8.4.2012

Ollaan vaan ja hengaillaan...


Meidän pääsiäinen -
OLLAAN VAAN JA HENGAILLAAN..

Ida on ollut kolme päivää jumppaleirillä,
se on sitonut kotona oloon.
Toisaalta kiva,
kun on pienempien kanssa ehditty tehdä
ihan tavallisia juttuja, pelailtu ja ulkoiltu.


Tänään käytiin Ruissalossa fillareilla.
Tai Emil ja Ellen pyöräilivät ja mä kävelin.



Kaikki tarjolla olevat kesäjutut piti kokeilla
ja jalat kastella. IHANA KEVÄT ♥



Ja sitten pyöräasiaa - ja avunpyyntö.. Pienemmillä on siis olemassa pyörät, Emilillä Idan vanha 16" ja Ellenillä viime kesänä hankittu potkupyörä. Potkupyörää voin suositella lämpimästi kaikille 2-4 vuotiaille. Ellen oppi käytännössä jo viime kesänä potkuttelemaan pitkät matkat ja pysyy tosi hyvin tasapainossa esim. alamäessä. Luulen, ettei tule tarvitsemaan appareita kun siirtyy oikeaan fillariin. Varmaankin ensi kesänä - täksi kesäksi harkitsemme sellaista "peräpyörää", joka kiinnitetään aikuisen pyörän satulanrunkoon ja lapsi tulee ehkä  mukisematta perässä. Onko kenelläkään kokemuksia näistä? Pääsisi koko perheen voimin fillaroimaan ja toisaalta kuopuksenkin pyöräily olisi muuta kuin kyydissä istumista.




     Toinen, suurempi ongelma on, mistä löytää Idalle pyörä ja MIKÄ ON SE OIKEA KOKO?! Ida on tällä hetkellä 125 cm pitkä. 20" pyörä on juuri nyt sopiva, ensi kesänä 24" olisi parempi. Isolla pyörällä on vaikea ja jopa vaarallinen ajaa, mutta ihan joka kesä ei mielestäni tarvitsisi pyörää hankkia. Niinpä, olis vaan viime kesänä jo ostettu se 20" niin menisi vielä tämänkin kesän.. Pyörä saisi olla sporttinen maastofillari ja olisi tosi kiva, jos sitä pääsisi kokeilemaan - eli siis olisi oikeasti myytävänä kaupassa. Vaihteita saa olla eikä jalkajarru ole pakollinen. Pyörät joita olemme katselleet, ovat olleet hintahaarukassa +/- 300€ ja paljoa enempää en lasten pyörään haluaisi sijoittaa - niin hyvä sijoitus kun se onkin.. Konan Makenat eivät miellytä mun silmää ja sama juttu on tässä Spessussa - vaikka kuulemma hieno pyörä onkin. Myös nämä Cubet on käyty läpi moneen kertaan. Limen vihreä etujoustoinen  Felt on tällä hetkellä ykkössuosikki - en kylläkään enää löytänyt sitä mistään... Nämä kaikki siis poikien mallistosta, eli jos ostetaan nyt Idalle 20" niin se menee sitten Emilille ensi kesänä.
 Vinkkejä?
 Tai lojuuko jollakin käyttämättömänä nurkissa fillari näillä kriteereillä,
 olemme potentiaalisia ostajaehdokkaita.


Citymami muuten postasi vallan ihanista pyöräilykypäristä,
käykäähän kukkaamassa! * KLIK *




NAUTTIKAA HUOMENNA VIELÄ ULKOILUSTA,
 AINAKIN FORECA LUPAA HYVÄÄ ULKOILUSÄÄTÄ!



