10.1.2011

Jäällä


Eilissä suunnitelmissa oli mäkeen meno.

Taivaalta satoi vettä ja pihalla näytti
tältä:


Olen lievästi sanottuna hysteerinen 
tämän katolta tippuvan lumen osalta.

En halua päästää lapsia yksin ulos,
ja vaikka kuinka valvoo,
tuntuu, ettei se oma piha ole maailman turvallisin
juuri nyt.

Suuntasimme jäähallille.




Ida on reipastunut hurjasti.
Välillä jo luulin, ettei kitinä koskaan lopu.
Nyt neito painaa reippasti menemään kavereiden kanssa -
ja bonuksena tutustuu helposti.
Kavereita tuntuu löytyvän mistä vain.



Emilin luistelusta mainitsinkin jo pari kuukautta sitten.
Herra seisoin sitkeästi luistimilla. Piste.
Eikä liikkunut mihinkään.
Alle kymmenen kertaa on tehnyt ihmeitä
ja nyt mennään välillä jo vauhdikkaastikkin -
myös sisarusrakkauden kustannuksella.



Ja sitten tämä Kuopus,
pikkusiskojen pikkusisko.
En itse ole kovonkaan innokas luistelija,
joten ei tullut mieleenkään vielä Idaa kaksivuotiaana jäälle.

Ellen tietysti keksii kaikkea oheistoimintaakin,
mutta ihme ja kumma pääsee myös itse eteenpäin luistimilla.



**MUKAVAA UUTTA VIIKKOA**




19 kommenttia:

  1. No huh, mikä lumimäärä. On ihan totta, että lapsia ei tohdi yksin päästää tällaisilla keleillä ulos just nuiden lumien tippumisien vuoksi. Se on vaarallista kun päälle tulee. Ihania luistelukuvia :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että joku muukin on hysteerinen tuosta asiasta. Mä toivon joka päivä, että tippuis ne lumet jo, ettei tarvi odotella, että koska...

    Roopella on pakkomielle päästä Emilin kanssa luistelemaan tai ainakin muuten leikkimään. Sanoi sen taas tänään ensimmäisenä päiväkodista tultuaan. Minä: "Moi Roope!" Roope: "Mä haluun Emilin kanssa leikkimään!"

    :)

    VastaaPoista
  3. Mä en kestä! Mä luulen että mä oon rakastunut tohon teijän Pikkusiskoon ^^

    VastaaPoista
  4. Tuo Ellen on niin mainio. Ja tuntuu olevan asenne kohdillaan;).

    VastaaPoista
  5. 4. alin kuva on aivan täydellinen, ihana ♥ Olen myös vallan ihastunut Elleniin, valloittavan oloinen persoona kuten myös aina hyväntuulisen oloiset Ida ja Emil -ihania lahjoja!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia täällä taas!
    Ellen on ihan mahtava!! Ja tosi taitava, meidän Pikkuveli on 1/2 v vanhempi, eikä pysy yhtään luistimilla pystyssä:(

    VastaaPoista
  7. Kahden taitoluistelija prinsessan äitinä vienosti ja nätisti ehdotan, että vaihda ihmeessä Ellenin muoviluistimet kunnon luistimiin. Harjoittelu on mielekästä ja mukavaa, kun välineet ovat kunnolliset.
    Meillä esikko meni "uistelu" kouluun kaksi vuotiaana samanlaisilla muoviluistimilla mitkä Elleninkin jalassa on... jep, kyllähän niillä pystyssä pysy ja ylös nousi... vaihdoimme luistimet, oppimisen vauhti ja riemu oli nopea tempoista. Oli kiva nähdä kuinka jo muutaman kerran jälkeen opittiin uutta. (Tämä neiti on nyt "jo" 9vuotias ja "treenailee" 5-6krt/viikko. muutama vuosi ollaan kierrelty kilpailuja hyvällä menestykseellä) Toinen neiti meni 1v8kk jäälle heti kunnon luitimilla ja kivaa oli. (Nyt neiti 6v hyppää kaikki muut yksöishypyt paitsi axelia...) Meille joulupukin tuomat "uistimet" ja huono talvi antoi mukavan kokoperheen harrastuksen! Meillä käydään myös telinevoimistelussa, mutta vain harrastuspohjaisesti ;)
    - :)

    VastaaPoista
  8. Ano, kiitos vinkistä:). Ellenin "muovipöntöt" ovat lainassa meillä ja olen kanssasi samaa mieltä, että jos harrastetaan, niin pitää olla edes kohtuulliset, mieluummin kunnolliset välineet. Kuten kirjoitin, luistelu ei ole mun suosikki ja sillä käydään lähinnä lasten riemuksi - silloin tällöin.. Tuntuu, että harrastuskamoihin menee muutenkin niin paljon rahaa, että tytöt joutuvat luistelemaan ainakin tämän talven markettiluistimillaan - tää ei ainakaan vielä ole meillä lajeissa top 3:ssa, vaikka hieno laji onkin:)!
    Mutta siis, ymmärrän kyllä pointtisi (vaikka en taitoluistimista muuta ymmärräkkään, kuin että on ero kuin yöllä ja päivällä markettiluistimiin ja maksavat ihan hirmusti:).

