisten samaiseen - hektistä.

Rääpäleaika on taaksejäänyttä, meillä asuu aurinkoinen ja seurallinen, mutta ilmeisen määrätietoinen pikkumies. Ruuhkatukka Nopale :).  Pieni pelko on, että näillä kolmosella ja nelosella olisi samanlainen temperamentti, nähtäväksi jää...



Tänään on tasan viisi kuukautta mittarissa, ihan huimaa. Maailmaa ihmetellään kovasti ja ensimmäinen hammas alkoi pilkistää viime viikolla. Vajaa pari kuukautta sitten pikkumies oppi kääntymään ja nyt olisi kova tarve päästä eteenpäin. Taaksepäin syntyy jotain liikettä mutta eteenpäin ei vielä - eikä toki tarvikaan. Välillä vaan turhautuminen näkyy pienestä. Uimassa olemme käyneet viikottain ja siitä Noel nauttii aivan hurjasti. Voin muuten lämpimästi suositella kaikille Turun seudulla asuville Suuren Sydämen Annukan vauvauintia ja vesipeuhua - todella ammattitaitoista ja nimensä veroista toimintaa ja Caribiassa puitteet ovat kohdallaan - arjen luksusta ilman saunaa elävälle ;).

Ruoaksi on vielä riittänyt pelkkä maito. Olen itse urheillut melko paljon jo muutaman kuukauden ajan - se lisää omaa jaksamistani ja hyvinvointiani 200%. Olen kuitenkin välillä miettinyt, mahtaako liika (?) liikunta vaikuttaa maidon määrään. Toistaiseksi tuntuu kuitenkin, että Noel on kasvanut ja ollut tyytyväinen vaikka usein tissitteleekin. Huomenna neuvola niin nähdään, mitä vauvavaaka sanoo. Mielelläni lykkäisin kiinteitä vielä kuukaudella...


Hankintoja tälle neloselle on tehty tosi maltillisesti. Vanhemmilta lapsilta ei ole jäänyt juuri mitään säästöön ja pinnasänky ja muut välttämättömyydet on toki hankittu. En koskaan ole ollut vaunufriikki, mutta tällä kertaa halusin panostaa niihin ja ajattelin esitellä ne lähipäivinä - nyt kun ulkona on taas valoa kuvata. Vaatehankinnat ovat myös olleet maltillisia. Nova Star on ollut Emilillä suosikkimerkki, niistä tykkään. Ulkovaatteissa on toistaiseksi pärjätty tosi vähällä - pian niitäkin pitää ruveta päivittämään - sekä vauvalle että isommille. Näistä lisää myöhemmin. 

Ihanaa, että olette vielä "linjoilla" ♥



26.1.2014

Ristiäiset


Hyvää alkanutta vuotta 2014!
Blogivuodenhan voi hyvin aloittaa tammikuun lopussakin, voihan ;)?

Meillä juhlittiin ristiäisiä viime viikonloppuna. Rempasta johtuen lasten synttärijuhlat, samoin kuin muutkin pirskeet ovat jääneet melkein koko vuodelta väliin, joten oli mukava taas pitkästä aikaa järkkäillä juhlia.



Ristiäisten teemaväri oli yksinoikeutetun mielikuvituksettomasti vaalean sininen. Pidimme juhlat kotona, vaikka jossain vaiheessa suunnittelin kasteen järjestämistä kirkossa ja jopa koko juhlan ulkoistamista. Toisaalta nyt, kun olemme saaneet remppaa eteenpäin, on kiva kutsua ihmisiä kotiin. Ristiäiset sattuivat lisäksi kovien pakkasten aikaan ja oli tietysti kätevää, ettei tarvinut siirtyä paikasta toiseen.

Olin kerrankin järjestelyjen kanssa ajoissa liikkeellä, ja väkertelin pieniä askartelu- ja leipomisjuttuja jo  viikolla. Askartelin rieskarulliin coctailtikuista ja teipistä tikkuja sekä koristelin juomapullot sinisillä ruseteilla ja hankin niihin sopivat pillit. Teippi löytyi TEIPPITARHASTA, jossa oli paljon kivoja askartelujuttuja ja paperipillit CONFETISTA.  Samoin ennenkuulumattomasti kokeilin leipomuksia etukäteen ja meillä onkin syöty herkuja nyt ansiokkaasti pari viikkoa :). Kakusta vastasi tällä kertaa ihana ystäväni. Helpotti muuten tarjoiluja kummasti, kun ei tarvinut miettiä kakun leipomista ja koristeluja. Olin kakkuun ihan hurjan tyytyväinen. Se näytti ihanalta ja maistui kerrassan hyvältä.