34 kommenttia:

  1. Minä en kyllä ole millään mittakaavalla oikea ihminen vinkkaamaan polkupyöristä, mulla on edessä pyörän hankkiminen itselle ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien :-D

    Me hankimme tytölle viime kesänä (juuri täyttänyt 4v) 16" pyörän siksi, että ohjelmassa oli apupyörien pois jättäminen. Oppikin sitten yllättävän hyvin ajamaan ilman appareita, kun pystyi vaivatta saamaan jalat maahan äkillisissä tilanteissa. Pyörä menee vielä tämän kesän, mutta ensi kesäksi on edessä uuden pyörän hankinta. Ja sitten meillä ollaan samassa tilanteessa kuin teillä. Luulen, että jatkossa me hankimme aina sen "oikean kokoisen" pyörän, sillä niitä yllättäviä tilanteita kyllä syntyy ihan varmasti tämän ikäisillä.

    Ilmeisesti te ajelette ihan maastoreittejä, kun olette maastoversiota hakemassa. Ihanan urheilullinen perhe!

    Oikein mukavat pääsiäisen jatkot teille ja hyviä pyöräilykelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susta on kyllä tullut äitiyde myötä ihan supersporttinen ;)! Ja juu, samoilla linjoilla, kyllä pyörän pitää olla sopiva. Katsotaan nyt kuinka maastoon päästään - ei ehkä ainakaan sen peräpyörän kasnna..:0.
      Kiitos samoin!

      Poista
  2. Moi,
    pyörän hankinta on meilläkin edessä vähän vajaa 2-vuotiaalle. Potkupyörää olemme miettineet hänelle. Minkä merkkinen on Ellenin kuvassa oleva pyörä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellenin pyörä on First Bike http://www.firstbike.fi/, ostettu Stockalta mutta käsittääkseni saa myös monesta muusta paikasta. Samaisia pyöriä on naapurikaupungin liikennepuistossa yleisessä käytössä, se kertonee jotain kestävyydestä. Olemme olleet vempaimeen tyytyväisiä ja vaikka emil on kyydinnyt pyörää välillä rajumminkin, hyvin on kestänyt! Voin suositella!

      Poista
  3. Tuohon kokoasiaan on vaikea sanoa, kun samankokoiset lapset voivat olla niin erilaisia pyöräilijöitä. Naapurin juuri 6-vee siirtyi 16-tuumaisesta suoraan 24-tuumaiseen ja hohhoijaa. En halua tietää montako laastaripakettia heillä menee. On nimittäin ihan valtavan iso sille lapselle. Siskonsa on ekalla ja pidempi, ajaa 20-tuumaisella reppana.

    Meillä 4-vuotias 110-senttinen kaahailee ilman appareita Helkama Nappulalla, kokoa 16-tuumaa ja ajaa sillä nyt kolmatta kesää. Eikä ole liian pieni, koska jalat pitää saada hyvin maahan ja pitäisi se kai oppia itse sillä liikkeelle lähtemäänkin ;) Olisi aikoinaan ostettu tuollainen potkupyörä, mutta neiti saikin Nopsan 10-tuumaisen kolmipyörän, jolla oppii polkemisen tosi helposti.

    On itsekin mietitty peräpyörä-asiaa. 4-vuotias on liian pieni ajamaan itse isoa "aikuisten vauhtista" lenkkiä ja sitten taas istuimessa vähän iso. Ongelma on se, että meillä lenkit kulkevat maaseututeitä, eikä pyöräteitä, niin peräpyörä-ajatus pelottaa sen vuoksi. Löysimme Trailgator-nimisen tuotteen, joka tekee tavallisesta lastenpyörästä peräpyörän. Se antaisi vapauden lapselle tarvittessa ajaa reissulla itsekin (esim. liikennepuistossa tai turvallisessa paikassa matkan varrella). Saa nettikaupoista ja Budgetsportista. Vielä ei ole hankittu, koska kiinnostaisi tietää, mahtuu tuo aisa istuimen alta, kun se kakkonen sitten istuu istuimessa.

    Raikkaat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, samankokoiset lapset ovat paitsi erilaisia pyöräilijöitä, myös erilaisia mittasuhteiltaan. Ja kun ne pyörätkin ovat..:/ Siksi tää juts on hankalaa. no, Ida on ehkä kuitenkin mieluummin arempi, vaikka ihan sporttinen onkin..

