25.3.2015

Remontin jälkeen


Nyt voi kai jo pikku hiljaa sanoa, että elämää remontin jälkeen. Yläkerta on kokonaan valmis (tai no, ainahan sitä viilausta riittää) ja nyt keittiökin on kattolistoja vaille viimeistelty. Sama homma siellä, ikkuna ja varsinkin siis karmit kaipaisivat kunnostusta, mutta jos nyt vedetään happea välillä. Ja nyt ehdin napata kotona muutaman kuvankin. Tosin heti tämän jälkeen saimme vihdoin sovittua kuvaukset taitavan Tiiun kansa, joten löin osittain hanskat tiskiin ja odottelen mitä Tiiu saa perjantaina aikaan :)

Kulku vanhaan keittiöön oli eteisestä, mitä inhosin. Aina joutui loikkimaan hiekkakasojen yli ja hiekka levittäytyi väkisinkin koko alakertaan. Nyt siinä kohdassa, josta ennen mentiin keittiöön on Aveliasta löytämäni naulakko. Mikäli muuten poikkeatte Turussa, suosittelen ehdottomasti koukkausta Ruissaloon ja Aveliaan. Aivan mahtava paikka vanhassa rantamakasiinissa!



Vanhassa keittiössä en myöskään pitänyt siitä, että siellä oli "jumissa". Nyt keittiön ja ruokahuoneen seinä avattiin ja pystyn ainakin näennäisesti vahtimaan Täystuhoakin paremmin keittiöstä käsin. 

Keittiö on kuvaukseen hankalan mallinen - ja ehkä muutenkin hieman poikkeuksellinen, mutta käytännössä toimii hyvin. Keittiöstä katsottuna vanha kulku on tuosta liesituulettimen kohdalta. Toisella seinustalla on pitkä taso ja korkeat kaapit, uunit, jääkaapit ja mikro ovat vastakkaisella seinällä. Kalusteet tulivat Kvikistä, sitäkin voin lämpimästi suositella. Hinta-laatusuhde on todella kohdallaan ja ainakin Raisiossa palvelu oli ystävällistä. Taso oli kovan pohdinnan alla. Eräs sisustussuunnittelija totesi, että on syytä pysyä omassa linjassa, kun sille on lähtenyt ja valita valkoinen :). Puutaso oli pitkään harkinnassa ja edelleen, kun vastaan tulee samainen keittiö vaalean puutason kanssa, ihailen sitä kyllä. Minulla ei vain ole puutasosta riittävän hyviä kokemuksia ja siksi meidän taso on coriania. Taso teetettiin mittatilaustyönä Paattimaakareilla Raisiossa. Firma on pyörinyt kavereiden sivulaiseissa vuosikausia, mutta nyt vasta tajusin miten hieno systeemi heillä siellä on!


Ruokahuoneen seiniä paikkamaalailin ja se saikin selkeästi raikkaamman ilmeen. Matto olisi hankintalistalla ruokapöydän alle. Haaveilen Ikean Stockholm matosta, mutta jos jollakin on joku muu hyvä idea niin mielläni kuulen! Sotku ruokapöydän alla on aika melkoinen, eli joku helppohoitoinen pitäisi olla...


Korbo kori on ollut pitkään hankintalistalla ja sain hommattua sen syksyn hulluilta päiviltä. Siitä tykkään kovasti. Muutamia muitakin pitkäaikaisia haaveitani olen onnistunut hankkimaan ja olen ollut niistä kovin iloinen. Ruokahuoneen Foscarinin valaisimet saivat seuraa olkkariin medium kokoisesta Cabochesta.


Astiat ja lasit säilytetään laatikoissa - oivallinen kohde Täystuholle, tuolle mun näppärälle kahvinkeittoapulaiselle. Jääkaappia ja pakastinta pikkumies ei onneksi vielä saa yrityksistä huolimatta auki, sitä riemoua odotellessa :).




6 kommenttia:

  1. Hei, oi miten kaunista teillä on. Voisitko kertoa miten olette käsitelleet teidän puulattiat? Ovat juuri sellaiset jotka itsekin haluaisin . Kiitos jo etukäteen jos viitsisit vastata. Iloista kevättä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ❤️! Keittiössä on parketti, joka on tullut tuollaisena. Lattioille emme itse ole tehneet mitään, mutta valkolakalla tulee edellisen kodin perusteella tuollaista jälkeä. Kannattaa kysellä maali-/ rautakaupoista, osaavat siellä varmasti neuvoa!

      Poista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)