Pikkuleipiä suunnitellesani halusin ehdottomasti jotain, missä lukee päivänsankarin nimi. Aikeisemmin ristiäisissä meillä on ollut nimikkobebe-leivoksia, mutta tällä kertaa en ryhtynyt bebe-urakkaan. Piparkakkuja oli syöty jouluna niin paljon, että jotain muuta piti saada. Ensin kokeilin tavallista murotaikinaa, mutta niissä maku oli aika mitäänsanomaton. Päädyin tekemään pikkuleivät kadremummalla maustetulla Kinuskikissan lusikkaleipäreseptillä. Taikina oli tosi murenevaista ja leipominen aika työlästä, mutta lopputulos maun kannalta oli mielestäni hyvä. Koristeluvinkkejä hakiessani törmäsin Eben Mansikkamäki-blogiin, ja voi hyvä tavaton miten hienoja juttuja piparkakuista voi ihminen saada aikaan, kurkatkaahan vaikka tänne tai tänne . Olen vieläkin ihan sanaton. Melkein jo masennuin ja totesin, ettei kannata edes yrittää, mutta sitten älysin laskea rimaa omalle tasolleni. Ebe muuten leipoo nämä fantasiapiparit vaaleaan piparkakkutaikinaan, jota ajattelin joskus testata.


Harrasteleipuriystäväni siis oli lupautunut tekemään kakun juhliin. Hän sai työhön melko vapaat kädet ja loihti aivan ihana kakun meille juhlapäiväksi. Olen sanaton myös näistä sokerimassasta tehdyistä tennareista. Lämmin kiitos vielä M!



Kastetilaisuus meni hyvin. Olimme onnekkaita ja saimme tilaisuuteen mukaan kaikki perheen muut lapset kastaneen Antti-papin ja Noel sai aivan mahtavat kummit, joiden ansiosta pikkumies pysyi tilaisuuden ajan rauhallisena. Kastekaavahan on nykyään melko "osallistava". Isommat sisarukset olivat iloisia, saadessaan osallistua. Ida ja Emil lukivat yhdessä sisarusten kohdan rukouksesta ja Ellenin osaksi jäi kuivata Noelin pää kasteen jälkeen. Koko nimeksi tuli siis Noel Aron.


Tarjolla oli
(paitsi vinkiksi, myös muistinvirkistykseksi itselle ;)

Rieskarullia kylmäsavuhärästä
Coctailpiirakoita
Lihapullia

***
Vadelma-valkosulkaatäytekakku
Minttusuklaa CupCakes
Vanilja-valkosuklaa CupCakes
Kadremummaiset Noel-pikkuleivät

Voileipäkakku oli hyvää ja sai kehuja - sitä voin suositella.
 Samoin tykkäsin itse tonnikalapiirakasta, 
mutta kinkkupiirakka jäi jotenkin mauttomaksi.
Rieskarullat olivat niinikään TAAS kuivia, vika on kokissa.
 CupCakeohjeita yhdistelin
 ja hyviä vinkkejä Kinuksikissa lisäksi löytyi Mansikkamarenki-blogista.





Juhlavaateiden metsästäminen tammikuussa oli aika toivotonta. Olin periaatteessa ajoissa liikkeellä ja tilasin Hienohelmasta tytöille tyllihameet. Ne olivat ikävä kyllä väärän kokoiset, joten homma lähti alusta liikkeelle. Tässä yhteydessä on pakko mainita, etten muista, koska olisin saanut yhtä hyvää asiakaspalvelua kuin kyseisen kaupan Mirvalta. Lämmin kiitos vielä siitä! Emilille olin löytänyt Zarasta kiiltäväpintaiset mustat housut ja niihin löytyi kaapista sopiva paita ja huivi. Tyttöjen hameet löytyivät lopulta Panache Kidsin alesta ja ovat Angel's face-merkkiset - ainakin minulle uusi tuttavuus.  Yläosan tiesin tuottavan ongelmia, juhlatoppeja oli tammikuussa mahdoton löytää. Turvauduimme siis kaapista löytyneisiin Guessin kesämalliston toppeihin ja Lindexin boleroihin. Yritin taas pukea tytöt hiukan eri lailla, mutta... se on tämä vuodenaika;). Oma mekkoni on Muotikuusta ja palvellut yhtä normikokoani suurempana useasti raskauksien jälkeen ;). Noelilla Lindexin housut ja Gantin pikeebody. 



Kuvausolosuhteet olivat jälleen haastavat paitsi juhlan järjestäjänä, myös valon kannalta. Suokaa anteeksi siis kuvien laatu. Pitänee sonnustautua uudelleen juhlavaatteisiin ja napata se puuttuva perhepotretti - Annaaa... ;)?


Noel sai ihania lahjoja ja päivä oli mielestäni kovin onnistunut. Ainakin itselle jä hyvä fiilis. Lämmin kiitos kaikille mukana ollelle ja Noelia muistaneille  ♥

23.12.2013

Hyvää ja rauhallista joulua!

Vauva-arki näköjään ripottelee eikä juuri koneelle ehdi. Katsotaan, kuinka ensi vuonna käy...

Kiitos teille kaikille ihanille ja kärsivällisille lukijoille tästä vuodesta!

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA ♥