      Mitä tarkoitat maaseututeillä? Kärrypolkuja? Mä kyllä ajattlisin, että peräpyörä toimii aiknakin hiekalla - ihan pelkällä asfaltilla ei meidänkään reitit kulje. pitää ottaa siis ominaisuuksista selvää.. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Hei,

    katsokaapa http://www.islabikes.co.uk/. Islabikes tekee laadukkaita, kevyitä lastenpyöriä. Meille tilattu tuolta kaksi pyörää. Pyörät ovat toimineet todella moitteettomasti, samoin toimitus kotiovelle.

    T: Äiti Oulusta

    VastaaPoista
  5. Meilläkin oli 20" yhden kesän pyörä. Mutta 24" olisi ollut liian iso sinä kesänä, seuraavana se kakskymppinen oli liian pieni. Me ostettiin Cube viime kesänä, vaikuttaa ihan pätevältä.

    Oletko katsonut mistään käytettynä, sellaiseksi yhden kesän pyöräksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin jo tilaamssa sitä Cubea viime kesänä. Nyt ongelma on ne värit..:/. Se tyttöjen 20" on kivan värinen - muttei Emilille. Ja mä en tykkää siitä team-väristä. Musta-lime voisi toimia. Onko teillä siis ylimääräinen 20" Cube? Ollaan katsottu käytettyjäkin, mun mielestä tosi huonosti tarjolla - tai sitten en vain osaa hakea oikeista paikoista..

      Poista
  6. Just Mummi & Ukki toi Ellalle 24":sen Tunturi Shapen, Ellahan täytti joulukuussa 8. Se on 135 cm pitkä, ois varmaan voinu ton kokosen jo viime vuonna saada, mutta vasta nyt tuntu järkevältä. Meijän mielestä nätti pyörä, valkosen sai ja 7 vaihdetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on aina nätti:). Ida on varmaan vuoden kuluttua samoissa mitoissa , sitten 24" onkin hyvä..

      Poista
  7. Meidän 117-senttinen ekaluokkalaisemme sai juuri 20" pyörän. Suomen Polkupyörätukusta, Turun Länsikeskuksesta. Insera-merkkinen ja ostajana oli pappa, entinen kilpapyöräilijä. Äiti ei sotkeutunut tähän hommaan ollenkaan.

    Pikkusisiko 4-vee (105cm) peri puolestaan siskon 16-tuumaisen. Hän alkoi päälle 2-vuotiaana polkea 12-tuumaisella, apupyörillä.

    Sara, Stella ja äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin pistäytyä tuolla Polkupyörätukussa, kiitos vinkistä!

      Poista
  8. Meidän poika on aika saman ikäinen & pituinen kuin Ida (tarkalleen 124 cm) ja hänellä oli viime kesänä 16" pyörä, nyt ostettiin 24" pyörä, 21- vaihteinen eikä jalkajarrua, hintaa pyörällä 250 euroa.

    Kaksi kertaa harjoitteli kangerrellen jalkäkäytävällä ja nyt painaa kuin tuulispää :) Ei ongelmia. 20" olisi ollut liian pieni. Suosittelen siis 24" pyörää. Nykymalleissa satulan saa tosi alas, jopa alekkmaksi kuin rankaan yläreuna joten sen kyytiin on helppo mennä ja tulla pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallikohtaisia eroja pyörissä tuntuu olevan ja nimenomaan maastofillarit on musta usein matalampia ja satulan saa tosi alas. Siksi olisi hyvä päästä kokeilemaan. Minkä pyörän ostitte?