    VastaaPoista
  9. Ellen ja Ceelan äiti16. tammikuuta 2011 klo 11.37

    Ellen on kyllä ihana laps :) Pakko sanoa, että ne markettiluistimet kelpaa alkuun, siis esim. tuollaiset luistimet mitkä Idalla on ovat oikein hyvät. Ne "piikilliset" luistimet on hyvä ostaa kun luistelu alkaa sujua, mutta ihan marketista vaikka. Ja kyllä, ne harrastuskamoihin menevät rahat ovat minustakin kyllä suuria summia. Just osti tytölle uudet laskettelukypärän ja lasit 110e. Onneksi löysin esikoisen vanhat luistimet kuopukselle, ihanat nahkaluistimet kera villavuoren. Meilläkään ei ole ihan top 3 luistelu, koko perheen voimin ei olla tänä talvena käyty kertaakaan - mitä nyt kuopuksen kanssa kokeilemassa :)

    VastaaPoista
  10. Hei, se sama ano!
    Idan luistimet ovat jo hyvät harjoitus luistimet. En todellakaan tarkoittanut,että samantien ostetaan oikeat taitoluistimet, vaan ihan marketista... nauhaluistimet. Meilläkin erinlaisiin harrastuksiin (välineisiin) menee vuodessa paljon rahaa... kaikkea ei todellakaan osteta uutena ja kuopus harvoin saa mitään uutena...
    Tarkoitin,että nauhoilla luistimet saa hyvin kiristettyä verrattuna muoviluistimiin ;) Olen lukenut jokusenvuoden blogiasi ja katsellu kauniita kuviasi ja huomannut, että yleensä teillä on oikeat välineet oikeaan tarkoitukseen... ajattelin,että joskus vanhemmat eivät edes huomaa välineiden olevan "väärät/huonot" siihen tarkoitukseen. Näin meilläkin kävi, kun ekat luistimet ostettiin. Otettiin vaan kauniin väriset, jotka sointuivat kypärään...
    :)

    VastaaPoista
  11. Niin ja vinkkinä luistimen sitomisesta...
    Jalkapöydän ja nilkan kohdalta nauhat sidotaan tiukasti, varren loppuosa sidotaan löysemmin niin, että kaksi sormea mahtuvat vielä varren etuosan sisälle luistimen ja jalan väliin. Liian pitkät nauhat tulee lyhentää sopivan mittaisiksi, älä solmi niitä nilkan ympärille.
    Näin lapsi pääsee myös kyykkyyn :)Luistinkengän tulee olla jalkapöydän kohdalta riittävän tiukka ja nilkkaa tukeva.
    Nää oli sitten vaan vinkkejä ;)

    VastaaPoista
  12. Hei Tanja,
    loysin blogisi jokin aika sitten ja pidan siita kovasti. On mukavaa seurata lapsiperheen elamaa kauniiden kuviesi kautta.

    Meilla on kolme lasta joiden iat ovat 7, 5 ja 3. Haluaisimme laittaa heidat laskettelukouluun, tai tarkemmin varata heille paikalliseen (asumme Englannissa) keskukseen joitakin opetuskertoja. Voisitko mitenkaan antaa vinkkia, miten saada lapset sisaan lasketteluharrastukseen, esim. kuinka monta tuntia opetusta tulisi ottaa ennenkuin he voivat laskea jossain lasten maessa? Itse me vanhemmat olemme lasketelleet viimeksi joskus 10 vuotta sitten, joten omatkin taidot ovat aika ruosteessa. Kiitos tosi paljon avustasi, jos siis jaksat vastata. :-)

    Terkuin,
    Paula

    VastaaPoista
  13. Heippa Tanja!

    Anteeksi kun vaivaan sua näillä remonttijutuilla, mutta meillä olisi nyt nämä hirsitalon sisäseinien maalaukset ajankohtaisia ja ajttelin kysyä vähän vinkkiä.

    Teillähän siis oli ihan uudistalo ja käsittelemättömät seinät ja laitoitte niihin 2xvalkolakan? Meillä on myöskin kyllä käsittelemättömät seinät ja muistan, että puhuit jotain seinien hiomisesta niin suositeltiinko sitä hiomista oikein jossain tai siis vaikuttaako se olennaisesti lopputulokseen?Itse kun olin ajatellut vain puhdistaa seinät, mutta pitääkin nyt varmistaa vielä, että pitääkö ne oikein hioa?

    Muistatko yhtään mitä valkolakkaa käytitte ja ihan käsipelilläkö hioitte hiomapaperilla vai jollain koneella?

    Kiitos kovasti jos viitsit vastata. Teillä on niin kovin kauniit ne seinät!

    Sini

    VastaaPoista
  14. Sini, et todellakaan vaivaa, autan tosi mielläni - kunhan vain ehdin:)!! Koitan laittaa sulle spostista aiheesta huomenna:)!!

    VastaaPoista
  15. Saisinko esittää blogipyynnön? viime vuoden laskettelupostaus oli I-H-A-N-A! Toivoisin siis teidän rinnekuvia ja kertoisit lasten laskettelutaidoista,olisi mahtavaa.

    VastaaPoista
  16. Tiedätkö mikä olisi ihana blogiteksti?
    Kuvaa taitavaa voimistelutyttöäsi Idaa :)
    Siis liikkeitä ja spagaatteja sun muuta, meidän 5v on itse valtavan kiinnostunut kanssa voimistelusta. ;)

    VastaaPoista
  17. Le Petite Princesse, KIITOS, tämä tuli hyvään saumaan!

    Ja kiitos teille ihanaiset lukijat kun jaksatte käydä täällä kurrkimassa, vaikka mitään uutta ei ole - ihan järkyttävä aikapula... Ja kiitos kivoista bloggausvinkeistä. Laskukuvia on muutama kamerassa, mutta en ole vielä ehtinyt avata. Samoin voisin tosiaan kuvata jumppajuttuja.

    VastaaPoista

Olen iloinen kun kävit ja luen mielelläni kommenttisi. Kiitos:)