26.1.2014

Ristiäiset


Hyvää alkanutta vuotta 2014!
Blogivuodenhan voi hyvin aloittaa tammikuun lopussakin, voihan ;)?

Meillä juhlittiin ristiäisiä viime viikonloppuna. Rempasta johtuen lasten synttärijuhlat, samoin kuin muutkin pirskeet ovat jääneet melkein koko vuodelta väliin, joten oli mukava taas pitkästä aikaa järkkäillä juhlia.



Ristiäisten teemaväri oli yksinoikeutetun mielikuvituksettomasti vaalean sininen. Pidimme juhlat kotona, vaikka jossain vaiheessa suunnittelin kasteen järjestämistä kirkossa ja jopa koko juhlan ulkoistamista. Toisaalta nyt, kun olemme saaneet remppaa eteenpäin, on kiva kutsua ihmisiä kotiin. Ristiäiset sattuivat lisäksi kovien pakkasten aikaan ja oli tietysti kätevää, ettei tarvinut siirtyä paikasta toiseen.

Olin kerrankin järjestelyjen kanssa ajoissa liikkeellä, ja väkertelin pieniä askartelu- ja leipomisjuttuja jo  viikolla. Askartelin rieskarulliin coctailtikuista ja teipistä tikkuja sekä koristelin juomapullot sinisillä ruseteilla ja hankin niihin sopivat pillit. Teippi löytyi TEIPPITARHASTA, jossa oli paljon kivoja askartelujuttuja ja paperipillit CONFETISTA.  Samoin ennenkuulumattomasti kokeilin leipomuksia etukäteen ja meillä onkin syöty herkuja nyt ansiokkaasti pari viikkoa :). Kakusta vastasi tällä kertaa ihana ystäväni. Helpotti muuten tarjoiluja kummasti, kun ei tarvinut miettiä kakun leipomista ja koristeluja. Olin kakkuun ihan hurjan tyytyväinen. Se näytti ihanalta ja maistui kerrassan hyvältä.




Pikkuleipiä suunnitellesani halusin ehdottomasti jotain, missä lukee päivänsankarin nimi. Aikeisemmin ristiäisissä meillä on ollut nimikkobebe-leivoksia, mutta tällä kertaa en ryhtynyt bebe-urakkaan. Piparkakkuja oli syöty jouluna niin paljon, että jotain muuta piti saada. Ensin kokeilin tavallista murotaikinaa, mutta niissä maku oli aika mitäänsanomaton. Päädyin tekemään pikkuleivät kadremummalla maustetulla Kinuskikissan lusikkaleipäreseptillä. Taikina oli tosi murenevaista ja leipominen aika työlästä, mutta lopputulos maun kannalta oli mielestäni hyvä. Koristeluvinkkejä hakiessani törmäsin Eben Mansikkamäki-blogiin, ja voi hyvä tavaton miten hienoja juttuja piparkakuista voi ihminen saada aikaan, kurkatkaahan vaikka tänne tai tänne . Olen vieläkin ihan sanaton. Melkein jo masennuin ja totesin, ettei kannata edes yrittää, mutta sitten älysin laskea rimaa omalle tasolleni. Ebe muuten leipoo nämä fantasiapiparit vaaleaan piparkakkutaikinaan, jota ajattelin joskus testata.


Harrasteleipuriystäväni siis oli lupautunut tekemään kakun juhliin. Hän sai työhön melko vapaat kädet ja loihti aivan ihana kakun meille juhlapäiväksi. Olen sanaton myös näistä sokerimassasta tehdyistä tennareista. Lämmin kiitos vielä M!



Kastetilaisuus meni hyvin. Olimme onnekkaita ja saimme tilaisuuteen mukaan kaikki perheen muut lapset kastaneen Antti-papin ja Noel sai aivan mahtavat kummit, joiden ansiosta pikkumies pysyi tilaisuuden ajan rauhallisena. Kastekaavahan on nykyään melko "osallistava". Isommat sisarukset olivat iloisia, saadessaan osallistua. Ida ja Emil lukivat yhdessä sisarusten kohdan rukouksesta ja Ellenin osaksi jäi kuivata Noelin pää kasteen jälkeen. Koko nimeksi tuli siis Noel Aron.


Tarjolla oli
(paitsi vinkiksi, myös muistinvirkistykseksi itselle ;)

Rieskarullia kylmäsavuhärästä
Coctailpiirakoita
Lihapullia

***
Vadelma-valkosulkaatäytekakku
Minttusuklaa CupCakes
Vanilja-valkosuklaa CupCakes
Kadremummaiset Noel-pikkuleivät

Voileipäkakku oli hyvää ja sai kehuja - sitä voin suositella.
 Samoin tykkäsin itse tonnikalapiirakasta, 
mutta kinkkupiirakka jäi jotenkin mauttomaksi.
Rieskarullat olivat niinikään TAAS kuivia, vika on kokissa.
 CupCakeohjeita yhdistelin
 ja hyviä vinkkejä Kinuksikissa lisäksi löytyi Mansikkamarenki-blogista.





Juhlavaateiden metsästäminen tammikuussa oli aika toivotonta. Olin periaatteessa ajoissa liikkeellä ja tilasin Hienohelmasta tytöille tyllihameet. Ne olivat ikävä kyllä väärän kokoiset, joten homma lähti alusta liikkeelle. Tässä yhteydessä on pakko mainita, etten muista, koska olisin saanut yhtä hyvää asiakaspalvelua kuin kyseisen kaupan Mirvalta. Lämmin kiitos vielä siitä! Emilille olin löytänyt Zarasta kiiltäväpintaiset mustat housut ja niihin löytyi kaapista sopiva paita ja huivi. Tyttöjen hameet löytyivät lopulta Panache Kidsin alesta ja ovat Angel's face-merkkiset - ainakin minulle uusi tuttavuus.  Yläosan tiesin tuottavan ongelmia, juhlatoppeja oli tammikuussa mahdoton löytää. Turvauduimme siis kaapista löytyneisiin Guessin kesämalliston toppeihin ja Lindexin boleroihin. Yritin taas pukea tytöt hiukan eri lailla, mutta... se on tämä vuodenaika;). Oma mekkoni on Muotikuusta ja palvellut yhtä normikokoani suurempana useasti raskauksien jälkeen ;). Noelilla Lindexin housut ja Gantin pikeebody. 



Kuvausolosuhteet olivat jälleen haastavat paitsi juhlan järjestäjänä, myös valon kannalta. Suokaa anteeksi siis kuvien laatu. Pitänee sonnustautua uudelleen juhlavaatteisiin ja napata se puuttuva perhepotretti - Annaaa... ;)?


Noel sai ihania lahjoja ja päivä oli mielestäni kovin onnistunut. Ainakin itselle jä hyvä fiilis. Lämmin kiitos kaikille mukana ollelle ja Noelia muistaneille  ♥