      Poista
  9. Oi te ootte olleet reippaita :)
    Just ajattelin, että ajellaan (huom! ajellaan) Ruissaloon jatkamaan pyöräilyharjoituksia, jos päästää täältä maalta joskus takaisin. Haaveilen myös siitä, että onnistuis tuo pyörälenkki koko perheenä. Takapyörä bongattu yhdeltä Marttilaiselta päiväkodilta (oli juuri juttua tästä töissä). Täytyypi kysellä, jos joku tietäisi, mistä ovat hankkineet ;)

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Hyvä tarkennus, mä ajattelin että siis pyöräilette. Kesällä sitten fillaroidaan kilpaa:).

      Poista
  11. Moikka, ajankohtainen aihe täälläkin. Ei kannata tuijottaa vain lapsen pituuteen, meillä esim. on pitkäjalkaisia lapsia(ja muutenkin isoja=D). Meillä ajaa kesän sekä eskarilainen että pian 5v 20". Löysin käytettynä kesäpyörän. Isoveli saa sitten uuden 24" syksyllä(koska kesän aikana se oli rutattu aikamoiseen kuntoon;D)kun menee kouluun. 20" matka taittuu jo aika kivasti ei ole ihan mahdotonta jenkaamista niin kuin 16" ja pienempi parin harjoittelukerran jälkeen oppi lähtemään, pysähtymään ja kaartamaan oikein hyvin.

    Mutta isommalle pyörän valinta ei niin helppoa ole kun vaihteita ei saisi olla 3-7, mutta kuitenkin sporttimallinen fillari(ja vielä oikea väri...)?????? =)

    Marika*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin ovat eri mallisia ne lapset. Idakin on aika pitkäkoipinen, mutta ei erityisen rohkea ainakaan alkuun. Käytetty pyörä kelpaisi hyvin - kunhan täyttäisi kriteerit edes jotenkin..:)

      Poista
  12. Meidän pitkäjalkainen 140-senttinen tokaluokkalainen tyttö kokeili juuri kaupassa 24" pyörää. Vaikutti aika isolta, mutta kyllä sillä pystyi ajamaan. Mä en käsitä miten jotkut paljon lyhyemmät jo voi ajaa 24" pyörällä. Me muuten päädyttiin hankkimaan tytölle Jopo, sellainen on mullakin. Siinä on loistopyörä city-olosuhteisiin joissa pääasiassa pyöräilemme. Tein kyllä viime kesänä muutaman yli 10 km lenkin Jopolla ja hyvin sujui nekin.

    VastaaPoista
  13. No niinpä, se 24" on i s o... 20" siis meille :). Jopo on magee - asfaltille. Jos olis varaa moneen pyörään niin meillä olis ehdottomasto Jopo kauppareissuille :)!

    VastaaPoista
  14. Meillä nyt 8v noin 135cm hakusessa 24" pyörä. Edellinen 20" ollut kaksi vuotta. Ei olisi voinut kuvitellakaan pari vuotta sitten (kun 16" oli pieni) että olis ostanut suoraan 24". Mutta tosiaan lapset on erilaisia.
    Käsittääkseni tuo 20" on vähän sellainen välikoko joka menee vaan vuoden pari. Nyt poika taas siinä iässä että pitää ostaa hänelle 20". Ajattelin ostaa vaiheettoman, koska aika on niin lyhyt ja satsata sitten siihen seuraavaan, joka menee toivottavasti monta vuotta. :)
    Halpaa on kyllä kolmelle lapselle ostaa pyöriä joka taikka joka toinen vuosi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee nyt se 20" mutta sellainen joka menee sitten Emilillekin. Joo, tää on ihan hiruista rahanmenoa..:/

      Poista
  15. Meidän maaseututiet on sellaisia hiekkateitä keskellä peltoa ;)) Ja siellä kulkee paljon autoja ja toinen maaseututien käsite on samainen asfaltoituna -eli pinnoite ei ole ongelma vaan se liikenne, jota tuossa vanhalla Tampereentielläkin on ihan kiitettävästi ;(((

    VastaaPoista
  16. Meillä esikoinen viiletti koko viime kesän (tuolloin 4) potkupyörällä ja oikeastaan heti oli tosi taitava ja pysyi pystyssä ilman vaikeuksia. Mutta niin vaan piti apupyörät laittaa paikalleen tällä viikolla, koska neiti ei yksinkertaisesti osaa jarruttaa muuten kuin laittamalla jalat maahan. Tosin ei muutenkaan ole innostunut polkemisesta vaan potkuttelisi mielellään vielä tulevankin kesän. Elättelen vielä toiveita, että mieli muuttuu, potkupyörä kun tuli jo luvattua pikkuveljen käyttöön (ja on minusta ihan liian pienikin jo 115 cm pitkälle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. saatan kuvitella, että tuo jarrutusongelma tulee meillekin eteen. Ellen tosin käyttää potkupyörän käsijarrua sujuvasti - pitäänee hankkia jalkajarrutin pyörä jo heti alkuun..;)

      Poista
  17. En kyllä heti ymmärrä miksi ei 2-4 vuotiaalla voi olla oikeaa pyörää vaan potkupyörä tai peräpyörä? Näyttävät kovin liikunnallisilta nuo teidän lapset nuorinkin mukaan lukien ;) jottei itse pyörän käytön kanssa luulisi olevan ongelmaa...
    Kolme omaa muksua eivät todellakaan olisi halunneet olla pyörän perässä perheen pyöräretkillä ihan pikkusinakaan. Paimentamistahan se vaatii jos liikuskelee liikenteen lähistöllä. Pyöräilyssä ja sen opettelussahan on kai kuitenkin se idea ettei lähdetä pikkusten kanssa heti liikenteen sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole kyse siitä, etteikö voisi olla oikeaa pyörää - ja olisikin jos vain olisi saatu aikaiseksi ja koettu tarpeelliseksi. Potkupyörä tuli itse asiassa hankittua puolivahingossa, mutta olemme tykästyneet siihen. Ja tuo peräpyörä siis olisi koko perheen reissuille, Ellen ei vielä jaksa polkea itse (eikä myöskään ole liikeenteessä kovin turvallinen:) pitkiä matkoja - tai siis niin pitkiä kuin isommat lapset.. Mutta siis yhtä hyvin voisi olla oikea pyörä neidillä tuon potkupyörän asemasta:)

      Poista
  18. Ihanan vähän lunta. Täällä on vielä hurjat nietokset ja lisää tulee :/ Meillä päädyttiin Jopoon, mutta jossain vaiheessa täytyy hankkia vielä pyörä, joka soveltuu pidemmälle ja pomppuisemmalle matkalle. Tämän kesän saa neiti pyöräillä kuitenkin pelkästään Jopollansa.

    VastaaPoista
  19. Vähän myöhään kommentoin, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella kun meillä on aika paljon kokemusta peräpyörästä, vaihteettomasta ja vaihteellisesta mallista. Minusta peräpyörä on loistava. Meidän viime kesänä 4v rakasti pyöräillä sillä isän perässä ja kun perheessä on isompia lapsia, mahdollisti peräpyörä pidemmät koko perheen pyöräretket. Tykkäämme pyöräillä ja kyllä nelivuotias on vielä aika pieni pitkien pyöräretkien tekoon. Me olemme ajaneet oman peräpyörämme kanssa vaikka millaisissa maastoissa; hiekkateillä, metsäpoluilla, ylämäkiä, alamäkiä (niitä meillä täällä Alppien kupeessa riittää). Yhtään vahinkoa ei ole sattunut. Ainut huono puoli on, ettei muut tahdo pysyä perässä kun kaksikko vispaa täysillä ;-) Toivomme, että nyt 5v suostuu vielä tänä kesänä ajamaan peräpyörällä pidemmät lenkit. Hieman suostuttelua se vaatii, sillä hän rakastaa ajella omalla pyörällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla positiivisia peräpyöräkokemuksia!!! Pitäisi siis vain saada hankkiminen aikaiseksi!

      Poista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)